Lokhin malja

Luku XIV ~ Lyhyet synttärijuhlat ja riivaamista

// Katos. Sain näin suurinpiirtein puolen vuoden jälkeen yhden osan tehtyä... Dx Pakotin itseni tähän vannomalla että Varjojen rakastamaa en kirjota ennen kuin tää yks osa on tehty. Tässä tämä sitten on :))

Abyssa johdatti minut ulos sairaalahuoneesta. Toisia ei näkynyt missään.
"Missä ne kaikki on?" kysyin Abyssalta, joka virnisti.
"Ne meni jo edeltä varaamaan meille pöytää. Se sinun demonisi olisi välttämättä halunnut jäädä odottamaan sinua, mutta jotenkin Seth onnistui saamaan sen mukaan."
Minä kohotin kulmiani. Kaikki alkoi olla jo aivan sekaisin... Huokaisin tajutessani, että Sashrak oli edelleen kateissa. Mitä tällekin oli tapahtunut...?
        "Ota vähän iloisempi ilme!" Abyssa naurahti. "Et sinä saa näyttää noin masentuneelta, kun on minun synttärini!"
Pyöräyttelin silmiäni, mutta tunsin hymyn jo kohoavan huulilleni. Abyssa näytti minulle tietä Linnan läpi kaupungille. Kaupungin kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka kiiruhtivat koteihinsa. Abyssa huokaisi raskaasti.
"Hitto, Irena. Pitikin sitten herätä näin myöhään?" tuo moitti. "Saa nähdä, kerkeämmekö tehdä mitään!"
        Minä virnistin pahoittelevasti.
"Voimmehan me aina mennä Nilsonin luo", hymyilin suloisesti. "Se kyllä ottaa meidät sinne. Sehän tykkää minusta. Olen varmaan sen ainut asiakas, ja nyt minäkään en edes käy siellä!"
Abyssa pudisti päätään hymyillen.
"Pitäähän sinun käydä sitä tervehtimässä", tämä naurahti. "Voisin kai sitten tulla mukaan. Ei tänään oikeasti enää kerkeä tehdä mitään."
Kohotin Abyssalle kulmiani.
"Mikä sairaus sinuun on tullut?"
Abyssa nauroi ja tökkäsi minua kylkeen. "Minulla oli sinua ikävä! Enkä halua edes miettiä, miten kestän, jos joudut taas lähtemään, emmekä näe enää pitkiin aikoihin... Pitääkö sinun muuten milloin mennä sen luo takaisin? Ja kerro muuten, mitä oikein teit sille toiselle demonillesi?"
          Huokaisin raskaasti.
"Enpä oikein tiedä. Se vain katosi ja jätti minut yksin. Ja Daiveaun... No, tarkoitus oli käydä Riokossa ja tulla heti takaisin. Kai minun pitäisi jo olla siellä", kohautin harteitani. Abyssa naurahti.
"Mistä lähtien sinä olet ruvennut rikkomaan sääntöjä?"
"Siitä lähtien kun niitä rupesi antamaan joku idiootti", vastasin tyynesti ja sain Abyssan purskahtamaan nauruun.
           Kävelimme vielä hetken ennen kuin ravintola oli edessämme. Avasin oven Abyssalle, ja tein leikkimielisen kumarruksen. Abyssa tuhahti ja läimäytti minua päälaelle. Ähkäisin ja seurasin tätä sisälle. Koko paikka tuntui olevan täynnä porukkaa. Salissa oli paljon pyöreitä pöytiä, joita erotti toisistaan puolentoista metrin korkuiset seinät, joiden päälle oli laitettu erilaisia kasveja. Abyssa katseli hetken ympärilleen, ja johdatti minut sitten pyöreään pöytään, jonka ääressä Seth, Fandérer ja Crysal jo istuivat. Fandérer näytti hyvin tympääntyneeltä.
         "Sieltähän se itse synttärisankari viimein saapuu!" Seth huudahti ja nousi pystyyn. Abyssa virnisti.
"Piti käydä hakemassa tämä potilas", Abyssa kohautti olkiaan hymyillen. Minä pyörittelin silmiäni ja etsin itselleni paikan Fandérerin ja Crysalin välistä. Seth veti Abyssalle tuolin esiin kuin entisaikojen herrasmies, enkä minä voinut olla virnuilematta. Huomasin kuitenkin, miten Abyssan posket punehtuivat hivenen. Kohottelin näille kulmiani.
"Saanko kysyä, mitä täällä on oikein tapahtunut, kun minä olin poissa?" kysyin näiltä. Molemmat katsoivat minua happamesti.
            "Ei mitään!" Abyssa ilmoitti nenä pystyssä. Minä naurahdin. "Mitäs te tilaatte?"
Crysal jakoi kaikille ruokalistat. Fandérer ilmoitti heti, ettei söisi mitään. Eihän tuo edes voisi.
"Voi raukkaa", minä virnuilin. "Me tulemme hienoon ravintolaan ja yksi ei voi edes syödä."
En voinut olla olematta hivenen omahyväinen.
"On täällä parempaakin tekemistä", tuo hymyili ja yhtäkkiä kutitti minua leuan alta. Halusin kiljua. Tunsin punehtuvani kovaa vauhtia, kun Fandérer nauroi, varmaankin ajatuksilleni joille en vain yksinkertaisesti voinut mitään. Minkä minä sille muka voin, että satuin jostakin syystä rakastamaan sitä tunnetta, jonka tämän kosketus sai minussa aikaan?
             "Seth!" kuiskasin pöydän yli liioitellun isoon ääneen, käsi naaman edessä. "Voidaanko vaihtaa paikkoja? Tuo ahdistelee!"
Seth nauroi, ja katseli meitä pilke silmäkulmassaan. "Ei kiitos. Tässä on ihan hyvä."
"Äh. Ajattelisit joskus muitakin kuin itseäsi", mutisin ja näytin tälle kieltä. En onnistunut mököttämään kuin muutaman sekunnin. Yritin olla huomioimatta Fandéreriä, joka oli jumittunut katsomaan minua.
             Ilmoitin Abyssalle ottavani jotakin lampaanliharuokaa. Abyssa kutsui tarjoilijan, joka otti tilauksemme ylös ja lähti viemään niitä keittiöön. Minä käytin aikani katselemalla kaikkialle muualle paitsi Fandérerin suuntaan, joka teki juuri päinvastaisen. Katsoi edelleen vain minua. Minua hivenen häiritsi, mutta toisaalta en kyllä valittanut... Huokaisin juuri, kun huomasin ikkunassa jotakin omituista. Ikkuna oli vain parin metrin päässä meidän pöydästämme, joten näin hyvin siinä kiipeilevän hämähäkin. Jonka kuitenkin nopeasti huomasin tason 32 demoniksi. Katsoin sitä hetken. Mistä lähtien olinkaan pystynyt näkemään niin pitkälle? Muistaakseni noiden kykyjen ei oikeastaan juuri pitänyt kehittyä. Ne nousivat vain sillon, kun sai paremman demonin hallintaansa. Korkeimman manatun demonin taso määräsi maaginkin tason. Mutta olinko minä edes maagi...
             Ruokien saapuminen keskeytti pohdintani. Abyssa yritti aivan pokkana tilata meille viiniä, mutta nauraen tarjoilija kieltäytyi tarjoilemasta alaikäisille. Abyssa murjotti tälle hetken ennen kuin kääntyi kuuntelemaan laulun, jonka minä ja Seth suoritimme. Täydellisen makuista ruokaa syödessäni päädyin pohtimaan Crysalia. Ensivaikutelma oli hivenen ujo ja vetäytyvä. Crysalin silmissä oli kuitenkin hyvin terävä katse, joka näytti siltä kuin olisi voinut leikata minkä tahansa läpi. Silmät olivat jäänsiniset, ja hiukset melko vaaleat, violettiin vivahtavat. Ne oli leikattu juuri olalle yltäviksi.
            Tyttö ei juuri puhunut. Sethiä se oli tuntunut kuitenkin ilman sanojakin komentelevan. Itse asiassa, kun mietin asiaa tarkemmin, tajusin etten ollut kuullut Crysalin sanovan sanaakaan. Ei tämä mykkä kuitenkaan voinut olla. Jos en ollut ihan väärässä, tämä oli sellaista tyyppiä, joka pysyi hiljaa ja imi kaiken tiedon ympäriltään itseensä. Huomasi kaikki pienimmätkin seikat.
           "Sepäs oli hyvää!" Abyssa huokaisi iloisena vatsaansa taputtaen. Minä hymyilin.
"Pitäisi kai sanoa, että kiitos. Näin hyvää ruokaa en ole saanut... Varmaan ikinä!" virnistin. Seth nyökytteli suu täynnä. Crysal söi hyvin hitaasti ja hiljaa. Fandérer istui kasvot edelleen minun suuntaani, mutta nyt tämän silmät olivat kiinni. Liekö nukahtanut. Juuri silloin Fandérer kuitenkin avasi silmänsä, ja minä jäin kiinni tämän tuijottamisesta. Sain osakseni vain hivenen ylimielisen hymyn. Pyörittelin silmiäni. Mieleni teki lyödä tätä – hellästi -, mutta en kehdannut.
            "Mitä te oikein teitte Riokossa?" Abyssa kysyi minulta. Irvistin.
"Minun piti viedä pari kirjettä. Ei mitään kovin ihmeellistä", kohautin olkiani päästäkseni nopeasti eroon aiheesta. Abyssa siristi silmiään ja kumartui minun suuntaani.
"Siihen liittyy jotain muutakin, vai mitä?" tuo kärtti. Pudistin päätäni. Fandérer vilkaisi minua hivenen surullisen näköisenä. Halusinpa vain tietää, miksi.
"No, ei se tietenkään ihan helposti mennyt", huokaisin vilkaisten silmäkulmastani Crysalia. "Minut vietiin vankilaankin."
Irvistin kun Abyssa haukkoi henkeään.
"Vankilaan?" tämä toisti. "Miksi ihmeessä?"
Kohautin olkiani. "Sen kun tietäisi. Kai he kuvittelivat, ettei 13-vuotias yksinään ole mikään hyvä juttu."
            "Hitsit!" Abyssa huokaisi. "Miksi kaikki jännittävä sattuu juuri sinulle?"
Pyörittelin silmiäni. "Minä en sitä pyytänyt. Eikä se ollut ollenkaan hauskaa."
"No, ei nyt välttämättä mikään vankilareissu, mutta... Miten sinä muuten pääsit sieltä pois? Päästivätkö ne sinut?"
"Eivät", ähkäisin. "Minun piti paeta."
"Miten sinä sen teit?" Seth kysyi katsoen minua silmät hivenen levinneinä. Kohautin olkiani ja nojauduin taaksepäin. Mietin hetken, mitä kaikkea olinkaan kertonut heille ja mitä kaikkea voisin kertoa.
         "Mmm. Se on aika monimutkainen juttu..." huokaisin raskaasti. Crysaliin en osannut luottaa. En halunnut kertoa sitä tälle. "Voin selittää sen sinulle matkalla, Abyssa. Jos mennään sinne Nilsonin luo."
Siirsin silmiäni hivenen Crysalin luo. Abyssa nyökkäsi ymmärtävänsä.
"Sen luo?!" Seth ähkäisi. "Te olette ihan sekaisin! Irenan voin vielä ymmärtää, mutta sinä, Abyssa..."
Poika pudisteli päätään. "Olet menettänyt järkesi. Se ukko on ihan sekaisin!"
             Minä pyörittelin silmiäni. "Älä hauku sitä tai kohta olet itse ihan sekaisin."
Seth huokaisi. "No, te olette syöneet. Menkää jos menette. Ei me kuitenkaan keretä tekemään mitään muuta enää tänään."
Katsoin Abyssaa, joka tilasi laskun ja maksoi sen. Sen jälkeen Abyssa nyökkäsi minulle, ja lähdimme takaisin ulos. Fandérer seurasi meitä. Minua. Ihme kyllä tuo pysyi ihmeen hiljaa.
"Voin minä puhuakin, jos alkaa ahdistaa", Fandérer hymyili. Pudistin päätäni.
"Ahdistaa vain enemmän, kun teet noin."
"Miten?" demoni kysyi hymyillen täysin viattomasti. Aivan liian suloisesti. Kuulin tämän naurahtavan hiljaa, kun käänsin pääni pois.
             "Juuri noin!" ähkäisin. "Luet ajatuksia, ja vielä ilmaiset sen noin selvästi!"
Abyssa pudisteli meille huvittuneena päätään, kun Fandérer nauroi. Minä yritin mököttää, mutta en onnistunut pysymään masentuneena, kun vanha mökki alkoi lähestyä.
"Täällä sitä sitten jo ollaan", Abyssa huokaisi nousten portaat oven eteen. Minä seurasin tätä ja koputin kolmesti oven pintaa. Meni muutama sekunti, ja luukku ovessa avautui.
             "Kuka ihme haluaa tavata minut tähän aikaan?" vanha ääni murahti happamena. Hymyilin luukun edessä, ja heilautin hiukan kättäni.
"Irena!" vanhus miltei hihkaisi. "Minä kuulin, että sinä lähdit pois. Mitenkäs sinä tänne taas palasit?"
Kuulin Nilsonin räpeltävän lukkojen kanssa, ja pian ovi avautui. Ukko halasi minua tiukasti luisevilla käsivarsillaan, ja minä vastasin halaukseen. Jostakin syystä Nilson oli heti ottanut minut jotenkin siipiensä suojaan, kun olin tähän ensimmäisen kerran tutustunut. Räpyttelin silmiäni, kun muisto meinasi palata mieleeni. Se kuitenkin kaikkosi nopeasti, kun Nilson kääntyi katsomaan Fandéreriä.
             "Mistä sinä tämän poimit?" Nilson kysyi hivenen happamesti minulta. Fandérer kurtisteli kulmiaan.
"Mikä sinä olet?" Fandérer lopulta kysyi. Nilson tuhahti halveksuen.
"Tulkaa vain sisään. Minä laitan mehua ja pullaa, joten olkaa kuin kotonanne."
En kerennyt kieltäytyä, kun ukko oli jo menossa kaukana sisällä. Vilkaisimme toisiamme Abyssan kanssa. Tuo kohautti olkiaan, ja me astuimme sisään taloon.
              Lyhyttä käytävää valaisi yksi himmeä lamppu. Talossa alkoi olla melko pölyistä.
"Älkää välittäkö siitä sotkusta!" kuului keittiön suunnalta. "Sen jälkeen, kun Irena lähti, kukaan ei ole oikein käynyt täällä, eikä kukaan tietenkään ole jaksanut siivota. Minä en sellaiseen enää kykene."
Fandérer tuhahti. Vilkaisin tätä äkäisesti, ja yllätyin hivenen. Fandérer näytti jännittyneeltä, ja jos en olisi tiennyt sen olevan oikeastaan mahdotonta, pelokkaalta. Tämä mulkaisi minua ärtyneenä. Kohotin kulmiani.
"Ehkäpä minä voin tulla huomenna siivoamaan, ennen kuin joudun taas lähtemään."
             Kuulin jonkinlaista myöntelevää mutinaa.
"Kerrot minulle sitten koko tarinan kahvin ääressä", ukko ilmoitti, kun pääsimme avonaiseen tilaan, jonka oikealla puolella oli ovi keittiöön. Vasemmalla oli enemmän seinää, ovi vessaan ja vasemmassa seinässä ovi Nilsonin makuuhuoneeseen. Tai yksityistiloihin ainakin. En minä niitä ollut päässyt ikinä näkemään. Suoraan edessä avautui hyvin valaistu iso huone, joka oli täynnä kirjahyllyjä, jotka jo notkuivat kirjojen painosta. Ja kaikki kirjat olivat demonien kirjoittamia. No, seasta saattoi löytää muutaman maagien kirjan, mutta se oli kyllä hyvin epätodennäköistä.
          "Etsitkös sinä jotain erityistä, vai?" Nilson kyseli. "Laitoin kahvin tippumaan. Sitähän se Abyssa joi, vai mitä?"
Abyssa nyökkäsi samalla kun minä mietin.
"En oikeastaan. Ajattelin vain tulla kylään."
Nilson nyökytteli katsellen minua arvioiden, ja katosi sitten hyllyjen väliin. Pian tämä tuli takaisin mukanaan melko paksu kirja.
"Olen merkinnyt kohdan, joka saattaisi sinua kiinnostaa", tämä ilmoitti ja ojensi kirjan minulle. Otin sen ähkäisten vastaan. En pohtinut, miten Nilson aina tuntui tietävän, mitä tarvitsin. Kun en edes itse tiennyt sitä. Niin se oli kuitenkin aina ollut.
           Kannoin kirjan pöydän ääreen. Nimestä en saanut mitään selvää, se oli niin kulunut. Kirjan oli kuitenkin kirjoittanut demoni nimeltä Saakst.

Kyllin vahva demoni voi vallata ihmisen mielen vain katsomalla toista silmiin. Jotkut demonit voivat myös valjastaa ihmisen vahvemman demonin ohjaukseen. Useimmiten vain tason 48-50 demonit pystyvät valtaamaan ihmisten mieliä, mutta he voivat valtuutta vähintään tason 45 demoneja valtaamaan ihmisten mieliä, jonka jälkeen vahvempi demoni ottaa ihmisen ohjaukseensa. Joskus tällainen side on heikko, ja ilmenee vain erilaisina tunnepurkauksina, kuten vihana, vaikka sinua ei suututtaisi yhtään. Joskus demonit saavat ihmiset tuntemaan tunteet ominaan, mutta lopulta ihminen tajuaa, ettei se ollut hänen oma tekonsa.
Luettelo demoneista, jotka ovat vallanneet monien ihmisten mieliä: Jaks, Sist, Fyher, Mainits ja Keliok.

Räpyttelin silmiäni. Sist. Se maagi oli puhunut siitä silloin... Ja Lokh oli sanonut jotakin mielten valtaamisesta. Kurtistin kulmiani. Siitä ei muuten ollut kuulunut mitään vähään aikaan.
Kuulin pamahduksen, kun toinen kirja laskeutui pöydälle. Nilson aukaisi sen jostakin kohtaa, ja napautti sivua kaksi kertaa.

Sist

Sist on tason 50 demoni. Sist on monesti yrittänyt kaapata vallan demonien hallitsijalta Trafilta. Sistin sanotaan olleen maagien puolella, mutta hänen nykyiset tekonsa puhuvat häntä vastaan. Sist on juonitteleva ja erittäin häijy demoni. Sist osaa vallata ihmisten mieliä, ja voi valtuuttaa toisia demoneja tekemään sen puolestaan. Vakituisesti Sistiä auttaa Resket ja Peliok.

Peliok. Vai niin. Mutta mitä... Pudistelin vain päätäni.
Parempi vain uskoa. Ole onnellinen, että minulla ei oikein ole aikaa sinulle. Saat olla rauhassa vielä jonkin aikaa. Katsotaan sitten, kun jaksan...
Kuulin kylmää naurua oman pääni sisältä. Järkyttyneenä ymmärsin äänen kuuluvan sille samalle, joka oli puhunut minulle, kun olin herännyt tänään sairaalasta.
             "Otatko pullan, Irena?" Nilsonin ääni oli lempeä. Nyökkäsin hitaasti. Nilson leipoi pullaa itse. Tämä oli oikeasti loistava leipuri. Tämä oli oikeastaan loistava kaikessa, mitä teki.
"En ole ihan varma, tarvitsenko nyt selityksen vai en", huokaisin raskaasti. Abyssa tutki lukemiani pätkiä. Fandérer katsoi minua hivenen levottoman näköisenä. Huolestuneen? Ehkä hivenen.
         Nilson katsoi minua hetken. "Varmaan tiedät jo kaiken, mitä voin oikein sinulle selittää. Mutta ehkä selitykseni kuitenkin auttaa... Tapasit Peliokin jossakin."
"Riokossa", minä mutisin. "Me menimme sinne viemään jotain kirjeitä Sashrakin kanssa. Se on uuden mestarini Daiveaunin demoni. Toinen kirjeistä meni maagille nimeltä Jaiman Seshreketan. Pääsin sen luo aika helposti, koska minut otettiin jostain syystä kiinni Riokon porteilla ja vietiin sen luo."
           Abyssa katsoi minua yllättyneenä. Tajusin, että olin kokonaan unohtanut kertoa tälle siitä. Nilson nyökytteli.
"Peliok siis valtasi mielesi Sistille, jotta Sist voisi sinua ohjailla."
"Mutta... Miksi?" minä henkäisin. Nilson pudisti päätään.
"En tiedä. Ehkä sinä vain vaikutit sen verran vahvalta henkilöltä, jonka tämä haluaa puolelleen", ukko mutisi synkästi. Sitten tämä hymyili minulle lempeästi. "Mutta tämä taitaa aliarvioida sinut. Ei sinua niin helposti voitetakaan."
Hymyilin vastaan, vaikka oloni oli hivenen pahoinvoiva.
"Kiitos. Kai", mutisin hiljaa. Haukottelin syvään.
"Sinun kannattaisi mennä nukkumaan."
          Vilkaisin Abyssaa, joka hymähti. "Minulla on patja. Voit tulla huoneeseeni nukkumaan."
Puhkesin hymyyn. "Mahtavaa! Kiitos!"
Sanoimme Nilsonille heipat, ja lähdimme Linnaa kohti. Fandérer lähti melko pian.
"Minun varmaan pitää lähteä takaisin Daiveaunin luo huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Jos kävisi sillä siivoamassa ja katsoisi jos pääisi lähtemään", selitin Abyssalle meidän kävellessämme hiljaisuuden poikki. Abyssa vain nyökkäsi. Kuu loisti taivaalla, ja valaisi teitä edessämme.
"Tämä taisi kuitenkin olla paras syntymäpäiväni tähän mennessä", Abyssa sanoi lopulta hiljaa. Minä hymyilin ja halasin parasta ystävääni kovaa.