Geeniperintö

15. Luku - Erilainen päivällinen

Lähdin seuraamaan Jenikaa vatsa kuristen. Ruoka tosiaan kelpaisi.

Kävelimme pitkää hallia pitkin ja ajattelin, ettei se lopu ikinä. Tunnelma rakennuksessa oli kylmä, kolkko ja tunkkainen. Niin kuin joku museo, ei vakituinen asuinpaikka.

Vihdoin saavuimme hallin päässä sijaitseville oville. Toivoin, että olisimme vihdoin perillä. En jaksaisi kävellä enää kauaa. Ruhjeista parantumisesta huolimatta tunsin oloni vielä melko heikoksi.

Jenika lämäytti ovet auki ja vastassamme oli ruokasali. Ruokasalin pitkät pöydät oli täynnä väkeä, varmaan koko lauma.

Kaikki hiljenivät kun astuin oviaukosta sisään. Jenika hymyili minulle rohkaisevasti ja tarttui käteeni. Hän veti minua perässään kohti syrjimmäistä pöytää ja istuimme alas. Pöydän toisessa päässä istuvat katselivat minua hieman epäluuloisesti, mutta jatkoivat sitten jutustelua ja syömistä. Pian muutkin ottivat heistä esimerkkiä ja sali täyttyi taas puheesta.

"Oota, mä haen meille ruokaa" Jenika sanoi minulle hymyillen ja lähti keittiötä kohden.

"Voiii, pikkususiko antaa naisten tehdä työt" yksi pöydässä istuvista miehistä irvaili minulle.

Tyydyin vain mulkaisemaan häntä vihaisesti. Parempi olla aloittamatta taas uutta selkkausta.

Pian Jenika palasi tarjottimen kanssa pöytään. Hän oli täyttänyt sen aivan kukkuroilleen asti ruokaa. Leipää, salaattia, monta eri liharuokaa ja perunaa.

Ruoka ei ollut koskaan näyttänyt niin herkulliselta. Unohdin miehen ivan tyystin ja aloin lappaamaan ruokaa lautaselleni.

Hotkin ruokaa suuhuni minkä kerkesin. Ihan sama vaikkei minulla ollut pöytätapoja, minun oli kauhea nälkä.

Ahmittuani lautasen tyhjäksi tajusin vihdoin kiittää Jenikaa ruuasta. Jenika katseli minua ja nauroi.

"Sinulla taisi tosiaan olla nälkä"

Nyökkäsin ja pyyhin paperiin suunpieliäni.

Jenika jatkoi syömistään, mutta pian tiputti aterimensa lautaselleen ja katsoi kohti ovea suu auki.

Käännyin äkkiä ovea kohti ja myös minulla suu aukesi hämmästyksestä.

Kristjan.

Mitä ihmettä hän teki täällä. Kenen seurassa hän oikein oli?

Kristjan huomasi minut ja nosti kättään tervehtiäkseen. Nyökkäsin hänelle takaisin. Mietin, että mitä ihmettä oli tekeillä.

Kristjan tuli kahden miehen kanssa pöytäämme kohti ja pian he istuivatkin meidän viereemme.

"Jenika, hae vieraillemme ruokaa" kuului huuto salin toisesta päästä. Tiesin äänen kuuluvan lauman johtajalle.

"Hei Elilas" Kristjan sanoi minulle. "Pahoittelut viime kerrasta, se ei mennyt aivan niin kuin piti" Kristjan sanoi pää painuksissa.

"Mmh" ynähdin ja ihmettelin Kristjanin käytöstä. Huomasin kuitenkin näiden kahden miehen tuijottavan tiukasti Kristjania. Hyvä jos edes joku saa Kristjanin kuriin, hymähdin mielessäni.

Jenika saapui pian ruokatarjottimen kanssa takaisin pöytään ja hänen vierellään käveli kartanon lauman johtaja.

"Mitäs citysudet, mitä kaupunkiin kuuluu" hän kysyi Kristjanin mukana tulleilta susilta.

"Hyvää" miehet vastasivat yhdestä suusta.

"Tulimme hakemaan Elilalasta" toinen heistä ilmoitti lauman johtajalle tiukasti.