Geeniperintö

21. luku - Suunnitelma

Jolkottelimme rennosti metsän halki. Oli ihanaa olla vihdoin ulkona. Vaikkakaan en ollut vielä tottunut neljällä jalalla kulkemiseen ja liikkumiseni oli varsin kömpelöä, pysyin hyvin Jenikan kintereillä.

Lintujen viserrys täytti metsän ja kostea ruoho tuoksui raikkaalle. Se toi mieleeni kesäiset aamut Suomessa, kun jouduin aikaisin leikkaamaan nurmikon, jotta postinjakaja ei paheksuisi epäsiistiä pihaamme. Ajatus masensi minua ja päätin, että jättäisin muistot taakseni ja tarttuisin elämään tässä hetkessä. Metsässä luonnon keskellä, paikassa jossa voisin rentoutua.

Havahduin, sillä pian kuulin puron solinaa. Jenika pysähtyi kuuntelemaan jotain ja meinasin törmätä häneen, olin nimittäin niin keskittynyt tarkempaan kuulo- ja hajuaistiini, etten katsonut kovin tarkasti eteeni. Älähdin ja Jenika mulkaisi minua äkäisesti.

'Pysy siinä' Jenika viestitti minulle ja lähti purolle vievää polkua alaspäin.

Jäin paikoilleni seisomaan ja mietin, miksi Jenika jätti minut tähän. Kuuntelin entistä tarkemmim, jotta kuulisin Jenikan. Pian kuulinkin suden ulvaisun.

Jähmetyin paikoilleni. Pitäisikö minun mennä Jenikan perään? Ja tehdä mitä, suojella häntä? Naurahdin. Minusta ei olisi apua, olisin vain tiellä. Lisäksi Jenika oli pyytänyt minua odottamaan. Joten odotin vaikkakin melko kärsimättömänä. Keneltä minä voisin mennä pyytämään apua, pohdin hiljaa mielessäni.

Pian Jenika tulikin jo takaisin, tällä kertaa ihmismuodossa. Hän heitti minulle kasan vaatteita ja käski pukeutumisen jälkeen saapumaan pian purolle. Tuijotin Jenikan perään hämmentyneenä. Olin ärsyyntynyt, sillä Jenika oli taas jättänyt selitykset väliin ja vain komensi minua. Olisi mahtavaa jos edes joskus Jenika vaivautuisi selittämään minulle, että mitä on tapahtumassa.

Puin kuitenkin vaatteet nopeasti päälleni ja lähdin Jenikan perään. Kävelin samaa polkua pitkin alaspäin. Polku oli inhottavan kostea ja mutainen jalkojeni alla. Jenika ei ollut antanut minulle edes kenkiä.

Päästyäni purolle huomasin Jenikan seuralaiset.

"Et oo tosissas" huudahdin kun tunnistin miehet. He olivat ne samat, jotka olivat aiemmin käyneet kartanossa Kristjanin kanssa.

Tartuin toista miestä hänen kauluksestaan ja nostin puuta vasten.

"Te jätitte Kristjanin sinne" huusin hänelle raivoissani.

Jenika repi minua irti miehestä ja käski päästämään irti kimakalla äänellä. Olin niin vihainen. Heidän takiaan Kristjan kärsi siellä hirvittävässä sellissä, ja nyt heillä oli pokkaa ilmestyä tänne.

Päästin irti ja lysähdin maahan. En ymmärtänyt mitä he tekivät täällä. Mikseivät he olleet jo pelastaneet Kristjania.

"Elilas rauhoitu" Jenika tyynnytteli minua kuin pikkulasta. Tyydyin vain mulkaisemaan häntä ja huokaisin. Nousin ylös maasta ja ryhdistäydyin. Olin ehkä ylireagoinut hieman, mutta Jenikan ei silti tarvinut kohdella minua kuin lasta, joka kiukuttelee koska ei ole saanut haluamaansa.

"Kertooko nyt joku, mitä hemmettiä he tekevät täällä" kysyin äkäisesti, osoittaen sanani lähinnä Jenikalle.

"He ovat tulleet pelastamaan Kristjania" Jenika vastasi.

"Sinä tiesit Kristjanin olevan vankina" totesin kysyvästi. Olinko keksinyt valheita hänelle turhaan. En tiennyt miten suhtautua. Miten sellainen sisarussuhde voi kestää, jossa molemmat valehtelee toisilleen jatkuvasti?

"Minä sain asian selville kun kaaduit niissä rapuissa. Muut tuntuivat salailevan jotain asiaan liittyvää ja olivat liian kiinnostuneita siitä mitä sä näit, joten kävin itse katsomassa" hän vastasi.

"Sä teit mitä" minä kysyin kauhuissani.

"Mä kävin Kristjanin luona, oon käynyt joka päivä, toisin kuin sinä" Jenika totesi. Hän puhui asiasta ikään kuin olisin hylännyt Kristjanin sinne, enkä ollut vaivautunut vierailemaan hänen luonaan ihan vain omaa laiskuuttani.

"Miten mä oisin voinu käydä ku mua vahditaan joka hemmetin minuutti kun mä oon sun rakkaassa kodissas vieraana, syytätkö sä tosiaan mua kun en oo käyny hänen luonaan" raivosin. Mitä Jenika oikein kuvitteli? Että voisin vapaasti lähteä kiertelemään kartanoa ympäriinsä, kun jopa huoneeni ovi oli lukittuna. Lisäksi oven takana yleensä istui joku vahdissa.

"Ihan sama, mä silti tiedän tilanteesta enemmän ku sä, ja meidän on pakko saada Kristjan ulos sieltä. Hän ei kestä enää kauaa siellä" Jenika kuiskasi hiljaisesti. Nyt vasta huomasin hänen ilmeensä. Jenika todella välitti Kristjanista. Mutta miksi? En ymmärtänyt sisarpuoleni tarvetta pelastaa poikaa, josta minulla ei ollut mitään hyvää sanottavaa.

Miksi hän olisi vieraillut tämän luona päivittäin? Mikä sai hänet palaamaan Kristjanin luo päivä toisensa jälkeen? Minulle oli riittänyt yksi kerta siihen, että näin painajaisia asiasta. Jenika oli oikeassa, minun oli ollut helpompi sulkea asia mielestäni ja esittää etten tiennyt asiasta mitään. Jos olisin halunnut puuttua asiaan, olisin varmasti löytänyt keinon jo aiemmin.

En ollut sen parempi ihminen kuin Kristjankaan, kun jätin hänet sinne. En ollut edes yrittänyt pelastaa häntä. Olin pelkuri, joka oli mieluummin hypännyt portaikosta alas ja esittänyt, että olin vain hämähäkkejä pelkäävä kömpelys.

Olin huutanut näille miehille siitä, etteivät he olleet pelastaneet jo Kristjania. Olin tekopyhä, sillä enhän ollut pelastanut häntä itsekkään. Olin odottanut, että joku muu hoitaa homman. Olin täynnä ristiriitaisia tunteita. Halusin Kristjanin pelastuvan, mutta ihmettelin Jenikan halua tehdä niin, vaikka olin asiasta samaa mieltä. Syyttelin toisia, mutta oikeasti vikaa oli myös minussa.

"Me tarvitsemme apua, jotta saamme hänet pois sieltä" Jenika sanoi minulle. Jenika oli oikeassa. Me emme saisi Kristjania sieltä ulos kahdestaan. Joten nyökkäsin.

Miehet olivat yhä varuillaan, varsinkin hän jota olin juuri pidellyt puuta vasten raivoissani. En yhtään ihmetellyt hänen käytöstään.

"Sori äskeisestä" sanoin hänelle.

"Mä vaan... Noh, autatteko te vai ette" kysyin heiltä. Jenika katsoi minua ihmeissään. Olinhan juuri raivonnut kaikille heistä. Nyt ääneni oli tyyni ja tiesin mitä meidän täytyisi tehdä. Laatia täydellinen suunnitelma.

Miehet nyökkäsivät ja Jenika alkoi käymään läpi mahdollisia pakoreittejä ja niiden varrella olevia ongelmia ja vaaroja. Voisimme sittenkin saada Kristjanin ulos sieltä.