Lokhin malja

Luku III ~ Liekkejä joka suunnassa

    Lyhyt lomamme meni nopeasti ohi. Kävin Nilsonin luona, kerran Abyssan kanssa ja kerran yksin. Muuta ihmeellistä ei sitten tapahtunutkaan. Ilma oli melko sateinen. Lopulta koulu vihdoin alkoi, ja minun kauan odottamani demonitieto alkoi. Sitä meillä oli heti ensimmäisenä.
   Loppujen lopuksi tunti oli maailman tylsin. Opettajamme selitti kaikenlaista, kyseli muutaman kysymyksen ja niin edelleen. Mutta minä tiesin jo kaiken sen, mitä tämä selitti. En ole edes aivan varma, miten tiesin sen. Olin kyllä lukenut paljon, mutta omastakin mielestäni tiesin aivan liikaa. Oli kuitenkin yksi asia, jota osasin vielä odottaa innolla. Nimittäin lohikäärmeen saamista.

Iltapäivällä meidät kaikki kolmetoistavuotiaat oppilaat ahdettiin kaksiin hevosten vetämiin kärryihin. Meitä oli noin nelisen kymmentä. Lisäksi mukana oli kaksi maagia ja kaksi opettajaa, ja tietysti kaksi kuskia. Toinen maageista sattui olemaan se nainen, jonka olin tavannut jo turhan monesti.
   Kukaan ei puhunut, kun me matkasimme vaunuissa kaupungin läpi. Kaduilla oli hirveä tungos, joten meiltä kesti kauan ennen kuin pääsimme edes kaupungista ulos. Lopulta se kuitenkin onnistui. Vaunut narisivat tiellä pahaenteisesti ja kolahtelivat kiviin. Ihme etteivät menneet rikki. Matkaaminen ei tosiaan ollut kovin mukavaa.
   Lopulta, ainakin miljoonan vuoden matkustuksen jälkeen, saimme näkyviimme lohikäärmeitä taivaalla. Kyllä niitä yleensä lenteli muuallakin, mutta ei näin paljon yhdessä paikassa. Aivan varmasti lohikäärmetarhat.
   Katselin taivaalle hiukan kaihoten. Mekin saisimme lohikäärmeet, mutta ne olisivat poikasia eikä niillä voisi lentää moneen vuoteen. Mutta olisi niiden kanssa paljon muutakin tekemistä. Ne pitäisi tietysti kouluttaa. Harvat lohikäärmeet, tuskin mikään lohikäärme, oli kesy. Ne olivat petoja, mutta kesyyntyivät suhteellisen helposti, jos niitä käsitteli oikein.
   Aloimme olla jo melko lähellä tarhoja, kun vaunut pysähtyivät vapisten ja natisten. Vaunujen ajaja kääntyi puoleemme.
"Saatte jatkaa tästä kävellen. Hevoset pelkäävät noita petoja", tämä murahti. Ajaja ei selvästikään oikein pitänyt lohikäärmeistä. Katsoin tätä melko happamasti kun kiipesin muiden kanssa ulos vaunuista, ja etsiydyin Abyssan ja Sethin luo.
"No? Eikö jo jännitä?" Abyssa kysyi virnistellen. Pyöräytin silmiäni.
"Älä edes kysy. Minä kun luulin, että meitä kaikkia jännitti jo ainakin vuosi sitten!" vastasin hymyillen. Abyssa näytti minulle kieltä.
   Me jättäydyimme tahallamme joukon jälkeen, jotta saisimme olla rauhassa. Tarhoilta kuului karjuntaa - ja kiljuntaa. Se sai minut hymyilemään itsekseni. En malttaisi odottaa, ennen kuin saisin oman lohikäärmeen!
   Kun pääsimme tarhoille, meitä tuli vastaan joku pitkä mies ällöttävä hymy huulillaan. Tämä harppoi suoraa päätä joukkomme johdossa olevan opettajan luo. Tämä sattui olemaan matikan opemme herra Njeter.
"Tervetuloa!" mies huudahti, ja tarttui herra Njeterin käteen ravistaen sitä kovasti. Njeter näytti melko avuttomalta häntä reilusti pidemmän miehen edessä. "Te olette vissiin tulleet Carnasta, hakemaan meidän käärmeitämme?"
"Sitähän me juuri..." Njeter aloitti, mutta ei päässyt sen pidemmälle kun mies taas keskeytti hänet.
"Minun nimeni on Robert Jamaik. Ja nyt, jos sallitte, vien teidät katsomaan meidän lohikäärmeitämme."
   Kukaan ei oikeastaan osannut panna vastaankaan, joten Jamaik lähti viemään meitä tarhoille päin. Koko aluetta kiersi parin metrin korkuinen aita. Alue oli hirvittävän iso. Siellä oli paljon talleja, mutta myös häkkejä ja aitauksia.
    Katselin innoissani ympärilleni, kun kuljimme aitausten lävitse. Vain noin puolissa oli lohikäärmeitä. Niitä taidettiin juuri nyt ulkoiluttaa. Taivaalla niitä näkyi olevan melko paljon.
"Katsokaa!" Abyssa henkäisi. Käännyin tämän puoleen. Abyssa oli jäänyt meistä jälkeen, ja katseli nyt isoa, mustaa lohikäärmettä eräässä häkissä. Virnistin itsekseni. Voi Abyssaa. Kävelin kuitenkin takaisin tämän luokse.
"Eikö olekin ihana?" Abyssa ihasteli. Katselin lohikäärmettä hiukan arvostellen. En kyllä ole mikään lohikäärme-ekspertti.
   Lohikäärme oli melko iso. Sen suomuissa kimalteli hopeaa. Pakko myöntää että se oli kaunis.
"Ei tuo Liekkimyrskyä päihitä", vastasin vähätellen. Sen ansiosta sain Abyssan nyrkistä päähän. Ei tietenkään kovin kovaa. Mutta kyllä se silti sattui.
"Au", murahdin. Abyssa pyöräytti silmiään. Sitten tämä lopulta irrotti katseensa mustasta ja kääntyi katselemaan ympärilleen.
"Katso mitä Seth löysi", tämä virnisti. Minäkin katsoin siihen suuntaan. Seth katseli verkon läpi Liekkimyrskyä, joka sihisi tälle. Raukalle oli laitettu kuonokoppa. Siis lohikäärmeelle, ei Sethille. Katsoin sitä melkein säälien. Kurottamalla lohikäärme sai tungettua päänsä aivan lähelle aitaa, niin että sitä olisi voinut koskettaa.
   Me lähdimme kävelemään Sethin luo. Abyssa vilkuili vielä mustaa, mutta tuli vähitellen perässä. Katsoin melkein ihmeissäni Sethiä, joka seisoi aivan tyynenä selvästi raivoissaan olevan lohikäärmeen edessä. Lohikäärme oli sidottu maahan raskaisiin kahleisiin. Minä menin seisomaan aivan aidan viereen, ja oikeastaan tarrasin siihen kiinni.
"Voiku se on ihana", sanoin itsekseni. Katselin lohikäärmettä ihaillen. Harmi että se oli kytketty kiinni. Kaipa se oli niin villi, mutta silti... Ei se varmasti kivaa ollut olla tuossa vain.
   Lohikäärme kääntyi katsomaan minua, ja lopetti sihinänsä. Se katsoi minua nyt silmiin. Minusta melkein tuntui, että se alkoi rauhoittua. Hetken kuluttua en enää kestänyt, vaan tungin käteni aidan raosta sisään ja rapsutin lohikäärmeen kuonoa. Se sulki silmänsä, ja selvästi nautti siitä.
"Irena!" Abyssa sihahti. Minä hätkähdin, kuten lohikäärmekin, ainakin melkein. "Mitä jos joku näkee?"
Huokaisin raskaasti. "No, ei nähnyt", sanoin hivenen loukkaantuneena. Abyssa katsoi minua arvioivasti.
"Meidän pitäisi varmaan mennä. Muut ovat varmaan saaneet lohikäärmeensä jo aikaa sitten."