Lokhin malja

Luku XXVI ~ Saan selville, että Shilyrillä on hullu isoveli

//Olen tässä vähän miettinyt, että voisin ehkä tehdä tästä tarinasta englanninkielisen version jos jaksan... Mitäs luulette, oliskos hyvä idea :D (Ja tää taitaa olla toiseksi viimeinen luku :'(

Nostan maassa makaavan maljan käsiini. Koko katu pysähtyy hetkeksi katsomaan minua. Minä puristan vasemman käteni maljan ympärille, ja kohotan oikean käteni taivasta kohti. En enää edes ymmärtänyt, miten maagit pärjäsivät, kun he joutuivat lausumaan pitkiä litanioita saadakseen aikaan edes pienenkin taian.

             Kädestäni kohoaa suoraan taivasta kohti sininen salama. Se räjähtää osuessaan suojauksiin noin viidenkymmenen metrin korkeudella.
"Pysäyttäkää hänet!"
Hymähdän. Yksittäinen salama ei tehnyt lainkaan vahinkoa suojaukselle. Puristan käteni hetkeksi nyrkkiin, ja avaan sen sitten uudestaan. Toinen salama ei katkea, vaan annan sen virrata yhtenäisenä taivasta kohti. Ammennan energiaa Lokhin maljasta, ja ohjaan sen suoraan taivasta kohti.
           Maagit jäävät kauemmas, mutta demonit meinaavat hyökätä heti kimppuuni. Suljen silmäni muutamaksi sekunniksi. Kun avaan ne uudelleen, siniset salamat ovat karanneet kohotetusta kädestäni myös viiteen pisteeseen ympärilläni, ja luovat sinisen ympyrän, joka kiertää minut noin kahden metrin päästä. Rätisevä kehä pitää demonit hetken aikaa loitolla. Muutama niistä kokeilee ensin tulla lähemmäs, mutta viiden salaman välissä oleva tyhjä ilmakin säteilee energiaa, joka polttaa jokaisen siihen osuvan tuhkaksi.
           Ensimmäiseltä demonilta katoaa toinen jalka. Toiselta katoaa molemmat kädet. Loput päättävät pysyä kauempana. Mitään pysyvää vahinkoa kehä ei kuitenkaan demoneille aiheuta. Näiden ottamat muodot kun ovat vain kuoria. Jos demonia halusi oikeasti vahingoittaa, pitäisi hyökätä sen sisustaa vastaan. Sen oikeaa muotoa. Vahvempitasoista demonia vastaan se oli miltei mahdotonta.
             Taivaalla salamat rätisevät levitessään taivaan poikki. Kohdasta, johon minun lähettämäni salama virtaa, leviää kaupungin ylle sinertävä verkko.
            Kahden metrin päässä joka puolella ympärilläni räjähtää. Kai se oli niiden maagien yhteishyökkäys... Näköjään nämäkään eivät onnistuneet ohittamaan Lokhin maljan avulla luotua energiakenttää. Esine taisi tosiaan olla yksi voimakkaimmista magiaesineistä. Aloin jo melkein toivoa, että voisin pitääkin sen. Mutta harmi vain, joutuisin viemään sen Sadernille. Pitäisi varmaan jostain hankkia tieto tämän olinpaikastakin...
            Kohotan katseeni taivaalle, jossa salamat risteilevät yhä tiheämmin. Verkon keskikohdasta nousee savua korkeammalle muutama pilvenhaituvaa kohti. On hyvin kuuma, vaikka alkaakin jo olla ilta. Olen kuullut, että öisin voi aavikolla olla jäätävän kylmä. Ja sinne me nyt joutuisimme... En pitänyt kylmästä sitten yhtään.
           Kaupunkia peittävä energiakuori ei osoittanut heikkenemisen merkkejä. Rupesin siis hiljalleen miettimään kaikenlaista melko turhaa. Demoneilla ja maageilla oli viisi elementtiä. Maa, ilma, vesi, tuli ja pimeys. Mutta Sist oli sanonut käyttävänsä sumuelementtiä. Ja mitä minä käytin? Salamat saattoivat kuulua tuleen, mutta... Minusta ei hirvittävästi tuntunut niin. Mistä nämä erikoiset elementit sitten oikein tulivat?
            Tunsin muutoksen, ennen kuin näin sen. Saftetin maagien magia oli antamassa periksi. Keskitin katseeni taas taivaalle, jonka tummaa pintaa vasten kirkkaansiniset salamat loistivat kauniisti. Juuri yläpuolellani räjähti. Oli kuin taivas olisi hajonnut. Se näytti lohkeilevan, ja hajosi pian tuhansiksi pieniksi siruiksi, jotka satoivat maata kohti minun sinisten salamieni valaisemana. Tai ehkä kuin tähdet olisivat tippuneet taivaalta. Siniset tuikkivat pisteet satoivat ympäri kaupunkia alas taivaalta.
           Olisin voinut jäädä siihen tuijottamaan vaikka koko loppuyöksi, mutta tiesin ettei sellainen kävisi päinsä. Vilkaisen ympärilleni.
"Valmista on. Paras häipyä, kun se vielä on alhaalla."
En edes löydä kolmikkoa maagien joukosta, mutta en jaksa välittääkään. Muutun muuttohaukaksi ja kohoan ilmaan. Maasta irtautuu lauma lintuja perääni. Vilkuilen niitä happamesti, ennen kuin kohotan katseeni korkeammalle taivaalle. Pilviä on alkanut kerääntyä enemmän. Hymyilen itsekseni. Päässäni, kaiketi. Tietääkseni linnut kun eivät osaa oikein hymyillä.
         "Te sitten oikeasti saitte sen, vai?"
Olen tippua taivaalta, kun yllättäen kuulen äänen aivan vierestäni. Kirahdan yllättyneenä ja lehahdan hivenen kauemmas. Olen jo päässyt kaupungin muurin yli, ja aavikko siintää edessäpäin. Viereeni on ilmestynyt haukka, jonka pääväri on epäilyttävän valkoinen.
"Mitä sinä nyt haluat?" murisen demonille, joka katsoo minua huvittuneena.
"En mitään kovin erikoista", se vastaa. "Kerro toki ensin mitä kuuluu."
"Mitä sinä sillä tiedolla muka teet?" murahdan happamesti vilkaistessani taakseni. Maagien demonilauma jahtaa minua edelleen. Fandérer, Shilyr ja Shantis ovat soluttautuneet niiden joukkoon. Kai se olisi tuossa tilanteessa hivenen typerää yrittää liittyä minun seuraani. Ne kolme revittäisiin riekaleiksi, jos he liikahtaisivat liikaa minun suuntaani.
           "Sinä olet niin epäluuloinen", demoni huokaisee. "No jaa, ei kai sillä ole väliä. Minähän tiedän joka tapauksessa, mitä teet ja ajattelet... Mutta olisi se silti ollut kivaa vastata."
Tuhahdan. "Oliko jotain tärkeääkin asiaa?"
Muuttumisesta on hyötyä monessa suhteessa. Esimerkiksi muuttuessani haukaksi, sain myös Lokhin maljan hyvin piiloon. Tiesin kyllä, mikä sulistani se oli...
       Jarrutin pienesti. Haukanmuotoinen Sist, joka oli syöksynyt minua kohti, päästi pettyneen kirahduksen.
"Sinä se sitten... Mistä edes tiesit?"
Naurahdan happamesti. "Sinun silmäsi välähtivät sen verran epäilyttävästi, että..."
"Silmäni välähtivät?" demoni toistaa. "Mistä edes voit sen nähdä... Sinä tosiaan olet outo."
"No jaa. Mutta kiitos. Nyt sentään tiedän mitä varten oikein olet täällä", murahdan ja lennän taas eteenpäin.
            Demonit olivat miltei saaneet meidät nyt kiinni. He olivat päässeet sen verran lähelle, että kaverini uskaltautuivat liittymään seuraamme. Iskin heitä seuranneet kaksi demonia maahan parilla salamalla. Voisinkohan minä saada jonkun rangaistuksen, jos tappaisin demoneja? Olihan minun ilmeisesti tarkoitus suojella niitä...
"Erenon ainakin sai melkoiset rangaistukset, sen mukaan mitä minä olen siitä kuullut. Eikä hän edes tappanut ketään. Hän vain vangitsi... No, antaa olla."
Minä vilkaisen Sistiä. "Vangitsi kenet?"
"Mmm. Ehkä sinä joskus saat sen selville", tämä huokaisee. Minä siristelen tälle silmiäni.
          "Jos et vastaa siihen, saat sitten vastata tähän kysymykseen. Mitä oikein meinasit tehdä tällä maljalla?"
Takanamme lentävä kolmikko tuijottaa minua. Kukaan heistä ei näytä erityisen yllättyneeltä Sistin äkillisestä ilmestymisestä.
"Arvaa toki", tuo nauraa.
Irena. Paras sitten olla antamatta sitä hänelle... Lokh murisee pääni sisällä. Minä huokaisen.
Joo, joo...
Ahah, joko sinä siis arvasit mitä minä meinasin sillä tehdä? Sist nauraa pääni sisällä. Minä sihahdan hiljaa.
Melko helppohan se on arvata... Lokh huokaisee. Miltei ärsyttävää. Käyttää nyt minun tavaroitani minua vastaan.
Ette sitten mitenkään voisi puhua tuosta jossain muualla kuin minun päässäni? murisen näille vilkuillen samalla taaksemme. Minun pääni ei ole mikään teidän tappelupaikkanne!
          Niin niin. En minä muualtakaan pääse tuolle puhumaan, Sist huomauttaa. Minusta on hivenen ärsyttävää puhua pään sisällä jonkun tyypin kanssa, joka matkustaa vain noin parin metrin päässä.
Ai jaha. Miten sitten meinasit löytää tämän, kun lähdet häntä tappamaan? kysyn kiinnostuneena.
Kenen puolella sinä oikein edes olet, Irena... Lokh mutisee happamesti. Minun tekee mieli purskahtaa nauruun, mutta onnistun juuri ja juuri estämään sen.
Puolella? Minä en tiennyt, että minun piti sellainenkin valita. No jaa. Toinen teistä yrittää vallata mieleni ja hallita minua, ja toinen... Ei ole ikinä paikalla silloin kun sitä tarvitaan, ei viitsi edes oikeasti tavata minua, eikä suostu kertomaan mitään oleellista! Esimerkiksi se Litan-tyyppi. Se... Argh, minä en ymmärrä enää mistään mitään!
            Hän kyllä kertoo sinulle, kun on sen aika, Lokh huokaisee. Mutta Sist...
Älähän edes yritä, Sist murahtaa. Kunhan vain saan tuon käsiini, sinä olet yhtä kuin kuollut!
Minä en enää jaksa. Joudun ärisemään itsekseni, ja katson Sistiä murhaavasti.
"Menkää tekemään tuo jonnekin keskenänne!" ärähdän tälle. "Minua ei oikeastaan kiinnosta!"
"Olisi oikeastaan parempi kiinnostaa. Kun Lokh kuolee..."
Kun?! Lokh ärisee pääni sisällä.
           Minä haluan tappaa kaksikon. Päätän aloittaa Sististä. Syöksyn tämän kimppuun viitsimättä edes käyttää magiaa. Demoni on liian järkyttynyt keretäkseen väistää kunnolla, ja niin minä pääsen puremaan sitä kunnolla siivestä. Fandérer, Shantis ja Shilyr ovat enemmän tai vähemmän järkyttyneen näköisiä, kun minä taas lehahdan vähän kauemmas. Sistin vauhti hidastuu.
"Kiitos kuule. Se taisi murtua."
"No hyvä."
"En pysty lentämään."
"Vielä parempi."
"Minun pitää pysähtyä."
"Loistavaa! Ei tule ikävä."
           Sist kaartaa suoraan maata kohti, mutta minä jatkan matkaani tyytyväisenä. Fandérer ja Shantis suuntaavat perääni, mutta Shilyr laskeutuu Sistin perään pienen epäröinnin jälkeen. Vilkaisen tätä melkein ällistyneenä, kun pysähdyn paikoilleni.
"Hemmetti", mutisen ärtyneenä ja seuraan kahta haukkaa. Fandérer ja Shantis seuraavat minua. Saftetin demonit alkavat saavuttaa meitä uhkaavasti.
            "Miksi, Shilyr?" minä huokaisen. "Jos me nyt jäädään kiinni, se on sinun vikasi!"
Shilyr on painanut kätensä Sistin käden päälle, ja vilkaisee minua silmäkulmastaan.
"Vaikka se onkin idiootti, en minä voi veljeäni keskelle aavikkoa jättää."
"Hei kiitos", Sist mutisee. Minä tuijotan.
"Sinun... mitä?" ähkäisen. Katseeni poukkoilee kaksikon välillä. Sist hymähtää.
"Hän on rakas pikkusiskoni."
             "Sanakin vielä, niin kuolet", Shilyr murahtaa. "Ja sitä paitsi eroa on vain jokunen minuutti!"
"Minuutti sinne tai tänne. Mutta miksi ihmeessä sinä minut tappaisit, jos kerran nyt parannat? Mitä järkeä siinä olisi?"
"Sinua joutuu aina auttamaan", Shilyr tuhahtaa. "Jos olisit kuollut, en minä joutuisi tätä tekemään. Kaikki olisi jo reilusti helpompaa."
         Demonit ovat saavuttaneet meidät, ja laskeutuvat maahan hiekka pöllyten. Suurin osa muuttuu ihmisiksi. Minä vain vilkaisen niitä. Joukkoon on tullut vahvempia demoneja. Paras on 45. Näen sen sumun selvästi, ja joudun hymyilemään. Taitoni ovat taas kehittyneet. Tai olikohan se loppujen lopuksi edes niin suuri yllätys... Viime aikoina olin tehnyt sen verran erikoisia juttuja, ettei minkään pitäisi enää yllättää.
               "Napatkaa tyttö. Muut saa tappaa."
Tämä paras demoni tuntuu samalla olevan joukon johtaja. Siternius. Minä katson niitä silmäkulmastani.
"Mitä ihmettä te edes teitte siellä saadaksenne tuon joukon peräänne?" Sist huokaisee. Kohautan olkiani.
"Varastimme sen esineen, jonka sinä meinasit uudelleen varastaa."
              "Mitäs me näille tehdään?" Shiryl kysyy häijysti hymyillen. Huokaisen.
"Turha tässä on enää yrittää karata..."
Demoneja on nyt 14. Näen Saftetin valot taivaanrannassa, ja aistin joukon maageja lähestyvän hevosten selässä. Ei näyttänyt kovin hauskalta. Tai hauskalta ja hauskalta... Hymy kohoaa huulilleni.
"Joten eiköhän me sitten tapeta ne", hymähdän demonikielellä. Siternius katsoo minua huvittuneena.
"Meinasitteko oikeasti pärjätä? Teitä on reilusti vähemmän."
"Ai niinkö?" minä mutisen. "No, se asia on helposti korjattavissa."
              Taivaalle kerääntyneistä mustista pilvistä iskee sininen salama suoraan demonien joukkoon. Kuulen vain huutoa, kun hiekkaa leviää joka paikkaan, ja pöly peittää näkökenttäni. Isken vielä toisen salaman varmuuden vuoksi samaan kohtaan, ennen kuin jään odottamaan. Pölyn paljastuttua näen vielä pystyssä neljä demonia. Hymähdän minua tuijottavalle Siterniukselle.
"Mitä luulet?"
           Demoni mutisee jotain, mistä en kuule sanaakaan. Minun ympärilläni räjähtää joka puolella. Haukon henkeäni. Jokin outo energiakenttä kuitenkin suojelee minua. Se on tehty pimeysmagiasta. Lähtöisin minusta. Vaikka olen kyllä melko varma, etten tehnyt mitään... Tämä alkoi olla melkein pelottavaa. Tunnuin tekevän niin paljon erilaisia asioita ymmärtämättä niistä itse yhtään mitään...
"Typerykset! Teidän piti pitää hänet elossa!"
             Elossa. Jos he halusivat vain maljan takaisin, kaikista helpointa olisi ollut tappaa minut. Ja he aikoivat tappaa kaverinikin. Miksi siis minut piti pitää elossa? Oliko minulla muka jotain merkitystä? Ehkä minulla tosiaan oli jotain voimia. Ehkä he halusivat käyttää minua... Mutta mitä varten?
"Meidän pitäisi varmaan jatkaa, ennen kuin maagit pääsevät tänne."
"Ai sinä et kuollutkaan", Sist huokaisee. Vilkaisen tätä happamesti.
"Yllätyitkö?"
"En oikeastaan."
             Napsautan sormiani. Maasta kohoaa paksuja, mustia köynnöksiä, jotka kietoutuvat loppujen demonien ympärille. Nämä huutavat. Pystyn tuntemaan, miten köynnökset imevät näiden energiaa, ja siirtävät sen minulle. Naurahdan hiljaa. Olisi ihan kiva tietää, miksi ihmeessä pystyin tekemään jotain tällaista. Ja missäköhän vaiheessa Lokh meinasi ottaa demonien suojelijan tittelin minulta pois... En oikein ollut hoitanut hommaani kunnolla.
            Sinä tosiaan olet vielä viaton lapsi, Lokh huokaisee. Minä kurtistan kulmiani, mutta en kerkeä hirveämmin miettimään tätä. Minun piti kuitenkin paeta yhdeltä maagilaumalta... Kohosin taivaalle kaverini perässäni. Minua väsytti hirvittävästi, mutta aikaa nukkumiselle ei oikein ollut.

Jiremin maagit tai demonit eivät saaneet meitä enää kiinni. Ohitimme Carnan melko läheltä. Siinä vaiheessa alkoi olla jo aamu, joten nukkuminen oli pakko unohtaa. Olin vauhdittanut kulkuamme hiukan magian avulla. Sist oli lopulta häipynyt, kun olin uhannut tappaa tämän, jos tämä vielä jatkaisi tappelua Lokhin kanssa. En kestänyt sitä kaksikkoa... Minun onnekseni nämä olivat nyt hiljenneet.
              Emme pysähtyneet kertaakaan matkamme aikana. Mietin pitkään, minne minun oikein pitäisi mennä. Sadern oli tehtävän minulle antanut, mutta silti... Daiveaunin kartano oli kuitenkin miltei suoraan matkan varrella. Sishemiin minun pitäisi ilmeisesti mennä. Lopulta päätin jättää Daiveaunin yksin. Mitä minä tämän kanssa edes tekisin. Parasta olisi, jos saisin vain tämän tehtävän alta pois. Sen jälkeen nukkuisin kuukauden putkeen, ja ryhtyisin selvittämään näiden uusien kykyjeni arvoitusta. Ja joskus pitäisi ilmeisesti palata Jiremiinkin... Minua tosiaan kiinnosti tietää, mitä sanottavaa Litanilla oli. En edelleenkään pässyt ohi siitä tunteesta, kuin olisin joskus tavannut tämän. Ja tämä oli puhunut Lokhista... Mikä yhteys näillä kahdella oli? Ja miten minä liityin siihen kaikkeen?
               Oli jo täysin pimeää, kun Sishemin valot syttyivät edessämme. Olin kuitenkin päättänyt, etten pysähtyisi kertaakaan matkan varrella.
"Yritähän olla joutumatta tapettavaksi", Fandérer huokaisee, kun valot suurenevat hiljalleen. "Minä taidan häipyä. En jaksaisi heti kymmenen minuutin päästä tulla takaisin pelastamaan sinua."
Pyörittelen silmiäni. "Okei, okei. Yritän olla tappamatta itseäni. Tuskin kukaan muu täällä pystyy tällä hetkellä minua tappamaan..."
            Demoni naurahtaa kadotessaan. Vilkaisen Shantista.
"Sinä se varmaan tiedät, minne meidän pitää mennä. Joten jos voisit näyttää tietä..."
Shantis nyökkää lyhyesti, ja lähtee johdattamaan minua ja Shilyriä Sishemiä kohti.