Genret ▬ Fantasia, seikkailu, jännitys, romantiikka
Ikäraja ▬ En suosittele alle 13-vuotiaille
Varoitukset ▬ Saattaa sisältää väkivaltaa, aseiden/teräaseiden käyttöä, verta sekä jotkin kohtaukset saattavat olla enemmän aikuisille soveliaampaa sisält...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Katseeni oli kohdistunut ulos, jossa kaunis sininen taivas oli piiloutunut harmaiden pilvien taakse. Näytti siltä kuin pian olisi alkanut satamaan, mutta kuitenkaan pilvet eivät päästäneet yhtäkään pisaraa laskeutumaan maahan.
"Saisi jo sataa, jotta nuo pilvet katoaisivat taivaalta", äitini tuhahti vieden kädessään olevan kahvikupin huulilleen.
Minua pilvet eivät haitanneet, mutta minä en ollutkaan nyt ollenkaan kiinnostunut ulkomaailmasta oman mieleni toisella puolella. Mikään ei häirinnyt minua enää tai tuonut hymyä huulilleni. Kaikki oli yhtä samaa turhuutta, joka kuitenkin jossain vaiheessa lakkaisi olemasta. Maailma oli menettänyt värinsä ja huumaavat tuoksunsa sekä ruoasta puuttui ne ihanat suolaiset ja makeat maut, jotka tekivät syömisestä yhden ihanan nautinnollisen hetken. Tiesin kyllä itse varsin hyvin, miksi elämä oli menettänyt ilonsa. Yritin vain parhaani mukaan pitää masennukseni piilossa ylihuolehtivalta äidiltäni.
Oli kulunut jo viisi päivää siitä, kun Henry oli päättänyt ettei minussa ollut enää tyttöystävämateriaalia hänelle. Uskon ettei hän varmasti niin ajatellut, mutta siltä minusta tuntui. Tunsin itseni turhaksi. Kuin kukaan ei voisi enää rakastaa minua tai jos joku sanoisi rakastavansa minua hän ei tarkoittaisi sitä. Kuten näköjään ei Henrikään ollut. 'Tämä ei vain toimi enää', hänen sanansa pyörivät päässäni jokainen sekuntti, vaikka kuinka olisin halunnut niiden katoavan. Miksei se muka enää toiminut? Olisin halunnut tietää sen, mutta järkytys oli ollut aivan liian suuri jotta olisin voinut esittää tuon ja monta muuta kysymystä. Meillähän oli mennyt todella hyvin. Olimme yksi täydellisistä pareista koko koulussamme. Ehkä olinkin ollut väärässä.
Katseeni kohdistui edessäni olevaan valkoiseen kulhoon, johon oli kaadettu maitoa ja maidossa kellui vielä muutama värikäs pyöreä sokeria täynnä oleva muro. Lusikallani tökin vain muroja, antaen niille vauhtia, jotta ne lipuisivat hitaasti maidossa.
"Nyt täytyy kiiruhtaa", keittiöön astunut mustaan pukuun sonnustautunut isäni lausahti ja nappasi muutaman croisantin ruokapöydällä olevasta vaaleanruskeasta leipäkorista. "Mary, jos tahdot kyydin kouluun olisi parasta olla valmis muutamassa sekunnissa", hän lisäsi katsahtaen seinällä olevaan kelloon. En sanonut mitään. Nousin vain ylös ja kulautin viimeiset pisarat appelsiinimehusta kurkustani alas ennen kuin suuntasin eteiseen, jossa vetäisin mustat Converset jalkaani.
Isäni vei minut oikeastaan melkeinpä joka aamu kouluun. Koululleni ei ollut kovinkaan pitkä matka, kymmenen minuuttia kävellen, mutta mieluustihan minä isän kyydillä menin, kun hän suostui minut kouluun viemään. Nyt en tahtonut ottaa myöskään sitä riskiä, että nuo tummat pilvet pettäisivät ja toisivat maahan ihastuttavan sateen, jolloin joutuisin kävelemään koko koulupäivän jättäen vesivanan jälkeeni, minne ikinä meninkään.
En olisi millään jaksanut kuunnella Jennyferin kommentteja märistä vaatteistani, pilalle menneestä meikistäni ja hiuksistani, jotka liimautuisivat kasvoihini. Sain muutenkin kestää sitä tyttöä liiaksikin. Hän oli jostain syystä ottanut minut silmätikukseen. No olinhan minä kerran vahingossa törmännyt tähän ruokalassa ja samalla pilannut hänen upouuden Pradan mekon. Ruskea kastike sopi kyllä hyvin beigen kanssa, mutta Jennyfer oli kuitenkin aivan eri mieltä. Yritin karttaa häntä, mutta jostain syystä hän kulki niin hiljaa, että huomasin hänet vasta silloin kun oli aivan liian myöhäistä.
