Lokhin malja

Luku XXV ~ Huonoja suunnitelmia ja vielä huonompia maageja

//(...ja kaikista huonoin luvun nimi...) Mut jesh. Järkytyin tuossa kun tajusin, että tämä tarinahan alkaa olla lopussa!  Yritän tässä nyt kuumeisesti keksiä jotain sivujuonia, jotta saisin kirjoittaa lisää :c  

Torilla oli täysi kaaos päällä. Minä pysähdyin portaiden yläpäähän, ja katselin paikkaa hetken. Vielä muutama minuutti sitten autio tori tulvi nyt verestä. Ruumiita lojui siellä täällä. Irvistin happamena. Näinkö maagien ja demonien välillä aina kävi? Päätäni puistellen astelin portaita alemmas.

            "Hän on täällä!" joku maageista huutaa. Kohotan katseeni. Kaikki maagit kääntyvät katsomaan minua. Kaksi heistä maksaa siitä hengellään. Minä heilautan kättäni maageille.
"Loistava sää vai mitä?" hymyilen iloisesti. "Oliko teillä jotain asiaakin minulle?"
Pystyn aistimaan maagien kantaman energian. Näiden magian. Yksi oli hiippaillut taakseni, ja hyökkäsi nyt minun kimppuuni magialla vahvistetun veitsen kanssa. Huokaisten siirryn sivuun ja kamppaan maagin alas portaita.
           "Hei hei hei, kysyin vain yksinkertaisen kysymyksen. Ei ole mitään tarvetta kiirehtiä tuolla tavalla", hymähdän. Fandérer, Shiryl ja Shantis on jätetty viimein rauhaan. Kolmikko tuijottaa minua yhdessä kaikkien maagien kanssa. Maagit katsovat minua hampaitaan kiristellen. Minä hymyilen viattomasti. Tämän pikarin voimat tosiaan olivat melko mahtavat. Pystyin tuntemaan sen virtaavan lävitseni. Lokhin malja. Sen oli pakko olla se.
          "Tappakaa hänet!" yksi maageista murahtaa. Minä tuhahdan.
"Minä en tänne toista kertaa kyllä tule! On tämäkin tapa osoittaa vieraanvaraisuutta... Tappaa nyt viattomia turisteja..."
En viitsi mainita mitään siitä seikasta, että aukion ainoat ruumiit kuuluivat maageille.
            Yksikään maageista ei ole vielä liikahtanut. Näitä on vielä yhteensä yksitoista. Kuolleita on seitsemän, jos laskee mukaan Rikin ja tämän kaverit. Katseeni pysähtyy pienen tytön ruumiiseen. Ja tämä oli vaikuttanut niin kivalta... Mieleeni palautuu kuva Fandéreristä katkaisemassa tytön kaulaa. Irvistän. Käännän katseeni maagiin, joka katsoo kumppaneitaan äkäisesti.
"Eikö sana kuulu?! Hänen pitää kuolla! Tai muuten..." maagi jättää uhkauksen leijumaan ilmaan. Minä naurahdan.
            "Eli sinä olet heidän johtajansa?" minä hymähdän. Mies kääntyy katsomaan minua. Tämän silmät leviävät, kun tekemäni salama lävistää tämän. Joku maageista huutaa, ja muutamat juoksevat jo karkuun, kun näiden johtaja putoaa kuolleena maahan. Katson ruumista hammasta purren. Miksi ihmeessä nämä halusivat minut kuolleeksi... Kohotan katseeni loppuihin maageihin.
          "No, miten on?" huokaisen. "Annatteko meidän mennä?"
Viisi maagia pysyy paikoillaan. Mutisen itsekseni, kun nämä hyökkäävät kimppuuni tulipalloilla. Joudun viimein laskeutumaan verilammikkoon.
"Sinä taisit sitten saada sen?"
Vilkaisen Fandéreriä, ja kohautan olkiani. Huomaan Shirylin ja Shantiksen tekevän jotain viimeisille maageille.
              "Jep. Kaipa me nyt voidaan häipyä sitten..." huokaisen vilkaisten museota. Se Litan oli puhunut suuresta maagijoukosta, ja kaverieni vaarassa olemisesta... Ei tämä oikein siltä ollut vaikuttanut.
"Onko jokin vialla?" Shiryl kysyy tullen lähemmäs. Katson tätä irvistäen.
"Miten sen nyt ottaa. Sen tyypin sanoista olisin kuvitellut, että täällä olisi ollut joitain vahvojakin maageja meitä nappaamassa, mutta..." kohautan olkiani. Fandérer tuhahtaa.
           "Se johtuu tuosta esineestä. Jos et sattunut huomaamaan, meillä oli hiukan hankaluuksia niiden kanssa, ja sinä vain tulit ja pyyhit heidät pois maailmankartalta."
Pyörittelen silmiäni. "Vaikeuksia? Ihan tosi. Mitä minä näen, teillä ei ole ollenkaan haavoja tai mitään, ja täällä on kolmetoista ruumista."
"Joo joo, ihan miten vaan", Shantis murahtaa. "Aletaan jo häipyä."
"Kenen tyypin puheista?" Shiryl kuitenkin pysäyttää meidät. "Oliko tuolla joku?"
           Kohautan olkiani hymähtäen. "No, tavallaan."
"Miten niin tavallaan?"
"Koska tavallaan", kohautan olkiani. "Se tyyppi... Toisaalta vaikutti kuin hän ei olisi ollut siellä ollenkaan. Näin pelkät silmät ja pimeyttä. Eikä se ollut demoni. Se suuttui melko pahasti, kun kysyin sitä."
Shiryl kurtistelee kulmiaan. Shantis säpsähtää ja vilkaisee koilliseen. Me olemme päässeet aukion lounaisnurkkaan, josta tie jatkuu etelään. Kaupungin eteläpuolella oli meri, joten eteläisin paikka oli satama.
               "Niitä maageja tosiaan on tulossa lisää. Ja tällä kertaa niillä on mukana demoneja", Shantis ilmoittaa. Minä huokaisen.
"Kai meidän sitten pitää häipyä..."
Vilkaisen taivaalle. Alkaa olla ilta. Ilma tuntuu melko raskaalta, ja pieni tuulenvire kantaa mukanaan veren tuoksua. Tajuan vilkaista itseäni. Veri ei ole hävinnyt minnekään, vaan olen edelleen ihan veren peitossa. En minä näin voisi marssia yhtään minnekään... Kai sitä pitäisi jo tässä muuttua... Nostan katseeni takaisin taivaalle, ja silmäni leviävät.
             "Mitä nyt?" Shilyr kysyy. Ähkäisen.
"Kaupungin suojaukset..." kuiskaan heikosti, mutta suljen sitten suuni, ja rykäisen saadakseni äänen kulkemaan kunnolla. "Kaupungin suojauksia vahvistetaan koko ajan. He taitavat tosiaan meinata pitää meidät täällä."
Shantis huokaisee. "Ja minulla kun ei sellaiseen olisi oikein aikaa..."
Vilkaisen demonia. Mitenköhän monta päivää me tosiaan olimme jo olleet täällä...? Shantiksen pitäisi palata jossain vaiheessa Tyhjyyteen. Sitten tajuan jotain, ja käännän katseeni Shiryliin.
             "Miten sinä voit pysyä täällä?" kysyn tytöltä. "Suurin osa sinusta on kuitenkin vain tasolla 33..."
Shiryl hymyilee minulle säteilevästi. "Jep! Mietin sitä itsekin tosi pitkään, mutta loppujen lopuksi sain selville, että vain pysymällä sinun lähelläsi en edes tunne ollenkaan kipua ollessani täällä. Varmaan moni muukin on huomannut sen..."
Minä ja Shantis katsomme tyttöä epäuskoisina. Fandérer tuhahtaa.
             "Ja minä kun luulin, että meillä olisi kiire täältä pois..." tuo huokaisee. "Miten vaan."
Minä katson tätä happamesti. "Jos et sattunut kuuntelemaan, täältä on nyt miltei mahdotonta päästä pois. Varmaan portitkin on jo suljettu, ja..."
Huokaisen raskaasti. "Mitä hittoa me oikein tehdään?"
Shantis kallistaa päätään aukion suuntaan. Minä säpsähdän. Energiamassa lähestyy sitä. En saa jalkojani ollenkaan liikkeelle, kun aukiolle ilmestyy kasa maageja ja näiden demoneja.
                "Joko häivytään, vai vieläkö oli jotain, josta haluatte keskustella?" Shantis murahtaa. Maagit huudahtelevat järkyttyneenä. Yksi demoneista huomaa meidät ensimmäisenä, ja ilmoittaa siitä koko joukolle. Kolmetoista maagia, joista lähtee paljon vahvempi energian aura kuin edellisistä. Epäonnen luku... Ei ainakaan innosta. Demoneja oli kaksitoista. Suurin osa oli melko huomaamattomissa hahmoissa. Tasot olivat 35:stä ylöspäin aina 41:een asti. Mutta näitä tosiaan oli se kaksitoista kappaletta.
              "Hmm... Ihan hyvä idea", naurahdan levottomasti, kun koko maagilauma kääntyy katsomaan meitä. Käännän näille selkäni ja juoksen karkuun. Minulla ei ole mitään hajua, mitä oikein tekisimme. Kaupunki oli varmasti jo kokonaan suljettu. Porteista ei pääsisi läpi. Satamakin oli varmasti tiukan vartioinnin alla. Kaupungin yllä oleva energiakenttä oli jo kymmeniä kertoja vahvempi kuin se yksi Estrémin ja Jiremin rajalla.
              "Tänne!"
Shiryl vie meidät johonkin hylättyyn rakennukseen. Maagit ovat jääneet kauas taakse, mutta emme me loputtomiin voisi juosta. Vilkaisen vielä oven raosta tielle, ennen kuin suljen sen hitaasti. Tiellä ei näy ketään. Muuten piiloutuminen olisi ollut ihan turhaa, jos joku olisi voinut meidät huomata. Tietysti oli talot, ja... Huokaisen raskaasti, ja annan oven sulkeneen käteni valahtaa alas. Turha tässä oli sitä miettiä.
"Ja nyt meidän pitäisi keksiä, miten me päästään täältä pois."
                Käännyn katsomaan muita, ja huomaan kaikkien katsovan minua.
"Mitä?" minä ähkäisen.
"Sinähän se tässä vähän niin kuin johtaja olet", Shantis kohauttaa olkiaan.
"Niin, mutta..." hiljenen äkkiä, kun tajuan jotain melko mielenkiintoista. Kurtistan kulmiani, ja sitten huomaan hymyileväni. Pystyn näkemään Fandérerin sumun tasolla 42. Shantiksen kanssa se oli mahdotonta, olihan tämä kuitenkin pimeysdemoni.
                "Mitä sinä nyt haluat?" Fandérer huokaisee. Räpäytän silmiäni. Olen tosiaan jäänyt tuijottamaan melko leveästi hymyillen. Irvistän.
"Anteeksi. Kai. Tajusin vain, että minun kykyni ovat tainneet taas kehittyä. Pystyn näkemään sinun sumusi", hymähdän. Poika huokaisee.
"No mahtavaa. Auttaako se meitä jotenkin noita maageja vastaan, vai?"
Mutristan huuliani. "Ilonpilaaja. Ja millä perusteella minä olen johtaja? En oikeastaan kysynyt sitä roolia..."
              "Sinähän tämän tehtävän sait", Shantis kohauttaa olkiaan. "Ja sitä paitsi, sinä olet meistä vahvin."
Kohotan tälle kulmiani.
"Sinä olet kuitenkin puoliksi demoni. Ja selvästikin vähintään tasolla 45."
Huokaisen raskaasti. Mahtavaa. Tosi mahtavaa. "Ja toinen puoli oli sitten mitä?"
"Ei mitään hajua. En ole ikinä ennen kohdannut mitään tuollaista", Shantis kohauttaa olkiaan.
            Ei demoni. Ei ihminen. Ei maagi. Ei mikään eläinkään sentään... Mikä sitten? Asuiko tässä maailmassa jotain muitakin olentoja, kuin demonit ja ihmiset? Säpsähdän. Se Litan-tyyppi. Sekään ei ollut... Mikä se oli? Voisiko se olla sitä samaa outoa rotua kuin minunkin toinen puoliskoni?
"Ne maagit taisivat löytää meidät", Shantis huokaisee. "Tuossa kadulla alkaa olla melkoinen kasa niitä."
            Vilkaisen oven suuntaan. Tosiaan, pystyn aistimaan näistä lähtevän energian. Maageja ja demoneja on miltei yhtä paljon. Muutamia kymmeniä. Irvistelen itsekseni. Ihan tosi? Miksi he halusivat tappaa minut? Mitä minä olin muka tehnyt? Okei okei, olin ehkä saattanut varastaa maailman arvokkaimman maagiesineen ja tappaa kymmenisen näiden toveria, mutta silti... Purskahdan nauruun.
            "Irena... Oletko varmasti kunnossa?" Fandérer huokaisee. Pudistan päätäni.
"En oikeastaan."
"Vai niin. Mikäs sinulla sitten on?"
Naurahdan. "Kai minä olen menossa hulluksi tai jotain. En minä ikinä ajatellut pystyväni tappamaan ketään. Mutta nyt... En edes miettinyt sitä. Olisin ihan hyvin voinut vain vangita ne tai jotain. Mutta ei, minun piti mennä tappamaan ne."
             Lysähdän polvilleni maahan. "Miksi. En edes ajatellut sitä. En tuntenut yhtään mitään. Ja..."
Värähdän. En osannut valehdella itselleni. Olin pitänyt siitä. En varsinaisesti tappamisesta, mutta... Siitä voiman tunteesta. Kukaan niistä maageista ei ollut pärjännyt minulle. Minähän miltei rakastin sitä tunnetta! Käteni puristuvat nyrkkiin.
"He..." Fandérer aloittaa, mutta Shantis keskeyttää tämän heti.
"Sinähän olet joka tapauksessa ainakin 50-prosenttisesti demoni", tuo sanoo melko välinpitämättömästi. "Ja sehän nyt tiedetään joka paikassa, että demonit ovat murhaajia. Ei meillä ole tunteita."
             "Äh, lopeta jo. Mennään tappamaan pari maagia", Shiryl huokaisee. Muutama energiapallo on tulossa suuntaamme. En ole varma, miten maagien sisällä olevaa energiaa voisi kuvailla. Sitä aistimusta. Jokaisen sisällä oli oma energialähteensä, aina hiukan erilainen. Se oli kuin pallo. Hitaasti nousen seisomaan. Käteni eksyy vyölaukulleni. Maljasta lähti valtava energiamäärä. Jos maagien joukossa oli joku, jolla oli edes pienen pieni herkkyys aistia magiaa... Tämä löytäisi meidät. Mahdollisuus oli olemassa.
               Otan maljan käteeni ja katson sitä samalla, kun ovi lentää auki. Isken siihen salaman, ennen kuin se osuu minuun. Ovi hajoaa palasiksi, ja paljastaa kaksi maagia. Kolmas on jo palannut ulkopuolelle, ja huutaa jotain lopuille.
"Hitot", mutisen happamesti. Ei tästä enää minnekään voisi karata. "Onko ideoita?"
"Jos me tapetaan kaikki maagit, ei ole enää jäljellä ketään, joka voisi jahdata meitä", Shiryl ilmoittaa. Minä pudistan päätäni huokaisten, kun maagikaksikko perääntyy hitaasti.
"Tappakaa maagit. Useimmiten niiden komentamat demonit kuolevat samalla", seitsemänvuotias tyttö ilmoittaa, ja ryntää tappamaan kaksikon. Pudistan päätäni.
                "Sinä kerrot tuon minulle, jonka on tarkoitus suojella demoneja?" murahdan happamesti. Sitäkään asiaa ei tosiaan ollut tultua mietittyä sen kummemmin. Shantis ja Fandérer katsovat minua. Minä vilkaisen molempia. "Mitä? Enkö minä ole siitä mitään maininnut? Ainakin Sist... Äh, antaa olla. Sekin keskeytettiin. Miten vaan. Minä lähden tappamaan tästä pari maagia!"
            Pakenen mahdollisimman kahden demonin katseiden alta. Ulkona on jo melkoinen tappelu käynnissä, kun miltei koko maagijoukko yrittää saada kiinni sinne tänne poukkoilevan pikkutytön. Puistelen päätäni. Menee vain muutama sekunti, ja koko lauma kääntää katseensa minuun, kahta maagia lukuun ottamatta, jotka pitävät Shirylin kiireisenä. Leveä katu on melkoisen ahtaan näköinen. Katson laumaa happamesti. Mitä hittoa minun pitäisi tehdä?
            "Tappakaa hänet, ja ottakaa se malja takaisin!"
Katson edelleen käsissäni olevaa Lokhin maljaa. Lokhin. Mitenköhän tämäkin siihen liittyi...
Se tehtiin minulle jokunen vuosi sitten. Tuhat tai jotain sinnepäin. Muutama sataa vuotta sinne tai tänne, samapa tuo.
Ai moi.
"Tämänkö te haluatte?" kysyn naurahtaen. Viisi maagia lähtee jo piirittämään minua. "Miten vaan. Ottakaa toki."
               Heitän maljan suoraan edessäni olevaa maagia kohti. Samalla käännyn ympäri ja isken ympäri takaoikealle siirtynyttä maagia suoraan rintaan nyrkilläni, jonka iskua vahvistan magian avulla. Maagi lennähtää taaksepäin, joten potkaisen takavasemmalla olevaa maagia rintaan. Kaikki tapahtuu vain sekunnin murto-osissa. Huuto alkaa sen jälkeen. Käännän pääni takaisin eteenpäin, ja huomaan pikarin – tai maljan, miten vaan – putoavan maahan. Sen kiinni ottanut maagi on käpertynyt maahan, ja huutaa tuskissaan. Tämän keho näyttää kokeneen melkoisia palovammoja. Hymyilen itsekseni. Tiesin sen. Magiaa oli liikaa tavallisen maagin käsiteltäväksi. Ehkä miltei kenelle tahansa maageista. Tai demoneista. Minulla taisi tosiaan olla melkoisesti voimia... Naurahdan itsekseni.
              Vilkaisen taivaalle kahden maagin lausuessa sanojaan. Jokunen demoni lähestyy minua. Taivas alkaa tummua. Ilta on tulossa. Meidän pitäisi siis ylittää aavikko yöllä, jos meinasimme täältä nyt häipyä... Mutta vielä tärkeämpi asia olivat suojaukset. Ne olivat lopultakin pysäyttäneet vahvistumisensa, mutta... Värähdin katsoessani sitä. Pelkkä ilmaan talojen ylle nouseminen olisi voinut polttaa minut tuhkaksi. Kaikkein viisainta olisi pysyä lähellä maata...
             Lasken kämmeneni kahden demonin kasvoille. Tuntuu, kuin joku toinen jälleen kerran ohjaisi minua. Mustat salamat kiertyvät kahden huutavan demonin ympärille. Peräännyn miltei järkyttyneenä, kun hetken kuluttua maahan putoaa kaksi tunnistamattomaksi mustunutta ruumista. Mitä hittoa minä edes tein? En tosiaankaan tiennyt pystyväni tällaiseen... Eikä se tuntunut ollenkaan oikealta.
             Huomaan Shantiksen tuijottavan minua kauempaa.
"Tuo magia..." pystyn lukemaan kuiskatut sanat tämän huulilta. Katseessa on jopa pelkoa. Käännyn katsomaan tietä. Miksi pelkoa... Mitä minä nyt olin tehnyt?! Miksi ihmeessä tein asioita, joista minulla ei edes ollut mitään hajua?
Toivottavasti sinulle ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, Sist.
Pääni sisällä asusteleva demoni tuhahtaa. Luuletko oikeasti minun pystyvän tekemään jotain tuollaista? Ehei. Minun magiani perustuu sumuun. Tuo perustuu puhtaaseen pimeyteen. Ja ainoastaan pimeysdemonit pystyvät siihen, tiedoksesi vaan. Ja tuon tason pimeysmagia... Kaverillasikin voisi olla jo vaikeuksia sen kanssa. Ja sinä teit sen tuosta vaan. Sinussa onkin sittenkin jotain hyvin mielenkiintoista...
               Demoni lopettaa päästäkseen nauramaan. Minä sihahdan.
"Helvetti sinun kanssasi!" ärähdän, kun joudun potkaisemaan yhden maagin poispäin ennen kuin tämä pääsee iskemään minua puukolla selkään. Täältä olisi kyllä ihan kiva päästä poiskin... Vilkaisen taivaalle jälleen kerran, ja sitten katson maassa makaavaa Lokhin maljaa. Ehkä...
"Aletaan häipyä!"