Lokhin malja

Luku XI ~ Pelottavaa infoa

Muistan nähneeni melko omituista unta. Uin meressä, ja olin jonkin sortin kala. Vesi oli kirkasta, ja huomasin monesti kuplien nousevan pintaa kohti. Yritin uida itsekin pintaan, mutta se ei onnistunut. Juuri pinnan alla oli kova virtaus, joka heitti minut takaisin alemmas. Pian huomasin ajautuvani veden mukana.
     Edessäni oli hai. Virta vei suoraan jättikokoisen hain suuhun. Yritin räpistellä virtaa vastaan, mutta se oli mahdotonta. Hetken kuluttua kuului kolahdus ja kaikki pimeni.
     Herätessäni tunsin tukehtuvani. Yritin haukkoa henkeä, mutta se ei onnistunut. Nopeasti tajusin, että makuupussi vaikutti taas liian isolta, ja että minä pompin paikoillani. Se uni. Kala. Olinko kala? Huomasin aivan silmäkulmani laidassa evän pilkahduksen. Meinasin saada sydänkohtauksen. Ei näin!
      Mustia pisteitä ilmestyi näkökenttääni. Keskityin miettimään ihmiseksi palautumista. Palaudu, palaudu, palaudu, hoin sanaa mielessäni kuin mantraa. Kuulin taivaalla jonkun petolinnun huudon. Se tästä vielä puuttuisi että joku lintu söisi minut. Hetken kuluttua kuulin siipien havinaa, ja tunsin kynsien tarttuvan minuun. En minä ihan näin halunnut kuolla, mietin itsekseni. Kalana. Petolinnun kynsissä. Keskellä ei mitään parin hullun kanssa.
      Silloin minä huusin. Kynnet irtosivat, ja tunsin tömähtäväni maahan. Huusin? Katsoin itseäni. Käsiäni ja jalkojani. Huokaisin helpottuneena. Olin taas ihminen. Katsoin taivaalle, missä se lintu kiisi pikavauhtia poispäin. Minä hymyilin itsekseni, vaikka minua pelotti melko paljon. Mitä tuo muuttuminen oikein oli? Mitä se tarkoitti? Jos rupeaisin kohta muuttumaan myös päiväsaikaan... Ei. Yritetään ajatella sen pitämistä yöaikana. Mitä? Minun pitäisi saada se loppumaan!
       Söin nopean aamupalan ja aloin kerätä tavaroitani. Yritin hengittää mahdollisimman syvään ja saada itseni rauhoittumaan. Kaikki oli menossa pieleen. Ainakaan Lokh ei ollut vieraillut päässäni pitkään aikaan...
Ei minun tarvitse vierailla. Minä asun täällä, kuulin tämän äänen huomauttavan. Meinasin melkein kohauttaa kulmiani. Näköjään se luki kaikki ajatukseni. Ihanaa. Huokaisin raskaasti kun aloin heitellä varusteita Crefaxille.
      Mutta että tuo asui päässäni. En enää ymmärtänyt.
Kuule, nyt kun kerran vaivauduin avaamaan suuni, niin voisin sanoa jotain järkevääkin. Sinun kannattaisi ruveta harjoittelemaan kykyjäsi, ennen kuin on liian myöhäistä etkä enää pysty hallitsemaan niitä.
Harjoittelemaan. Miten? mietin kiivetessäni Crefaxin selkään.
Kuulin Lokhin huokaisevan turhaantuneena pääni sisällä. Kurtistin kulmiani. Oliko minulla tällainen vaikutus kaikkiin demoneihin?
Kuten olet tainnut huomata, muutut aina välillä eläimeksi. Se on kaikkien demonien kyky, muuttaa muotoaan. Siinä on yksi asia, jota voisit harjoitella. Sinäkin pystyt muuttamaan muotoasi, jos vain harjoittelet tarpeeksi. Kannattaa aloittaa jostain helposta, kuten juuri eläimistä. Ja vaikka miltei toisin voisi kuvitella, kannattaa muuttua kokonaan eikä yrittää muuttaa vain yhtä osaa. Yksityiskohtien muokkaaminen on vaikeaa.
      Huokaisin ja päätin, etten yrittäisi sellaista kun lähistöllä oli jotain Sashrakin kaltaisia tyyppejä. Sashrakista puheen ollen... Vilkaisin tämän hevosta. Sashrakia kun ei oikein kuulunut. Laskeuduin alas Crefaxin satulasta ja ryhdyin satuloimaan toistakin hevosta. Se tuntui torkkuvan. Pyörittelin silmiäni. Tällaisella laiskurilla se sitten ratsasti. Ja pelkäsi Crefaxia. Oli siinäkin yksi pelkuri. Hmm. Olikohan se Nicolin kaveri... Tähän mennessä en ollut kyllä huomannut mitään sen suuntaista... He olisivat varmasti tulleet hyvin toimeen.
      Valkoinen tamma oli nopeasti valmis, eikä Sashrakia edelleenkään kuulunut. Tunsin jo pienen levottomuuden piston, kun kiipesin takaisin Crefaxin selkään. Heitin tamman suitset sen pään yli sen etupuolelle ja tartuin niihin kannustaen Crefaxin liikkeelle. Crefax mulkoili tammaa silmäkulmastaan. Tämä ei tainnut pitää siitä, että tamman turpa oli kiinni Crefaxin... lavassa. Ihan sama. Olin aina luullut, että orit yrittivät aina esittää tammoille, mutta Crefax näköjään oli aika ainutlaatuinen. Olisi kiva tietää, mikä sillä oli oikein vialla punaisine silmineen ja hullun luonteineen.
      Päähäni pälkähti, että se olisi demoni, mutta naurahtaen totesin sen mahdottomaksi. Jos se olisi demoni, se olisi jo muuttanut muotoaan. Enpä uskoisi että kukaan demoni haluaisi olla hevonen. Crefax hirnahti ja käänsi hivenen päätään. Se katsoi minua erittäin tiiviisti yhdessä silmällä, joka kiilteli punaisena. Katsoin sitä epäuskoisena. Pudistin päätäni. Crefax nyökäytti päätään.
      "Älä väitä, että olisit demoni", minä tuhahdin. Hevonen nyökytteli tarmokkaasti. Tuijotin sitä. "Ei."
Crefax puhahti ja nyökkäsi. Pudistelin edelleen päätäni. Crefax pyöritteli silmiään ja kääntyi katsomaan eteenpäin. Minä pystyin vain tuijottamaan sen niskaa. Demoni? Crefax? Hevonen? Täh.Kaikki alkoi olla jo ihan sekaisin. Kaipasin jo takaisin Carnaan. Onneksi me olimme menossa sinne. Vilkuilin ympärilleni. Minua oikeasti jo hivenen pelotti. Missä ihmeessä Sashrak viipyi? Ei minua nyt niin paljon haitannut, ettei tämä ollut täällä, mutta... Kyllä minä sain hivenen levoton olla jos joku tuntemani tyyppi vain katosi.