Lokhin malja

Luku II ~ Saan aivan loistavan synttärilahjan

   Sinä aamuna heräsin melko aikaisin, sillä olin nähnyt pahaa unta. En enää muistanut mitä, mutta siitä jäi sellainen pelottava tunne. Nousin venytellen ylös ja katsoin ikkunasta ulos. Oli vihdoinkin synttärini, ja lahjani maailmalta oli rankkasade. Kello oli hiukan päälle kuuden. Yleensä jo tähän aikaankin kaupunki oli täynnä elämää, mutta nyt näin vain muutamia työläisiä ja apulaisia kiirehtimässä sateessa takki, laukku tai vaikka lehti - mikä tahansa - suojanaan.
Kello oli jo sen verran, että pääsisin palauttamaan kirjani. Kirjasto aukeni aamulla kuudelta ja oli illalla auki kahdeksaan. En vieläkään jaksanut ymmärtää, miten he jaksoivat pyörittää kirjastoa niin pitkään. Tai, istua vain siellä tekemättä mitään. Vaikka kirjasto oli valtavan iso, sitä pyöritti vain kaksi kirjastonhoitajaa ja kolme apulaista. Nämä apulaiset olivat jotain heikkoja demoneja, korkeintaan tason 15. Ne vartioivat kirjoja, ihan niin kuin kukaan niitä haluaisi varastaakaan.
Nostin laukkuni olalle ja avasin oven. Vilkaisin käytävällä molempiin suuntiin mutta en nähnyt vielä ketään. Kerrankin olin nopeiten hereillä. Mutta tietysti jos nyt menisin ruokalaan, Abyssa ja Seth olisivat siellä jo. En yhtään tiedä miten nämä onnistuivat siinä.
Laskeuduin kolme kerrosta alemmas ja seurasin käytävää joka mutkitteli luokkahuoneiden ja kokoustilojen välissä. Oli siellä muutama työhuonekin, mutta suurin osa niistä oli maan tasalla, kaksi kerrosta alempana. Meinasin miltei eksyä siinä käytävien ja huoneiden labyrintissä ennen kuin pääsin kirjaston oville. Sen edessä norkoili nytkin yksi apulainen. Kun astuin sisään kirjaston ovista, tunsin kylmän ilmavirran käyvän lävitseni. Värähdin tahtomattani, kun demoni tarkisti minut. Vaikka en olekaan aivan varma minkä varalta.
Jätin kirjani lainaustiskille ja häivyin kirjastosta ilman sen kummempia seremonioita. En jaksanut jäädä lainaamaan mitään. Poistuessani ovista ei lävitseni kuitenkaan käynyt sitä kylmää ilmavirtaa. Rypistin otsaani. Demonien pitäisi aina tarkistaa kirjastoon menijät ja sieltä tulijat. Vähän matkan päässä käännyin katsomaan, mikä oli hätänä.
Olin miltei vinkaista. Minulla on erittäin hyvä kyky nähdä näitä demoneja, ainakin sinne jonnekin viidennentoista tason kohdalle. Jos demoni oli vaikka kymppitasoinen, niin korkeimmilla tasoilla se näytti vain höyryltä. Mutta nyt tämä apulainen ei näyttänyt höyryltä millään tuntemallani tasolla. Nielaisin ja poistuin paikalta mahdollisimman nopeasti. Olin täysin varma siitä, että tavallisten apulaisten tilalle oli tullut joku reilusti vahvempi demoni. Enkä oikein uskonut, että joku oli käskenyt tämän sinne.
Liukenin nopeasti paikalta ennen kuin demoni päättäisi tappaa minut. Kiiruhdin portaat ylös omaan huoneeseeni. Minulla oli nimittäin vielä repun pakkaaminen kesken. Ja paljon puhuttavaa Abyssalle ja Sethille. Avasin oven, ja kun suljin sen ja käännyin ympäri, kiljaisin. Pakko myöntää, että kiljun erittäin harvoin.
Nojatuolini oli varattu. Siinä istui noin minun ikäiseni poika, ehkä hiukan vanhempi. No, ei siinä loppujen lopuksi ollut mitään ihmeellistä. Mutta miten poika olisi voinut päästä huoneeseeni, jos ovi oli lukossa? Nyt tämä alkoi jo muuttua jännittäväksi. Tosiaan, minua ei pelottanut oikeastaan lainkaan.
"Voisitko olla hiljaa?" tämä rypisti kulmiaan. Minä katsoin tätä hiukan happamasti. Mitäs itse tunkeutui toisten huoneisiin? Poika tuntui hymyilevän itsekseen. Päätin nopeasti selata kaikki tuntemani tasot läpi. Omaksi yllätykseni näin jo pitemmällekin kuin viiteentoista. Tasolle 20, ja jos oikein yritin, niin näin sen. Tuo poika näytti erilaiselta tasolla 21. Irvistin itsekseni, ja heti sen tehtyäni näky liekehtivästä hahmosta katosi.
Selvä. Edessäni istui nyt "oikea" demoni. Kivaa. Sitähän Seth oli väittänyt minun aina toivoneen. Kun yritin miettiä, mitä minun kannattaisi tehdä, huomasin siirtyneeni istumaan sängylleni. Rypistin otsaani. Omasta mielestäni en ollut liikahtanut lainkaan. No, miten vaan. Huokaisin ja oikaisin jalkani sängylle nojaten seinään. Jos vain osaisin, voisin posauttaa tuon demonin tuhkaksi. Sitten voisin viedä ne tuhkat puutarhaan. Rypistin otsaani mietteliäästi. Rupeaisivatkohan kasvit kasvamaan paremmin, vai kuolisivatko ne, jos yrittäisin?
"Parempi ettet yritä", demoni tuhahti minulle. Minä huokaisin ärtyneesti. Mahtavaa. Toinen ihana synttärilahja maailmalta. Ajatuksia lukeva demoni. Huomasin demonin katselevan minua tutkivasti, mutta en viitsinyt välittää tästä. Haukottelin itsekseni ja katsoin kelloa. Se oli miltei seitsemän.
"Kuinka vanha sinä olet?"
Katsoin tätä melko ihmetellen, mutta päätin vastata. Muistaakseni missään maagien typerissä demoneiltasuojautumissäännöissä ei kielletty iän kertomista. Virnistin itsekseni ennen kuin vastasin.
"Kaksitoista. Tai täytän kolmetoista noin yhdeksän tunnin kuluttua", vastasin kohauttaen olkiani. Minusta alkoi jo melkein tuntua, että demonia alkoi ärsyttää, kun en kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota.
No, tämä löysi paremman tien minun huomioni saamiseen. Huomasin, että tämä yritti polttaa tuolini. Ilmeisesti. Mistä sitä tietää jos tämä sen vahingossa teki.
"Hei, onko pakko tuhota sitä tuolia? Se sentään on minun ainut, eikä uutta ole tulossa", kysyin ärtyneesti. Demoni mulkaisi minua. Miksi minusta tuntui, että tämä ei oikein pitänyt minusta?
"Ettekös te aloita demonitiedon tunnit vasta kolmetoistavuotiaina?"
"Joo?" kysyin ihmeissäni.
"Miten sinä sitten tiedät noin paljon demoneista?"
Rypistin tälle otsaani. "Olen opiskellut. Mistäs sinä tiedät, että minä tiedän paljon demoneista?"
Demoni avasi suunsa, mutta sulki sen heti perään. Hymyilin itsekseni. Tämähän alkoi olla jo miltei hauskaa. Demoni mulkaisi minua erittäin pahasti. Sitten tämä kallisti päätään ja kääntyi katsomaan ovea.
"Minä tulen vielä tapaamaan sinua", tämä sanoi ja häipyi. Kuin tuhka tuuleen. Katsoin tämän perään ihmeissäni, mutta en kerennyt tehdä sitä kovinkaan kauaa, kun pyörryin lattialle.