Lokhin malja

Luku VI ~ Pääsen demonien silmätikuksi

    Seurasin maagia hiljaa. Mitäköhän Seth ja Abyssa miettivät? Abyssa oli tainnut tajuta kanssani puhuneen pojan olleen Fandérer. Viimeistään siinä vaiheessa kun tämä tappoi minut. Tai yritti. Maagi johdatti minut erääseen huoneistoon, ilmeisesti tämän omaan.
"Istupa tuohon sohvalle, niin etsin sinulle hiukan paremmat vaatteet", maagi käski ja katosi jonnekin. Istuin kiltisti sohvalle ja ryhdyin naputtelemaan sitä. Sitten mieleeni palasi Fandclie. Kuka sitä oli hoitanut silloin, kun minä olin ollut tajuttomana? Tai Enkeliä? Voi ei. Fandclieä oli varmasti joku hoitanut, mutta Enkeli...
   Maagi palasi pian takaisin mukanaan kasa vaatteita.
"Voit vaihtaa nämä vessassa", tämä kertoi ja näytti minulle vessan. Lopuksi tämä vielä ojensi minulle muovipussin, johon voisin laittaa vanhat vaatteeni. Lukittauduin sinne vaihtamaan vaatteitani. Pelkäsin maagin löytäneen minulle jotain kamalaa, mutta onnekseni siellä olikin vain farkut ja neulepaita. Ei sillä, en oikein pitänyt farkuista, mutta oli se parempi kuin joku röyhelömekko tai vastaava.
   Kun olin valmis, maagi sieppasi pussin ja tunki sen jonnekin. Sitten tämä lähti kuljettamaan minua taas käytäviä pitkin. Päädyimme taas erääseen vierashuoneeseen, taas sellaiseen joka oli sisustettu liekehtivästi.
   "Neiti Hjatan! Suvaitsette siis vihdoin saapua?"
Puhuja oli nojatuolissa istuva mies. Ilmeisesti se "korkea-arvoinen maagi". Asia selvä. Olin jo päättänyt, että en pitänyt tuosta uketsusta. Tämä oli noin nelikymppinen. Huomasin, että minua saattanut maagi poistui huoneesta. Katsoin tämän perään synkästi. Istuuduin eräälle sohvalle ja käännyin katsomaan ukkelia.
   Tämän mukana oli kaksi poikaa, joista toinen näytti erittäin tylsistyneeltä ja toinen taas erittäin innostuneelta. Kaksi? Toinen oli varmasti maagin oppilas, mutta toinen... Päätin ihan huvikseni tarkistaa kaikki näkemäni tasot. Ja se kannatti. Se tylsistyneen näköinen poika osoittautui demoniksi. Tasolla 24. Minun kykyni olivat taas kasvaneet. Ja paljon.
   "Olen kuullut, ettet osaa lainkaan magiaa", mies aloitti. Kohautin hartioitani välinpitämättömänä.
"Minkä tason demoni hän on?" kysyin kiinnostuneena. Jos tämä maagi oli korkea-arvoinen, täytyi tämän demonin olla parempi kuin vain 24-tasoinen. Mies katsoi minua raivoissaan silmät sirrillään. Pian tämä kuitenkin kääntyi katsomaan demonia.
"Sashrak! Miksi sinä annoit hänen nähdä sinut?"
Demoni kohautti harteitaan tylsistyneenä. "Mistäs minä olisin voinut tietää, että se näkee kaksneloseen asti."
    Rypistin otsaani. Tuo demoni oli tasolla 37. Maagin täytyi tosiaan olla hyvä. Huomasin maagin nyökkäävän hitaasti ja kääntyvän katsomaan minua. Tämän katseessa oli jokin outo kiilto. Silloin kaduin sanojani. Ties mitä tuo maagi nyt saisi päähänsä. Nyt maagi tiesi, että näin niin korkealle, kun välttämättä kaikki maagitkaan eivät nähneet.
   Maagin oppilas katsoi minua kiinnostuneena. Maagi sen sijaan nuolaisi huuliaan ja nojautui tuolissaan eteenpäin.
"Olisitko kenties kiinnostunut tulemaan oppilaakseni?" maagi kysyi. Katsoin tätä kulmieni alta. Maagin oppilas katsoi tätä yllättyneenä, melkein hädissään.
"Sinullahan on jo oppilas", sanoin ja nyökkäsin kohti poikaa. Maagi ei edes kääntänyt katsettaan. Huomasin demonin sen sijaan katselevan ikkunan suuntaan melkein kiinnostuneena. Mitä tämä oikein katseli?
   "Voinhan minä aina ottaa toisen", maagi virnuili. Mutta minä en enää kuunnellut. Olin kääntynyt katsomaan ikkunaa. Tarkemmin sanottuna ikkunalaudalla hyppivää varpusta. Myös demoni tuijotti sitä. Demoni näytti melko levottomalta.
"Tuota...", se aloitti, mutta maagi keskeytti sen heti.
"Mitä nyt?" maagi ärähti. "Älä keskeytä minua, kun yritän keskustella!"
"Ihan miten vaan", demoni mutisi. Me molemmat jatkoimme varpusen tuijottamista. Tässä kaupungissa kun ei pitänyt asua varpusia. Varsinkaan sellaisia varpusia, joilla on liekehtivät silmät (tasolla 22).
   Pian maagi ja oppilas seurasivat Sashrakin ja minun katseita varpuseen. Kun varpunen huomasi, että sitä tuijotettiin, se jäykistyi. Ennen kuin se ehti liikahtaakaan, maagi oli hyökännyt sen kimppuun salamannopeasti ja viskannut sen lattialle. Varpunen pörhisti sulkiaan ja katsoi maagia synkästi. Sitten se kääntyi säksättämään minulle vihaisesti.
"Ja kuka se luulee meitä tarkkailevansa?" maagi ärisi. Minä vilkaisin tätä miltei huvittuneena, ennen kuin katsoin taas varpusta.
"Etkö sinä osaa pitää nokkaasi erossa minun asioistani?" kysyin siltä ärtyneenä. Varpunen katseli minua vihaisesti. Minä kallistin päätäni varpusen säksättäessä.
"Anteeksi, mutta en oikein ymmärtänyt. Voisitko kenties toistaa?" kysyin viattomasti.
"Tunnetko sinä tämän?" maagi kysyi minulta vihaisesti. Aivan kuin minä olisin taikonut varpusen paikalle.
"Ai tunnenko? Se on-", yritin sanoa, mutta joku sulki suuni. Mulkoilin varpusta synkästi. Varpunen mulkoili minua takaisin, ja muuttui liiankin tutuksi 14-vuotiaaksi pojaksi. Tämä istui viereeni ja katseli ympärilleen huoneessa.
   "Kivasti sisustettu", tämä sanoi. Katsoin tätä synkästi. Harmi että sohva oli tarkoitettu kahdelle hengelle. Muuten siinä olisi ollut tilaa mennä kauemmas. Turhan lähellä.
"Eipäs ole. Minä saan siitä päänsäryn. Kuten sinustakin", sanoin tälle ärtyneenä. Oppilas katsoi tätä hiukan peloissaan ja maagi vihaisena. Sashrak sen sijaan vaikutti hiukan levottomalta.
Vieressäni istuva poikakin taisi huomata Sashrakin.
   "Sashrak! Miten mukava yllätys!" tämä tervehti. Minun mielestäni Sashrakin mielestä tapaaminen ei ollut lainkaan mukava.
"Fandérer", tämä sylkäisi sanan suustaan. Maagin otsalla kimmelsi hikihelmiä. Tämä ei näyttänyt enää niin päättäväiseltä kuin aiemmin.
"Milloinkas me olemme viimeksi tavanneet?" Fandérer kysyi mietteliäästi. Sitten tämä pudisti päätään. "Ei muistu mieleen. Mutta melko varmasti minä vain yritin tappaa sinut."
"Yritit", minä huomautin tuhahtaen. Fandérer kääntyi katsomaan minua.
"Mitä sinä tuhahtelet?" tämä kysyi viileästi. Oli vähällä, etten ruvennut nauramaan. Fandérer rypisti kulmiaan, kun minä virnuilin siinä kuin mikäkin idiootti.
"Sori. Oli vähän pakko", ähkäisin. Painoin pääni käsiini ja yritin saada itseni tasaantumaan. Kun kohotin katseeni, huomasin maagin, oppilaan ja Sashrakin tuijottavan minua. Minä vain käännyin katsomaan Fandéreriä.
   "Mitenkäs se nyt olikaan? Etkö sinä yrittänyt tappaa minut?" kysyin tältä. "Minä haluaisin oikeastaan oikeasti tietää. Koska olen vielä elossa."
Fandérer mulkoili minua erittäin synkästi. En ole aivan varma, tykkäsikö tämä tuosta kysymyksestä. Ei varmasti ollut hauskaa tulla sillä tavalla nöyryytetyksi itseään heikomman demonin edessä.
"Ei olekaan!" tämä valitti.
"Olisit onnistunut paremmin", vastasin kohauttaen olkiani. Huomasin Sashrakin katselevan Fandéreriä miltei vahingoniloisena. Minä katsoin tätä vihaisesti, ja niin teki Fandérerkin pian. Silloin tämä nielaisi ja palautti kasvonsa peruslukemille.
   "Oliko sinulla jotain asiaakin?" kysyin tylsistyneenä. "Jos ei, niin voisitko häipyä? Meillä oli tässä kiinnostava juttutuokio."
Viittasin kohti maagia. Fandérer katsoi tätä melkein halveksivasti. Maagi yritti tekeytyä niin pieneksi kuin mahdollista.
"No jaa... Jos välttämättä haluat jäädä tänne näiden kanssa", tämä irvisti ja ihmeekseni häipyi paikalta.
   Vilkaisin toisia. Oppilas tuijotti paikkaa, jossa Fandérer oli vain hetki sitten istunut. Maagi kuivaili hikeä otsaltaan. Tämän silmistä näkyi selvästi kiinnostusta ja hämmästystä. Sashrak sen sijaan... No, kai hänkin oli kiinnostunut. Demoneista kun ei ikinä tiennyt. Aika mietteliäältä tämä kyllä näytti. Välillä tämä vilkaisi minua melkein peloissaan.
   "No? Mistä me puhuimmekaan?"
"Sinä- mitä... Mitä tapahtui?" maagi kysyi. Katsoin tätä kulmat rypyssä.
"Kyllä sinä näit."
Maagi ravisteli päätään. "Tiedätkö sinä edes, millä tasolla tuo demoni on?"
"Joo. 42. Ei voisi vähempää kiinnostaa", vastasin kohauttaen harteitani. "Ai niin... Siitä oppilasjutusta. Ihan vaikka vain oman turvallisuutesi vuoksi, en taida suostua."
Maagi aukoi suutaan järkyttyneenä. "Sinä saat näin hyvän tilaisuuden, ja kieltäydyt?"
Nyökkäsin.
"Hyvä on! Me lähdemme!" maagi marssi pois huoneesta kaverinsa mukanaan. Hei hei. Ei tule ikävä. Mieleni teki melkein vilkuttaa tämän perään.
   Nousin ylös sohvalta ja kävelin ulos huoneesta. Käytävällä se naismaagi otti minut kiinni. Tämä oli ilmeisesti odottanut minua.
"Mistä te puhuitte?" tämä tiukkasi heti.
"Tämä halusi minut oppilaakseen. Minä kieltäydyin", vastasin olkiani kohauttaen. Maagi tuijotti minua suu auki.
"Sinä- mitä? Kieltäydyit!" maagi kauhistui. "Ei käy päinsä! Minäpä käyn sanomassa hänelle, että sinä tulet hänen oppilaakseen!"
   "Mutta..." minä yritin, mutta maagi oli jo mennyt. Minä seurasin kahden maagin sananvaihtoa. Sen loputtua mies katsoi minua säteilevästi hymyillen. Minä katsoin tätä synkästi.
Irvistin itsekseni. Enkö minä muka saanut päättää mistään itse? Naismaagi tuli pian takaisin luokseni.
"He lähtevät ylihuomenna. Silloin sinä menet heidän mukaansa", nainen ilmoitti hymyillen. Minä nyökkäsin ärtyneenä. Miksi tuo maagi oli edes halunnut minut luokseen? Ei ainakaan magian taitojeni takia, se oli varmaa...
   Karkasin maagin luota ja lähdin syömään. Nyt oli juuri sopivasti ruokailun aika. Päätin itsekseni, että en tosiaankaan menisi iltapäivän tunneille. Ruokailussa olin miltei kuolla järkytykseen, kun Abyssa ja Seth säikyttivät minut jälleen kerran.
"Irena!" Abyssa tiuskaisi. "Taas sitä on neljä päivää kuhnittu jossain!"
"Tajuttomana", minä vastasin irvistäen. "Sillä tavallahan tämä elämä tuntuu onnistuvan."
   Istuin heidän pöytäänsä. Abyssa näytti niin tiedonjanoiselta, että oli räjähtämäisillään.
"Oliko se poika siellä miekkailuareenalla se demonisi?" Abyssa kysyi silmät pyöreinä. Demonini. Hah. Nyökkäsin tälle vastaukseksi. "Miksi se oikein jahtaa sinua?"
"Sen minäkin haluaisin tietää", mutisin itsekseni.
"Se tykkää Irenasta", Seth ilmoitti. Abyssa tuijotti tätä. Seth kohautti olkiaan. "Ei kai se muuten liittoa olisi ehdottanu."
   Minä kihisin itsekseni. Sitten tajusin jotain. "Tiedättekö... Minä häivyn täältä ylihuomenna. Joku idioottimaagi halusi minut oppilaakseen."
"Mitä?" Abyssa henkäisi. "Tuo on niin epäreilua! Mutta... miksi? Ei pahalla, mutta täällä on kyllä paljon parempiakin oppilaita kuin sinä."
Minä nyökkäsin. "Sitä minäkin mietin. Mutta... Minä satuin vahingossa paljastamaan sille, että näen demoneita tosi hyvin. En tiiä mikä ongelma sillä on."
Abyssa huokaisi. "Sitten me ei nähdä enää ikinä!" tämä valitti. "Mutta onneksi sinulla on Enkeli. Se osaa kuljettaa kirjeitä."
   "Enkeli!" minä ähkäisin. "Se on ollut neljä päivää yksinään minun huoneessani!"
"Ei ole", Abyssa ilmoitti. "Me kerroimme opettajille Enkelistä, ja he päästivät meidät hoitamaan sitä sinne."
"No hyvä", minä huokaisin. "Pitää sitten lähetellä kirjeitä. Vaikka en oikein osaa sellaisia kirjoittaakaan."
"Tuskin se nyt kovin vaikeaa voi olla", Abyssa sanoi kohauttaen harteitaan. Sitten tämä rypisti otsaansa. "Mutta minun synttärini ovat ihan kohta! Miten sinä niille pääset?"
"Ööö... Pitää katsoa. Jos vaikka pääsisin jotenkin tulemaan", mutisin epämääräisesti.
"Paras tullakin!" Abyssa uhkaili.