// Heh c: Koska lopetin tän tuollaiseen kohtaan ( >:)), varmaan kirjotan koko yön että pääsen kirjottamaan jotain hauskaa :3 (ihan ku koko tarina ei ois hauska xD) Welp, I'm leaving. Enjoy!
Fandclie ei sanonut yhtään mitään. En olisi mistään hinnasta halunnut jättää sitä, mutta lopulta Fandérer pakotti minut liikkeelle. Kerkesin kartanon pihaan vain nähdäkseni Sadernin nousevan vaunuihin. Minut huomatessaan tämä kuitenkin pysähtyi hetkeksi.
"Ah! Kun olet valmis, tuo se minulle!"
Oli täysin turhaa kysyä, mitä tämä tarkoiti. Nainen katosi vaunuihin, jotka lähtivät pian liikkeelle. Katsoin hivenen synkkänä tämän perään.
Vilkaisen Fandéreriä, joka tuijottaa vaunujen perään, ja käännän katseeni sitten Shiryliin, joka pitää minusta tiukasti kiinni vilkuillen välillä Fandéreriä melko happamena.
"Miksi tuonkin pitää tulla mukaan?" tyttö kysyy happamena. Fandérer puhahtaa, mutta huokaisee sitten raskaasti.
"Miksi kaikki vihaavat minua...?"
Minä pyörittelen silmiäni. "Mitäs olet niin ärsyttävä."
Fandérer hiljenee katsoen minua syvästi loukkaantuneena. Pudistan päätäni huokaisten, ja vilkaisen taivaalle.
"Kuka edes tietää mitä kautta Saftetiin pääsee?"
"Jirem? Ollaanko me menossa Jiremiin?" Fandérer kysyy kulmiaan kurtistaen. Minä huokaisen.
"Ja sinä olet tulossa mukaan, vaikka et edes tiedä minne me ollaan menossa..." mutisen happamesti.
"Totta kai", poika hymyilee. "Enhän minä voi jättää sinua yksin tuon kanssa."
Pudistan päätäni. "Minä etsin ruokaa. Ei tyhjällä vatsalla voi matkustaa."
Shiryl juoksee perääni, mutta Fandérer jää pihalle katsomaan peräämme.
"Minulla ei ole mitään hajua, pystynkö siihen", mutisen Shirylille, kun istumme keittiönpöydän ääressä. Tyttö hymyilee.
"Aivan varmasti! Sinä..." tämä pudistaa päätään, ja katsoo äkkiä poispäin melko vakavana. "Sinulla on voimia, joista et edes tiedä. Muuttumisen pitäisi olla sinulle helppoa. Lopeta ihmisen lailla ajatteleminen. Et ole yksi heistä. Ei sinun tarvitse käyttäytyä kuin yksi."
Katson lautastani. Ehkä. Ehkä ei. Hengitän muutaman kerran syvään, ja syön sitten ruokani loppuun.
"Minä käyn katsomassa, jos minulla on yhtään rahaa."
Shiryl nyökkää, ja kävelee perääni. Löydän huoneestani muutaman kolikon, mutta niillä en tekisi yhtään mitään. Jätän ne siis taakseni ja palaan pihalle, jossa Fandérer yrittää ilmeisesti sytyttää suihkulähdettä tuleen.
"Mitä sinä teet?" kysyn huokaisten.
"Tuli tylsää", demoni virnistää olkiaan kohauttaen, ja antaa vettä kiertävän tulen kadota. Pudistan päätäni, ja vilkaisen jälleen taivaalle. Keskipäivä on jo ohi. En oikeastaan haluaisi nukkua ulkona, mutta ilman rahaa...
"Sinä se huolehdit ihan turhia", Fandérer huokaisee. "Kerkeämme tänään melko hyvin erääseen kylään. Kyllä minä jostain yhden majapaikan verran rahaa loihdin esiin."
"Kahden!" Shiryl huudahtaa viereltäni. "Minä nukun Irenan kanssa!"
Fandérer katsoo tyttöä ärtyneenä. "Saat maksaa itse omat laskusi."
"Kelpaako säälittävän henkesi säästäminen?" huomaan Shirylin sanovan lähellä Fandérerin korvaa. Tämä on kietonut jalkansa pojan ympärille, ja laskenut kyynärpäänsä tämän olkapäille. Fandérer huokaisee.
"Sovitaan sitten niin."
Shiryl tuhahtaa ja hyppää vierelleni. Minä puistelen päätäni. Ja näiden kahden kanssa minun pitäisi matkustaa... Kahden. Eikö muuten Shantiksen pitänyt olla tulossa mukaani?
Fandérer tuijottaa minua järkyttyneenä.
"Mistä lähtien se on ollut tulossa mukaan?"
Ärisen itsekseni.
"Montako kertaa... Äh, antaa olla. Missä ihmeessä se edes on?" mutisen happamesti. Shilyr katsoo minua.
"Shantisko? Se häipyi jonnekin. Kai sillä oli jotain hommia. Mutta se sanoi liittyvänsä mukaan jossain vaiheessa."
"Vai niin", minä huokaisen Fandérerin mököttäessä. Suljen silmäni, ja keskityn pienen hetken. Muuttohaukka on nopein lintu. Eikä nopeus ollut mikään huonompi juttu. Avaan silmäni, ja levitän siipeni ennen kuin tipahdan maahan parin metrin korkeudelta.
"Meinasitko näyttää tietä, vai?" kysyn Fandéreriltä, joka vain vilkaisee minua happamesti, ennen kuin muuttuu itsekin ja kohoaa taivaalle. Minä vilkaisen virnuilevaa Shiryliä, ja päässäni mutisten liidän tämän perään.
Eläimet eivät voineet mitenkään puhua ihmisten kieltä, mutta demonikieli onnistui. Olin ihan tyytyväinen, kun kerran satuin osaamaan sitä. Tajusin kuitenkin pian, että demonikieli ja muinaiskieli olivat itse asiassa miltei tismalleen sama asia. Eroja ei ollut juuri lainkaan.
"Simirkith. Tuonne me olemme menossa", Fandérer ilmoitti lopulta tuntien lennon jälkeen. Aurinko alkoi laskea, ja värjäsi taivaan kellanpunaiseksi. Tummenevaa taivasta vasten piirtyi keskikokoisen kylän siluetti. Jokin sen nimessä tuntui etäisen tutulta, mutta en muistaakseni kyllä ollut ikinä kuullutkaan siitä, saati sitten käynyt siellä. Ehkä nimi oli tullut jossain vastaan...
Fandérer laskeutuu metsään ehkä puolisen kilometriä kylän länsipuolella. Aurinko laski takanamme, kun pääsimme lopulta kylään. Kylän keskellä oli kauppatori, jossa ihmiset nytkin olivat. Suurin osa vilkuili meitä happamesti. Ehkä täällä ei käynyt paljoa vieraita.
"Minne sitten?" kysyn, kun jäämme seisomaan torin laidalle. Sen reunoille on pystytetty telttoja, joita Fandérer katsoo melko arvioivasti. Minä kallistan niille päätäni, ja hätkähdän sitten.
"Maageja", murahdan. Katseeni pysähtyy demoniin, joka muuttaa muotoaan joillakin tasoilla. "Etsimässä lapsia koulutukseen."
Fandérer nyökkää hiljaa, mutta virnistää sitten minulle. "Mennäänkö tutustumaan?"
"Ei!" minä ähkäisen, mutta demoni on jo matkalla. Pudistan päätäni, ja ravaan tämän perään. Shiryl roikkuu minussa hiljaa. Ihmiset vilkuilevat meitä vähän väliä.
"Iris!" joku maageista huudahtaa, kun pääsemme lähemmäs. Minä pysähdyn, kun naismaagi pomppaa pystyyn. "Mitä sinä täällä teet?"
Kurtistan kulmiani. Tämä taitaa olla se yksi naismaagi, joka roikkui Carnassa koko ajan perässäni. "Eikö täällä muka saisi olla?"
Maagi hätkähtää. "Toki, toki! Muistin vain erään asian..."
"Minkä asian?" minä kysyn, kun maagi vaikenee hivenen levottoman näköisenä. Tämä ei suostu avaamaan suutaan, vaan raapii päätään hymyillen hermostuneesti. Demoni tämän takana katsoo meitä hivenen tylsistyneen näköisenä. Pystyn näkemään tämän oikean muodon tasolla 29. Nimi oli Rakmui.
"He hakivat sinut tästä kylästä", Fandérer ilmoittaa lopulta synkän näköisenä. Minä tuijotan tätä, ja vilkaisen sitten maagia, joka kääntää katseensa Fandéreriin.
"Sinä!" tämä huudahtaa. "Vieläkö sinä ahdistelet Iristä?!"
"Ai terve", Fandérer hymyilee. "En minä häntä ahdistele."
Minä tuhahdan. Maagi kääntää katseensa minuun.
"Ahdisteleeko hän sinua?"
"Aaa... Miten sen nyt ottaa", hymyilen Fandérerin happamelle ilmeelle. "On minulla kyllä suurempiakin huolia..."
"Suurempia?!" maagi ähkäisee. Shilyr naurahtaa vieressäni.
"Maagit todella ovat hauskoja", tämä hymyilee. Maagi säpsähtää, ja tuijottaa pientä tyttöä.
"Ei... Mihin sinä olet oikein sotkeutunut, Iris? Eikö sinun pitäisi olla Daiveaunin luona?" maagi ähkäisee. Minä hymähdän.
"No jaa. En oikeastaan voi, koska tämä Sadern-tyyppi antoi minulle tehtävän."
"Johtajatar Sadern?!" nainen huudahtaa. Shilyr virnuilee vieressäni. Tämä taitaa tosiaan pitää maagista, joka ei osaa hillitä itseään laisinkaan. "Sinulle? Tehtävä?"
Hymähdän, ja vilkaisen Fandéreriä, joka tuijottaa Rakmuita. Rakmui tuijottaa tätä.
"Ihan tosi", minä mutisen. "Minä haluaisin löytää paikan, jossa nukkua..."
Käännän pääni hetkeksi, ja kuulen Rakmuin huudahtavan.
"Lopeta tuo. Ei hän sinua ole tappamassa!" maagi ärähtää demonilleen. Käännän päätäni vain nähdäkseni Fandérerin hymyilevän kaksikolle.
"Kuka tietää..."
"Ei me tultu tänne demoneja tappamaan", huomautan tälle happamesti. Fandérer pyörittelee silmiään.
"Mutta ei tässä muuten mitään hauskaa ole. Edes vähän?"
Pudistan päätäni jo hivenen ärtyneenä. Poika huokaisee. Minä käännän tälle selkäni, ja rupean etsimään katseellani majataloa. Sitten tunnen sen. En tiedä ollenkaan, miten. Aivan kuin ilma kiertyisi jollain tasolla, jonka minä voin aistia täydellisesti. Enkä tiedä, mitä oikein tein. Kuulin vain Fandérerin huudon. Käännyn taas ympäri, ja näen edessäni litimärän pojan. Katson tätä hivenen yllättyneenä. Tämä katsoo minua melko äkäisenä.
"Mitä sinä teit?" tämä kysyy. Virnistän pahoittelevasti. Shiryl kikattaa vieressäni.
"Ei mitään hajua. Mutta sinä aloitit, sen verran minä tiedän."
Poika tuhahtaa, ja kuivattaa itsensä. Vain savu kohoaa taivaalle.
"Ja minä jotenkin kuvittelin aina sinun olevan tulityyppiä", tämä mutisee itsekseen. Kurtistan tälle kulmiani.
"Miten sinä voisit sen tietää?"
Fandérer taitaa jopa säpsähtää. "No... Sinä vain vaikutat siltä."
Katson tätä epäillen. Jostain syystä tämä ei näytä kovin vakuuttavalta.
"Ala tulla. Minä etsin sinulle sen majatalon."
Huokaisen kun tämä katoaa kadulle.
"Tule, Shiryl", huokaisen ja suuntaan Fandérerin perään.
"Tässä", Fandérer ilmestyy eteemme, ja osoittaa majataloa vieressämme. Katson sen kylttiä.
"Liekehtivän lohikäärmeen majatalo? Ihan tosi?" katson Fandéreriä. "Sinulla on niin yksipuolinen maku!"
Tämä vain pyörittelee silmiään. "Varasin teille huoneen. 7. Minä taidan häipyä hetkeksi."
Fandérer katoaa. Minä ja Shiryl vilkaisemme toisiamme. Kohautan harteitani.
"Ei kai tässä oikein muukaan auta."
"I- Irena!?"
Olimme saaneet hyvät unet majatalossa. Minä ja Shiryl olimme viimein päässeet ulos, ja mietimme mistä saisimme ruokaa, kun täysin tuntematon nainen ryntäsi halaamaan minua. Minä jäykistyin paikoilleni.
"Tuota..."
Shiryl tuijottaa, puristaen kättäni.
"Se olet sinä! Irena!"
"Öö... Tunnemmeko me?" kysyn hivenen levottomana. Nainen perääntyy muutaman askeleen ja tuijottaa minua järkyttyneenä.
"Sinä..." tämä kuiskaa, mutta murahtaa sitten. "Ne maagit! He pyyhkivät muistisi vai mitä? Minä olen äitisi!"
"Minun... äitini?" ähkäisen.
"Totta se on", Fandérer ilmestyy viereemme. Minä säpsähdän, ja nainen edessäni kiljaisee.
"Mistä sinä sen tiedät?" kysyn demonilta, joka hymyilee minulle.
"Et kai nyt unohda jotain? Minä osaan lukea ajatuksia, hei."
"Sinä... Mitä?" nainen ähkäisee, ja näyttää valmiilta pyörtymään.
"No, hän on demoni", minä kohautan olkiani. Nainen kaatuu maahan. Minä räpäytän silmiäni. "Sanoinko minä jotain väärin?"
Fandérer pudistaa päätään. "Oletko ihan varma, että olet kasvanut ihmisten kanssa? Sinä et tunnu ymmärtävän heitä pätkääkään..."
"Maagien kanssa", vastaan happamesti. Eli tämäkin oli sitä mieltä, etten ollut ihminen? Katseeni kääntyy naiseen. Miten minulla sitten pystyi olemaan ihmisäiti?
En tuntenut yhtään mitään katsoessani naista. En ymmärtänyt tätä.
"Tuo vain todistaa vielä vahvemmin, ettei sinussa ole tippaakaan ihmistä", Fandérer murahtaa katsoen naista mietteliäästi. "Mitä me tälle tehdään?"
Mahani kurahtaa.
"Ihan sama! Minä haluan ruokaa!"
Fandérer hymähtää. "He myyvät torilla leipää ja muuta sellaista. Viedään hänet takaisin. Ehkä sinä saat sieltä ruokaa."
"Okei", huokaisen. "Sinä kannat hänet."
"Häh?" demoni ähkäisee. "Mistä lähtien sinä olet komennellut minua?"
Pyörittelen silmiäni.
"Tai itket ja kannat!" Shiryl hihkaisee.
"Te olette ihan hirveitä..."
Minä nauran ja suuntaan toria kohti. "En minä pyytänyt sinua mukaan."
"Mutta minä voin lukea sinun ajatuksesi!" demoni muistuttaa.
"Tiedetään, tiedetään!" nauran. Totta se on. Ei tämä matka näin hauska olisi ilman Fandéreriä.
Fandérer näyttää meille kojun, jossa tosiaan myydään leipiä ja leivonnaisia. Sitä vahtinut mies juoksi meitä vastaan, ja otti naisen Fandéreriltä.
"Rowena!" tämä huutaa, ja mulkoilee sitten meitä. "Mitä te teitte hänelle?!"
Minä huokaisen. Oliko tämä isäni? Ei ihme, että olin häipynyt. Tai no. Tuskin minulla oli ollut vaihtoehtoa... Shilyr kumauttaa miestä jakkaralla päähän. Minä ja Fandérer tuijotamme, kun mies kaatuu maahan vaimonsa kanssa. Shilyr hymyilee viattomasti.
"Ei meillä kuitenkaan ollut rahaa, ja hän näyttää siltä kuin... No, hän ei tainnut olla antamassa meille ilmaista ruokaa."
Pudistan päätäni ja autan Fandéreriä raahaamaan kaksikon kojuun, jonka takaosasta löytyy pöytä. Minä hymyilen ja ryhdyn aterioimaan. Fandérer katsoo minua epäuskoisella ilmeellä koko toimituksen ajan.
"Onko jokin vialla?" kysyn hymyillen.
"Sinä. Tainnutit omat vanhempasi ja nyt syöt heidän elantonsa. Tämä alkaa olla jo melko selvä juttu. Sinä olet demoni, etkä ihminen."
Minä nauran. "Otetaanko jotain mukaan? Minulle varman tulee nälkä... Mehän mennään seuraavaksi Carnaan? Sinne menee ainakin yksi yö, tätäkin vauhtia."
Lapan leipiä pieneen laukkuun, jonka löysin kojusta. Sen sisällä oli vesipullo, jonka annan olla siellä. Siitäkään tuskin haittaa olisi. Fandérer vain puistelee päätään.
"Sinä saat jopa minut näyttämään enemmän ihmiseltä tätä vauhtia..."
Hymyilen tälle viattomasti. "En minä ajatellut kuolla nälkään."
Tämä vain huokaisee, ja suuntaa kylän itäpuolelle. Minä ja Shiryl seuraamme kiltisti. Jatkamme matkaamme edelleen muuttohaukkoina. Minä ja Shiryl leikimme ilmassa keskenämme, ja Fandérer vilkuilee meitä välillä melko tympääntyneen näköisenä.
"Te olette kuin kaksi lasta", tuo mutisee.
"Mutta niinhän me ollaan, pakkohan se on myöntää. En minä kuitenkaan ole kuin 13!" virnistän tälle. "Ja Shiryl leikkii seitsemänvuotiasta."
Happamen näköinen muuttohaukka häätää minut kauemmas, joten minä ja Shiryl lennämme keskenämme vähän matkan päässä tästä äkäisestä vanhuksesta.
"Pystyn ihan hyvin kuulemaan sinut..."
"Se on tarkoituskin!" huudahdan Shirylin nauraessa.
"Sinä vain odota..." kuulen Fandérerin mutisevan. Mitäköhän tämä oikein meinasi tehdä? Pohdin sitä pitkään, mutta en oikein keksinyt mitään, mitä tämä olisi voinut minulle tehdä. Pitäisi kai sitten vain odottaa...
YOU ARE READING
Lokhin malja
FantasiaEstrèm- nimistä maata hallitsevat maagit, joiden valta ulottuu kaikkiin maan kolkkiin. He keräävät oppilaita ympäri maata ja vievät heidät koulutettaviksi omiin kaupunkeihinsa. Maagit vievät mukanaan myös Irena - nimisen 6-vuotiaan tytön, jolla on u...
