Geeniperintö

23. luku - Luottamus

Jenika katsoi minua ja kohautin vaan harteitani. Jenika rakasti Kristjania. Hoitakoon itse ongelmansa. Jenika oli taas valehdellut minulle ja salannut minulta asioita. En halunnut puuttua tilanteeseen enää.

"Kuules Jenika, tee niinku parhaaks näet" sanoin kuivasti.

Janez katseli meitä yhä ihmetellen tilannetta.

"Mä kerron totuuden" Jenika sanoi hieman epäröiden minulle.

"Kuten sanoin, tee mitä haluat" totesin vain takaisin ja tungin kädet taskuuni. Käännyin katsomaan pienestä ikkunasta ulos ja odotin mitä Jenika kertoisi Janezille.

"Mä... niin, tuota, mä rakastan Kristjania" Jenika sanoi takellellen.

"Sitä citypoitsua joka asustelee kartanon kellarissa" Janez kysyi ihmeissään.

"Asustelee on aika sopimaton ilmaisu" Jenika sähähti Janezille.

Janez nosti kätensä pystyyn ja katsoi minua kuin olisi pyytänyt tukeani tilanteeseen. Kohautin olkiani kuin todetakseni, että hän oli omillaan.

"Niin missä välissä sä rakastuit Kristjaniin, eihän sillä saa käydä vieraita" Janez kysyi hieman tunnustellen. Hän ilmeisesti mietti tarkkaan sanojaan, jotta Jenika ei taas hermostuisi.

"Ööh, mä tota, kävin salaa" Jenika sanoi punastuen ja loi katseensa maahan.

"Tiesitsä tästä" Janez kysyi minulta. Pudistin vain päätäni. Toisaalta, olihan asia minulle lopulta valjennut kun Jenika vaati pelastamaan Kristjania. Se, että hän oli käynyt siellä päivittäin. Joten lopulta avasin suuni ja kerroin saaneeni kuulla asiasta muutama päivä sitten.

Janez katseli meitä mietteliäänä ikään kuin punnitakseen tilannetta.

"Eli kartanon hyökkäys johtui jotenkin Kristjanista" hän ennemminkin totesi kuin kysyi.

Minä ja Jenika nyökkäsimme vastaukseksi. Ei meillä ollut asiaan paljon lisättävää.

"Me, ööh, aiottiin tota auttaa Kristjania pakenemaan" Jenika sanoi edelleen katse laskettuna maahan, niin ettei hänen puheesta meinannut saada selvää.

"Ja silti te pakenitte paikalta ensimmäisinä" Janez kysyi uteliaasti.

"Meillä oli citysusien kanssa suunnitelma, eikä siihen tosiaan kuulunut mitään räjähteitä" Jenika vastasi kiukkuisen oloisena.

"Ei niihin paskiasiin voi luottaa" Janez huokaisi.

"Mitähän mä nyt sit teen teidän kanssa? Jos vien teidät takas, niin laumanjohtaja nirhaa teidän lisäksi mutkin, kun en saanut suunnitelmaanne selville ajoissa" Janez mutisi lähinnä itselleen.

Minulle tuli hieman syyllinen olo, sillä olin antanut Jenikan paljastaa Janezille koko jutun. Nyt jos Janez päättäisi uhmata laumanjohtajaa, hän olisi vaarassa meidän takiamme. En halunnut yhtään enemään vahinkoa aikaan kun mitä oli jo sattunut.

Pysyimme Jenikan kanssa vaiti, sillä en uskonut, että mitään mitä sanoisin auttaisi tilannetta. Jenika ajatteli varmaan samoin, sillä hänkään ei edes yrittänyt selitellä tilannetta sen enempää.

"Mä tiesin et teistä kakaroista koituu ongelmia" Janez murahti. Minä ja Jenika vilkuilimme toisiamme. Toivoin Janezin ymmärtävän tilanteemme.

"En mä voi viiä teitä takasinkaan" hän huokaisi ja katseli meitä. Huomasin pidättäneeni hengitystäni pitkään odottaessani Janezin vastausta ja huokaisin helpotuksesta. Ainakaan meidän ei tarvitse palata kartanoon.

"Mä kerron et mun piti viedä teidät turvaan, mut citysudet vei teidät multa" Janez sanoi ja yritti hioa mielessään tarinaansa.

"Te jäätte nyt tänne" Janez pohti hieroessaan sormillaan ohimoaan.

"Eikö kukaan löydä meitä täältä" Jenika kysyi hieman arasti Janezilta.

"Ei tänne kukaan eksy. Tää on mun vanhempien vanha asunto ja kaikki kartanolla luulee et mä oon orpo" Janez kertoi.

Katsoimme häneen hämmentyneenä. Miten hän oli saanut salattua noin ison asian? Varsinkin jos hän oli kotoisin ihan lähellä olevasta kylästä?

Janez huomasi ihmettelevät ilmeemme.

"Jos tekin oisitte osannu pitää turpanne kii nii en mäkään tietäis teidän olleen sekaantuneita tähän Kristjan-sotkuun" hän sanoi pyöritellen silmiään. Janez oli selvästi vielä hieman äreissään siitä, että joutuisi siivoamaan meidän sotkuja.

"Keittiön kaapissa on ruokaa muutamaks viikoks, joten älkää poistuko asunnosta ennen kun tuun takasin" Janez sanoi. "Mä tuun takas heti kun vaan pystyn ja oon keksiny mitä meiän kannattaa tehä" hän jatkoi.

"Mitä me sit tehään" Jenika kysyi Janezilta.

"Te ootte tehny jo ihan tarpeeks, te istutte täällä kunnes teille toisin sanotaan. Eli toisin sanoen te ette tee yhtään mitään ennen kun mä palaan" Janez vastasi äkäisesti.

Jenika katsoi minua avuttomana. Tiesin, että hän haluaisi minun sanovan Janezille vastaan ja ilmoittaa meidän tulevan pelastamaan Kristjania. Emme kuitenkaan tiennyt mikä tilanne kartanolla olisi tällä hetkellä. Kaikista turvallisinta oli pysytellä täällä ja tehdä kuten Janez sanoi. Vaikka se tarkoittikin, että emme tekisi mitään.

"Jenika, me tehään niinku Janez sano. Meiän on ihan turha lähtä sekottaa tilannetta yhtää enempää tässä vaiheessa, ootetaan et Janez tulee takas kertoo mitä on tapahtunu ja tehään uudet suunnitelmat sen perusteella" sanoin Jenikalle. Jenika näytti surun murtamalta ja tiesin, että häntä kalvoi epätietoisuus Kristjanin kohtalosta. Tällä hetkellä me emme vaan voineet tehdä yhtään enempää ilman, että olisimme asettaneet itsemme vaaraan. Entä jos citysudet olivat saaneet Kristjanin vapaaksi? Sillon palaisimme kartanolle aivan turhaan.

Janez vilkaisi meitä vielä kerran ennen kuin avasi oven ja lähti takaisin kartanolleen. Kuuntelin kun hänen askeleensa loitonivat. Lopulta niitä ei kuulunut enää lainkaan.

Mitä jos tämä olikin ansa? Janez sulki meidät tänne hakeakseen taustatukea meidän viemiseksi takaisin kartanoon? En tiennyt voisiko häneen luottaa.

"Mitä me nyt tehdään" Jenika kysyi minulta ja keskeytti ajatukseni.

"Nyt me lähdetään vetää täältä" vastasin ja Jenika katsoi minua järkyttyneenä. Aivan kun jäisimme tänne odottamaan, pettääkö Janez meidät vai ei.