SUOJELIJA | valmis ✅

Δ Kahdeskymmeneskolmas luku Δ Käydään taistoon

Shet oli tehnyt selväksi kaikille Sapphiren yllätys käynnin jälkeen, että rennosti oli turha ottaa. Kaikki rehkivät harjoittelukentällä. Minusta kuitenkin tuntui että sain itse sen kaikista ankarimman harjoittelun. En valittanut sillä minun oli osattava kaikki asiat ennen taisteluun lähtöä ja se päivä koitti aivan liian pian.

***

Katseeni oli kiinnittynyt valkoiseen nuolikoteloon, joka oli täynnä nuolia joissa oli sinisiä sekä valkoisia että hopeita sulkia. Ne kuvastivat Cygnuksen valtakunnan lipun värejä. Sininen kuvasti sotilaiden rohkeutta, valkoinen lähettiläiden viisautta ja hopea hallitsian voimaa, Valtaa, jonka minä saisin täytettyäni kahdeksantoista. Näin Abigail oli selittänyt minulle.

Päälläni oleva asu oli kokonaan valkoinen ja sen alle oli laitettu kevyt, mutta todella kestävä haarniska. Minusta se ei tuntunut suojaavan minua ollenkaan, mutta kaipa muut tiesivät enemmän haarniskoista kuin minä. Muilla sotilailla tuntui olevan enemmän suojausta päällään kuin minulla, mutta heillä oli kuulemma aivan eri tehtävä kuin minulla. Minun piti päästä liikkumaan nopeasti, jos aioin kohdata Sapphiren, joka pelotti minua enemmän kuin rouva Collinsin pitämät pistokokeet lihasten käytöstä.

Loana asteli luokseni pieni hymy huulillaan koreillen. "Näytät aivan äidiltäsi", hän sanoi katsoen minua kuin vanhaa ystävää, jota ei ollut vuosiin nähnyt.

"Monet sanovat sitä täällä", totesin solmien hiukseni ylös poninhännälle, jotteivat ne olisi tiellä.

"Muistutat häntä monella tapaa, mutta silmäsi olet perinyt isältäsi", hän lausahti katsoen suoraan silmiini. Minusta tuntui kuin hän olisi yrittänyt nähdä niissä jotakin. "Niissä palaa kuitenkin aivan erilainen valo kuin vanhemmillasi. "Tämä kaikki taitaa olla sinulle todella outoa."

"Vähemmästäkin", tokaisin. "Liikaa sääntöjä joita täytyy noudattaa ja tuntuu että ne säännöt vain pahenevat sen jälkeen kun saan Vallan ja velvollisuus harteillani kasvaa vain entisestään."

"Puhut varmaankin nyt Willistä", hän sanoi lukien lauseiden välistä oikean tarkoituksen. "Sinä taidat todellakin rakastaa häntä."

"Se taitaa olla todella helppo huomata", hymähdin. "Moni tuntuu kuitenkin paheksuvan minua sen vuoksi."

"Nyt taidat puhua Shetistä", hän sanoi tehden sen jälleen kerran. Luki rivien välistä. "Hänellä on oma ajatusmaailmansa eikä osaa ymmärtää sinun. Hänen vanhempansa päättivät kenen kanssa hän meni naimisiin. Shet hyväksyi sen eikä voi ymmärtää mikset sinäkin vain hyväksy sinulle määrättyä kohtaloa."

"Onko Shetillä vaimo?" Kysyin hiukan ihmeissäni. Kukaan ei ollut maininnut asiasta.

"Oli", Loana vastasi hiukan surulliseen sävyyn. "Hänen nimensä oli Makenna. Maailman suloisin ja ystävällisin ihminen jonka olen koskaan tavannut. Hän kuoli samana iltana kuin vanhempasi. Shet oli niin murtunut menetyksestä että hän lukkiutui toimistoonsa kolmeksi päiväksi. Eikä hän ole sen jälkeen ollut sama ihminen."

Aloin ymmärtämään paremmin Shetin reaktiota. Hän kaipasi vaimoaan. Eihän siitä ollut kulunut kuin hetki, kun hän oli viimeksi nähnyt tämän.

"Aletaanko täällä olla valmiita?" Iloisella äänensävyllä esitetty kysymys kantautui korviini. Abigail oli pukenut päälleen myös valken puvun, mutta se ei näyttänyt niin suojaavalta kuin omani. Puhumattakaan sitten muiden sotilaiden suojavarustuksesta.

"Minusta tuntuu, että Suojelijana olemisessa on omat etunsa kun lähtee taisteluun", sanoin pientä kateutta äänessäni. Tunsin itseni palloksi siinä asussa.

"Ehkä jotain pieniä", Abby naurahti. "Alamme valmistautua lähtöön, joten liikettä niihin pikku jalkoihin."

En voinut olla pyöräyttämättä silmiäni hänen sanoilleen, mutta hymykään ei voinut olla ilmestymättä huulilleni.