Lokhin malja

Luku X ~ Lähden hullulle matkalle parin hullun kanssa

//Lisää hulluutta sekaan vaan :3 Laitetaan tänne nyt nämä viimeisetkin valmiit luvut, jonka jälkeen saattekin sitten kärsiä vähän pidempään ;)) MUAHHAHAHHAHA

     Heräsin seuraavana aamuna ihan itsekseni. Olin nukkunut hyvin. Olin illalla pakannut reppuun vaikka mitä. Makuupussin ja kaikkea mahdollista. Meidän oli tarkoitus lähteä mahdollisimman aikaisin. Matka Riokoon kestäisi jotain kolme päivää. Ehkä kaksi.
    Puin nopeasti päälleni ja hiippailin alakertaan. Emel oli siellä laittamassa aamupalaa, mutta ketään muuta ei näkynyt.
"Huomenta!" tämä tervehti.
"Huomenta", minä mutisin. Istuin pöydän ääreen.
"Ota jotakin aamupalaa", Emel kehotti ja kaatoi minulle mukiin mehua. Sekoitin itselleni muroja. "Syö kunnolla. Teillä on pitkä matka edessänne. Tein sinulle evästä. Voit sitten Riokosta ostaa tulomatkalle."
    Nyökyttelin tämän puhuessa. Söin murot ja Emelin kehotuksen mukaisesti söin vielä muutaman leivän ja omenan. Olin omenan syömisen puolivälissä, kun Daiveaun tuli keittiöön.
"Iris! Hyvä!" tämä tervehti. Minä kohotin kulmiani. "Minun piti vielä antaa sinulle nämä rahat. Sekä tämä kirje... Ja tämä toinen kirje..."
Tuijotin kun tämä kasasi eteeni yhden lappusen, yhden paksun kirjeen ja yhden erittäin paksun rahapussin, joka näytti melko painavalta.
     "Vai niin."
"Ethän sinä ilman rahaa sinne pääse. Tuo lyhyempi kirje on tarkoitettu herra Shelorille, Shelorin magiakaupan pitäjälle. Annat vain sen, niin hän etsii ne taikaesineet jotka sinun piti hankkia. Ja tuo paksumpi kirje on tarkoitettu Jaiman Seshreketanille. Hän on yksi Riokon arvostetuimmista maageista. Se pitäisi toimittaa hänelle henkilökohtaisesti."
"Selvä", minä totesin. Elikkäs. Minun - kolmetoistavuotiaan tytönreppanan - oli siis tarkoitus viedä yhdelle Riokon mahtavimmista maageista kirje. Onnistuu. Helposti. Daiveaun ei viitsinyt selitellä asiaansa asiaan yhtään tarkemmin, vaan istui pöydän ääreen ja alkoi koota eteensä aamupalaa. Hetken päästä tämä kohotti katseensa.
     "Vieläkö sinä siinä istut? Ala mennä laittamaan Crefax kuntoon! Teidänhän piti lähteä niin nopeasti kuin mahdollista!"
Minä nyökkäsin ja nousin ylös mielessäni irvistellen. Emel ojensi reppuni minulle.
"Tässä. Laitoin evääsi isoimpaan taskuun, ja kirjeet pienempään. Rahapussi sinun kannattaa pitää taskussasi", Emel neuvoi. Meinasin huomauttaa, että juuri sieltähän kaikki sitä rahapussia etsisivät, mutta päätin kuitenkin pitää suuni tukossa.
     "Joo. Okei. Moikka", minä mutisin ja häivyin.
"Hyvää matkaa!" Emel huusi vielä perääni. Loikin nopeasti pois koko talosta ja otin tallin suunnakseni. Pihoilla eikä sen puoleen tallissakaan näkynyt mitään tai ketään. Olin melko varmasti sen puolella, että Nicol nukkui vielä. Sashrakia en oikeastaan halunnut ajatella. Pelottava tyyppi. Ja minun kun pitäisi tehdä matka Riokoon tämän kanssa.
     Värähdin. Tämähän alkoi näyttää hienolta. Päätäni puistellen kävelin Crefaxin karsinan kohdalle. Crefax mulkoili minua hiukan tylsistyneenä.
"Arvaapa mitä?"
Crefax mulkaisi minua.
"Sinä saat ilmeisesti tulla mukaamme Riokoon. Siis viedä minut sinne."
     Crefax mulkoili minua edelleen. Pudistin päätäni ja kävelin varustehuoneeseen. Nostin telineeltä Crefaxin satulan ja sain jotenkuten mahdutettua suitsetkin mukaani. Vein ne Crefaxin karsinan eteen.
"Ota nyt sentään satulalaukut mukaan."
Olin hypätä ilmaan. Ainakin tipautin suitset ja satulan alas. Käännyin ympäri. Sashrak viskasi tavarakasaan jonkun ihmejutun. Laukku... Satulalaukut? Jeps. Mitenkäs nekin laitettaisiin?
"Ai. Okei."
"Toiseen voit laittaa tavaroitasi. Jätä toinen tyhjäksi."
"Miksi?"
"No minne ihmeeseen meinasit laittaa kaikki ne tavarat mitä me Riokosta ostamme?"
     Avasin suuni, mutta suljin sen sitten kulmiani rypistäen.
"Mutta miten ne mahtuvat yhteen tuollaiseen?"
"Älä sinä huoli siitä. Minä hoidan sen."
Nyökkäsin hitaasti ja käännyin Crefaxin puoleen. Se puhahteli ilmaa sieraimistaan hiukan ärtyneen näköisenä.
     "Vähän liikuntaa sinullekin", minä mutisin.
"Mitä?"
"Minä puhuin hevoselle."
      Avasin pienesti huokaisten Crefaxin karsinan oven ja otin suitset mukaani. Jonkun ajan kuluttua sain ne kunnolla kiinni, Crefaxin avulla. Se pysyi rauhallisena, vaikka huomasinkin sen silmissä huvittuneisuutta. Älykäs hevonen. Ja jotenkin sain suitset oikein, vaikka en muistanut ollenkaan, miten ne piti laittaa.
      Seuraavaksi rupesin tutkimaan satulaa ja niitä laukkuja. Minne ne laukut pitäisi laittaa? Kuulin Crefaxin puhahtelevan karsinassaan. Vilkaisin sitä. Sitten katsoin satulaa uudestaan. Sen takaosassa oli renkaita. Ja satulaukut pystyisi kiinnittämään niihin. Okei. Kiitos Crefax.
Huokaisin erittäin syvään saatuani satulan viimeinkin paikoilleen.
"Ihan tosi", Sashrak huokaisi. "Jos etenet tuota vauhtia joka kerta kun pysähdymme, meillä kestää vuosi päästä Riokoon."
       Mulkoilin tätä erittäin pahasti.
"No haluatko itse sitten satuloida sen?"
"Minä en tuohon koske!"
"No niinpä. Kukaan muu ei uskalla koskea Crefaxiin kuin minä, joten turha valittaa."
Nyt oli tämän vuoro mulkoilla minua. Talutin Crefaxin ulos karsinasta ja nostin reppuni lattialta. Talutin Crefaxin ulos, ja sinne se pysähtyikin. Se katsoi minua odottavasti. Minä nielaisin ja heitin repun selkääni. Katsoin hevosta arvioivasti, ja kiipesin huokaisten sen selkään. Se onnistui huomattavasti helpommin kuin olin olettanut.
       Kallistin päätäni hiukan sivulle ja kuuntelin, kun Sashrak talutti tallista hevosen itselleen. Vau. Olisin suunnilleen kuvitellut, ettei tämä suostuisi ratsastamaan.
"Hei, tiedätsä mihin suuntaan meiän pitäs mennä?" kysyin Sashrakilta, joka kiipesi valkoisen hevosensa selkään. Hevonen vaikutti ihmeen rauhalliselta. Ehkä sille oli annettu rauhoittavia. "Koska mulla ei ole mitään hajua."
Sashrak pyöritteli silmiään. "Ihan tarpeeksi hyvin."
      "Ei vaikuta lupaavalta", minä mutisin mutta kannustin Crefaxin seuraamaan tätä. Crefax kesti katsoa toisen hevosen takapäätä noin kaksi sekuntia, juuri ja juuri metsänlaitaan asti. Sitten se otti muutamia raviaskeleita ja kiihdytti sen edelle. Minä kurtistin kulmiani. Ihan seko hevonen. Toivottavasti se tiesi, minne oli menossa.
"Sinä taidat olla aikamoinen johtajaluonne", minä mutisin. Crefax heilautti päätään ja hirnahti myöntävästi. Minä pudistin päätäni hymyillen. Ihana hevonen.