Lokhin malja

Luku XVII ~ Pelottavia maageja, ja vielä pelottavampia totuuksia

//Heheh sain luvun taas tehtyä xD And now I'm off to watch the latest episode of Naruto <3

Sain Shirylin harjauksen nopeasti loppuun. Mustahiuksisen, mustiin pukeutuneen pojan silmät seurasivat minua, kun kävin viemässä harjan takaisin. Meinasin jumittua varastoon, koska en ollenkaan tiennyt, mitä tekisin. Tallissa oli tosiaan melko ahdistava tunnelma. Poika oli siis se demoni... Neilica Sadern. Tämä oli se Sishemin Linnan johtaja, ja samalla kaikkien maagien Estrémin maagien johtaja. Mitä tämä edes teki täällä?

                Demoni oli tasolla 42. Sen he olivat meinanneet ilmeisesti laittaa perääni silloin, kun olin ollut Carnassa ja Fandérer ahdisteli minua. Huokaisten suuntasin takaisin Shirylin karsinalle, ja istuin sen seinän päälle. Karsinoiden etuseinät olivat useimmiten vain noin metrin korkuisia, joten niissä oli helppo istua. Niihin kyllä sai myös kalterit eteen, jos sellaisia tarvittiin jostakin syystä.
                    "Täällä on hirvittävän masentava tunnelma", ilmoitin ääneen. Fandérer pyöritteli minulle silmiään.
"No enpä ihmettele, kun tuo on täällä. Vähemmästäkin."
Poika – demoni, mikä lie – vilkaisee Fandéreriä, mutta pitää sen jälkeen täysin tyynen katseensa minussa. Tai ehkä Shirylissä. Tai ehkä... Toisaalta tämä näyttää siltä, kuin ei näkisi yhtään mitään. Sitten huomaan Fandérerin katsovan poikaa mietteliäästi. Tämä vaikuttaa varovaiselta, ehkä jopa jännittyneeltä... Samainen henkilö mulkaisee minua pahasti, ja minä hymyilen leveästi. Ei lukisi toisten ajatuksia koko ajan.
                 "En minä sitä voi hallita", tuo tuhahtaa. Mutta miksi aistin tästä levottomuutta? Vastausta ei tosiaan kuulu. Nicol ilmestyy tallin ovelle.
"Iris!" tämä huudahtaa. "Daiveaun haluaa sinut sisälle."
Huokaisen raskaasti, ja laskeudun alas seinänpuolikkaan päältä. Shiryl katsoo minua hiljaa.
"Nähdäänpä sitten taas joskus."
Sadernin demoni irrottautuu seinästä ja lähtee perääni. Kulmiaan kurtistellen Fandérer ryntää vierelleni. Vilkaisen tätä kulmiani alta hivenen kysyvästi, mutta tämä ei tunnu edes huomaavan. Puhahdan. En voi kuitenkaan estää tämän levottomuutta tarttumasta minuunkin. Jokin taitaa olla vialla. Mutta minulla ei ole mitään hajua, mikä.
                "Iris! Loistavaa!" Sadern tervehtii minua. Kolmikko istuu olohuoneessa juomassa teetä. Nainen hörppää teetä, ja katsoo minua hymyillen. "Haluaisin keskustella lohikäärmeestäsi."
"Mitä siitä?" kysyn synkästi, kun lysähdän istumaan kahden istuttavalle sohvalle. Nostan jalkani koukkuun viereeni. Fandérer istuu sohvan käsinojalle. Sadernin demoni jää nojaamaan ovenpieleen. Nicol taitaa yrittää jututtaa Priciliä, joka katsoo minua murhaavasti.
                         "Haluaisin ostaa sen."
Katson naista vain tympääntyneenä.
"Ei se ole myytävänä."
"Ah, hinnastahan voi aina neuvotella. Sano vain. Raha ei ole mikään ongelma", nainen hymyilee. Pricil hymyilee myrkyllisesti minulle, mutta en jaksa edes vilkaista tätä tarkemmin.
"Ei siitä tarvitse neuvotella. Se ei ole myytävänä, ja se siitä."
                Daiveaun avaa suunsa.
"Jotenkin sinun täytyy korvata velkasi minulle."
"Mikä velka?" kysyn kulmiani kurtistaen.
"Jätit hevoseni Riokoon. Eivätkä hevoset ole ihan halpoja."
Ähkäisen. "Ihan tosi? Odotatko sinä minun raahaavan jotain kaakkia ympäri maata? Ei se minun vastuullani ollut! Itse pakotit Sashrakin mukaan, vaikka..."
Ärähdän. "Ei ole minun ongelmani."
             Daiveaun kohauttaa olkiaan melko välinpitämättömänä.
"En ole kiinnostunut yksityiskohdista. Hevoseni on Riokossa, koska sinä jätit sen sinne. Jotenkin saat sen maksaa."
"Jumala auta", mutisen itsekseni. En jaksa tätä. Nainen nousee pystyyn. Minun silmäni kääntyvät tähän heti, kun huomaan tämän kuiskivan jotain. Se ei vaikuta kovin lupaavalta.
                   Nainen painaa pitkän kyntensä leukani alle. Seison keskellä huonetta tämän edessä. Mietin vain pienen hetken. Teleporttausta tai jotain. Aikaa ei ole kulunut oikeastaan yhtään.
"Jos se ei käy... Sinulla on myös toinen vaihtoehto", nainen selittää. Huomaan, etten pysty liikkumaan. Katson tätä silmiin. Minua ei edes pelota yhtään. Mieleni tekee hymyillä, mutta onnistun pysymään vakavana. Onhan tämä sentään voimakkain maagi.
"Eli?" kysyn happamesti. Nainen kurtistaa minulle kulmiaan.
"Sinä..." tämä mutisee, ja kääntää sitten terävän katseensa demoniinsa, jonka kuulen huokaisevan hiljaa.
               "Ei maagi. Ei ihminen. Jotain demonien piirteitä. Kasvatettu ihmisenä ja maagina. Muuta on liian vaikea selvittää nyt", kuulen pojan äänen ensimmäistä kertaa. Se on miltei yhtä synkkä kuin tämä itse. Puhuiko tämä minusta? Enkö minä siis oikeasti ollut ihminen? Mutta kai... Jos vanhempani kuitenkin olivat ihmiset... Pitihän minun olla? Joitain demonien piirteitä... Eli en ollut demonikaan. Sen kyllä tiesin. Mutta...
"Eli..." nainen mutisee ja huokaisee sitten. "Annan sinulle nämä kaksi vaihtoehtoa. Lohikäärmeesi, tai tehtävä."
                    "Mistä lähtien sinä olet antanut minulle tehtäviä?" kysyn ärtyneenä. Nainen siristää silmiään, ja huomaan Pricilin ja sen demonin tuijottavan minua jostakin syystä järkyttyneenä.
"Sinulla ei juuri ole vaihtoehtoja. Tietenkin, ei sinun tarvitse suorittaa sitä heti. Se ei ole mikään aivan helppo tehtävä. Mutta sinun on parempi saada se suoritetuksi..."
Peräännyn muutaman askeleen, vaikka se tuntuukin vievän hirvittävästi voimiani. Kuin joku yrittäisi rajoittaa liikkeitäni... Kuulen naisen sihahtavan.
                "Me taidamme lähteä."
Nainen katoaa paikalta Pricil ja demoninsa perässään. Minä lysähdän sohvalle.
"Eikö se sitten edes voinut selittää mikä hemmetin tehtävä?" murahdan. Fandérer kerkesi kadota jossakin vaiheessa. Kun Daiveaunkaan ei sano sanaakaan, suuntaan tylsistyneenä takaisin talliin. Voisinpahan viimein viedä sen Fandclien pihalle... Kukaan ei tehnyt elettäkään pysäyttääkseen minua.
              Fandclie otti minut innoissaan vastaan.
"Mennäänkös ulos?"
Joo! Lohikäärme hihkuu. Hymyilen sille. Se on vain niin ihana ja viattoman näköinen. Shiryl katsoo meitä hiljaa.
"Haluatko sinäkin ulos?" kysyn siltä. Lohikäärme kallistaa päätään, ja vilkaisee sitten ikkunasta ulos. "No tule sitten."
                "En minä edes sanonut mitään!" lohikäärme ärähtää. "Kuka muka ulos haluaa?!"
Pudistelen päätäni ja avaan molempien lohikäärmeiden karsinoiden ovet. Fandclie viilettää kiireesti ulos, mutta Shiryl seisoo paikoillaan. Lähden liikkeelle, ja kun pääsen ovelle, huomaan sen kävelevän hitaasti perääni.
                  Fandclie loikkii järveä kohti. En ole ihan varma, mitä se yrittää, mutta seuraan sitä kiltisti. Shiryl sen sijaan seuraa minua hitaasti. Se vilkuilee koko ajan ympärilleen varovasti. Lopulta pysähdyn odottamaan sitä.
"Onko jokin vialla?"
Shiryl tuhahtaa.
"Ei tietenkään! Mistä sellaista sait päähäsi?!"
Kohautan olkiani. "Kunhan kysyin."
"No älä kysy tuollaisia turhia kysymyksiä!"
"Anteeksi. Satun vain olemaan huolissani sinusta."
"No miksi ihmeessä?" lohikäärme ärisee. "Miksi sinä muka minusta välittäisit?"
             Katson Shiryliä yllättyneenä. "No miksi en? Haluan vain olla kaverisi. Pitää sinullakin kaveri olla!"
Lohikäärme pysähtyy tuijottamaan minua. Jäänsiniset silmät muuttuvat syaaninvärisiksi. Minä jatkan kävelyä. Fandclie on hiekkarannalla, ja leikkii hiekassa. Päivä on melko kuuma, joten hiekka on varmasti lämmintä. Minäkin kaadun hiekalle, ja jään tuijottamaan taivasta. Huomaan Shirylin asettuvan makuulle vähän matkan päähän. Lämmin hiekka saa minut tuntemaan itseni nopeasti väsyneeksi, ja pian olenkin jo nukahtanut.