Geeniperintö

7. Luku - Totuuksia

"Olen pahoillani kun joudut odottamaan" vaaleatukkainen nainen totesi kävellessään keittiöstä luoksemme ja siirsi käsistään tarjottimen lasipöydälle. Tarjottimella oli hedelmiä, voileipiä, juotavaa ja ketsuppia. Ihmettelin ketsuppipulloa, sillä tarjottimella ei mielestäni ollut mitään mihin sitä olisi voinut käyttää.

Nadja kuitenkin äkkiä nappasi voileivän ja turskautti sen päälle ketsuppia.

"Herrrkullistaaa" Nadja huokaisi ja puraisi ketsuppia täynnä olevasta leivästään palasen.

"Olen Vanessa, Oskarin vaimo" nainen vihdoin esitteli itsensä ja hymyili minulle kuin pienelle lapselle.

"Syö vaan ihan rauhassa mitä haluat, häädän vielä lapset ulos häiritsemästä niin saamme kerrottua sinulle asiat ilman keskeytyksiä, odota hetki" hän totesi ja käveli yläkertaan vievien portaiden eteen.

"KRISTJAN! Vie siskosi ulos leikkimään" Vanessa huusi.

Pian lasiportaita alas lampsi teini-ikäinen poika. Hän ei näyttänyt paljon minua vanhemmalta. Kristjan oli aivan erilainen ruumiinrakenteeltaan minuun verrattuna. Hän ei selvästikkään ollut istunut ainoastaan tietokoneen ääressä, kuten minä. Tuolta siis voisin näyttää, jos olisin vaivautunut käymään salilla.. Nimittäin kasvonpiirteiden perusteella meitä olisi voinut luullakin sisaruksiksi.

Kristjan käveli ohitseni sanaakaan sanomatta. Yht'äkkiä hän kääntyi minuun päin ja katseli minua hyvin ärsyyntyneen näköisenä. Mitähän pahaa minä hänelle olin tehnyt...

"Tuu Nadja, lähetää" Kristjan komensi siskoaan ja käveli eteiseen. Hän pisti kengät jalkaansa, avasi oven ja katosi katsomatta minua kertaakaan. Aivan kuin hän vihaisi minua.

Nadja söi äkkiä loput leivästään. Sitten hän juoksi eteiseen, kiirehti laittamaan kengät jalkaansa ja vilkutti minulle nopeasti ennen kuin juoksi veljensä perään. Vanessa huokaisi ja meni sulkemaan eteisen oven, jonka Nadja oli kiireissään unohtanut auki.

Otin tarjottimelta lasin ja kaadoin siihen itselleni vettä. Käteni tärisi, joten läikytin vettä pöydälle. Hitto, ajattelin. Olin niin hermostunut, ettei minulta sujunut edes veden kaataminen lasiin.

"Anna sen olla" Vanessa sanoi kun etsin jotain millä olisin voinut siivota sotkuni. Vanessa lähti kävelemään keittiöön, ilmeisesti hakemaan jotain millä saisi veden putsattua. Pian hän kävelikin jo takaisin ja siivosi aiheuttamani sotkun.

"Olen pahoillani, olet varmasti täysin hämmentynyt tästä kaikesta" Vanessa sanoi ja kävi viemässä keittiörätin takaisin keittiöön.

En tiennyt mitä vastata, joten tyydyin nyökkäämään. Vanessa tuskin edes näki nyökkäystäni, sillä hän oli keskittynyt huuhtelemaan rättiä keittiön altaassa.

Vanessa asetteli rätin siististi hanan vieressä olevaan telineeseen ja käveli takaisin minun ja Oskarin luokse.

"Mitä jos aloittaisimme aivan alusta, Oskar?" Vanessa totesi ja katsoi miestään kysyvästi.

Oskar huokaisi ja katsoi minua. "Hmm, niin, tuota, en tiedä mitä äitisi on meistä kertonut vai onko mitään. Olen isäsi kaksoisveli, eli siis olen sinun setäsi".

Katsoin Oskaria epäuskoisena. Äitini oli siis valehdellut minulle. Isälläni oli kuin olikin sisaruksia, ainakin tämä yksi. Hämmentävän samankaltainen ulkonäkökin selittyi sillä, että he olivat kaksoset. Olimme siis Kristjanin kanssa serkukset.

"Eli siis, sinäkin olet ihmissusi?" kysyin Oskarilta, vaikka oikeastaan pystyin arvaamaan hänen olevan samanlainen kuin minä. Se näkyi hänen silmistään. Oikeastaan koko perheen silmistä.

"Olen, niin on vaimonikin, kuten myös Kristjan ja Nadja" Oskar kertoi.

"Nadjakin?" kysyin ihmeissäni. Oliko äitini valehdellut minulle siitä, että vain esikoisesta tulee ihmissusi. Ei kai, voi ei, ei kai se tarkoita, että Mijastakin tulee kaltaiseni. Katsoin Oskaria järkyttyneenä, enkä saanut sanaakaan suustani.

"Niin tuota, me kaikki. Jos molemmat vanhemmista on ihmissusia, niin lapsista tulee myös automaattisesti. Äitisi ei ole ihmissusi, joten silloin ainoastaan esikoislapsi muuttuu 16 vuoden iässä" Oskar selitti minulle kärsivällisesti.

"Siskostani ei siis tule ihmissutta" sanoin huokaisten helpotuksesta.

Oskar katsoi minua hieman mietteliäästi.

"Hmm, niin, ei. Tai no, jos häntä puree ihmissusi..." Oskar mutisi.

"KUKAAN EI PURE MINUN SISKOANI" ärähdin välittömästi. Ajatuskin siitä inhotti minua. Siskoni sai kyllä luvan pysyä ihmisenä. Hän oli niin kiltti, ettei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Siskoni oli kasvissyöjä, joten oli todella vaikea kuvitella häntä ihmissudeksi.

"E-ei, ei tietenkään" Vanessa änkytti ja mulkaisi Oskaria vihaisesti.

"Ei tietenkään pure, se oli täysin hypoteettista ajattelua" Oskar myönteli vaimoaan ja näytti hieman nolostuneelta.

Huokaisin taas helpotuksesta. Oulussa tuskin oli mitään vaaraa joutua purruksi, varsinkin kun minä olin nyt täällä.

"Kristjan ja Nadja palaavat varmasti pian takaisin, niin syödään päivällinen yhdessä" Vanessa sanoi keventääkseen tunnelmaa.

"Oskar, viitsisitkö näyttää Elilakselle hänen huoneensa, äläkä enää möläytä mitään typerää" Vanessa torui Oskaria ja iski hänelle silmää. Sitten Vanessa kääntyi minun puoleeni;
"Vierashuoneessa on oma kylpyhuone mitä voit vapaasti käyttää, voit levätä hetken ja miettiä näitä asioita rauhassa, puhutaan lisää sitten myöhemmin"

Oskar haki eteisestä laukkuni ja käski minua seuraamaan häntä. Kävelimme yläkertaan, jossa talon moderni tyyli jatkui. Talo tosiaan oli uskomaton.

"Siinä" Oskar sanoi ja avasi vierashuoneen. Astuin huoneeseen ja käännyin takaisin ovelle.

"Ole kuin kotonasi, haen sinut kun ruoka on valmis" Oskar sanoi ja sulki oven suoraan nenäni edestä.

Olin niin väsynyt, että hyppäsin sängylle suoraan makoilemaan. Minulle oli tosiaan tullut paljon asioita pohdittavaksi. Silti oli vielä asioita avoinna, kuten miksi isäni oli kuollut? Mistä Oskar oli tiennyt tulla hakemaan minua lentokentältä? Äitinihän oli sanonut ettei hänellä ollut sukulaisiini mitään yhteystietoja. Ja mitä ihmettä minä täällä tein?