Genret ▬ Fantasia, seikkailu, jännitys, romantiikka
Ikäraja ▬ En suosittele alle 13-vuotiaille
Varoitukset ▬ Saattaa sisältää väkivaltaa, aseiden/teräaseiden käyttöä, verta sekä jotkin kohtaukset saattavat olla enemmän aikuisille soveliaampaa sisält...
Oups ! Cette image n'est pas conforme à nos directives de contenu. Afin de continuer la publication, veuillez la retirer ou mettre en ligne une autre image.
Nyt pääsette näkemään ensimmäisen silmäyksen tarinamme pahiksesta. Sapphire ilmestyy tässä luvussa pienessä roolissa ja se tarkoittaa että hän alkaa tulemaan enemmän esille ja hänestä paljastuu enemmän asioita. Kuvassa ylhäällä on Sapphire itse.
***
"Aidan! Missä olet?!" Huutoni kaikui seinien välissä kimmoten nurkasta nurkkaan. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut mistään, joten jatkoi kävelyäni eteenpäin.
Pian päädyin suuren oven luokse, jonka työnsin auki. Sen takaa paljastui sisäpiha, joka ei ollut kovinkaan suuri. Pienistä puskista oli muodostettu aidat, jotka erottivat jalkakäytävän pienestä puutarhasta, joihin oli asetettu ruusupensaita. Keskellä tuota pihaa kasvoi suuri puu, jonka oksat hipoivat melkein taivasta. Siltä se minusta ainakin tuntui.
"Aidan!" Huusin nimeä uudemman kerran, mutta vieläkään en saanut vastausta. Tällä kertaa kuulin kuitenkin jotain, joka sai minut lähestymään tuota suurta puuta.
Päästyäni tarpeeksi lähelle huomasin jonkun istuvan oksalla. Poika oli nuori. Varmaankin kaksitoista. Hänellä oli tummanruskeat hiukset, harmahtavat silmät, kasvot jotka olivat alkaneet hiukan menettämään lapsenomaista pyöreyttään ja ilkikurinen hymy oli ilmestynyt kapeille huulille.
"Aidan", toistin nimen vihaa äänessäni ja asetin käteni lanteilleni. "Tiedät ettei puihin saa kiivetä ilman aikuisen lupaa tai valvontaa. Mitä jos putoat?"
"Sehän tekeekin elämästä jännittävää", poika vastasi naurahtaen yhtä ilkeästi kuin mitä hänen hymynsä antoi olettaa. "Mitä ajattelit muutenkin tehdä asialle? Juosta kertomaan henkivartijallesi?"
"Hän on kyllä oikeassa", kylmä, seireenin omainen naisen ääni kuului takaatani. "Puihin ei saa kiivetä. Mitä jos putoat ja satutat itsesi?"
Pojan kasvoilla ollut ilkeä hymy pyyhkiytyi pois ja tilalle ilmestyi hiukan säikähtänyt ilme.
Käännyttyäni ympäri huomasin edessäni seisovan naisen, jolla oli aivan liidunvalkea iho. Hänen hiuksensa olivat mustat kuin korpin höyhenpuku ja ne oli nostettu tiukaksi nutturaksi. Hänen vartaloaan myötäili tiukka mekko, joka täsmäsi täydellisesti hänen kaulassaan roikkuvan smaragdin väriin. Silmät hänellä olivat myrkynvihreät, joilla hän tapitti minua puusta laskeutuvan pojan sijasta.
"Satutte varmaan myös tietämään, että tämä ei ole paikka lapsille", naisen ääni tuli kuin käärmeen suusta. Pistävänä, mutta kauniin lumoavana.
"Kyllä Sapphire-täti", sanoin hiljaa pää alas painautuen.
"Onneksi tänään olen todella suopealla tuulella ja annan tämän mennä sormieni lävitse", nainen hymähti liiankin omahyväisesti.
Silmäni revähtivät auki ja ponnahdin istumaan. Olinko minä juuri nähnyt unen, jossa ei ollut pianoa soittavaa miestä ja kuolemaa talvipakkasella? Haukoin henkeä silmät ihmetyksestä katsoen huonetta jossa olin. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt muita unia kuin sen yhden ainoan. Nyt jokin oli varmasti pielessä.
