SUOJELIJA | valmis ✅

Δ Kahdeskymmenesseitsemäs luku Δ Aivan kuin aikaisemmin

Avasin silmäni ja huomasin olevani tutussa paikassa. Katselin ympärilleni ja sitten tajusin olevani omassa huoneessani. Se oli aivan samanlainen kuin muistinkin. Ne hiukan kulahtaneet violetit verhot, ikää nähnyt kirjoituspöytä ja pieni pehmonalle, joka edelleen istui nurkkaan asetetussa tuolissa, jolle ei voinut istahtaa, koska se oli niin hauras.

Huomasin makaavani sängylläni. Heittäessäni peiton pois tajusin olevani tavanomisessa yöpuvussani. Mustissa yöshortseissa ja valkoisessa t-paidassa, jossa luki "Friday is my second favorite f word". Se oli Henryn vanha paita. Hitaasti nousin ylös sängyltäni ja suuntasin huoneeni ovelle jonka varovasti aukaisin. Käytävällä ei näkynyt ketään, mutta alakerrasta kuului kolinaa. Päätin laskeutua alas rappusia ja menin suoraan keittiöön, jossa nainen tiskasi.

"Huomenta kulta", nainen sanoi iloisella äänellä minut huomatessaan.

"Äiti?" Kysymys pääsi suustani ja katsoin häntä hiukan kulmat kurtussa.

"Niin?" Hän vastasi kysymykseeni kysymyksellä.

"Tiedätkö kuka olen?" Esitin kysymyksen häntä ihmeellisesti katsoen.

"Mary, mitä ihmettä sinä höpötät. Totta kai tiedän kuka olet. Olet tyttäreni", hän naurahti.

Olin ihan hämilläni. Keittiötä hämmästellen rojahdin istumaan ruokapöydän ääreen. Olin ollut Cygnuksessa monta päivää. Eikö äidin kuuluisi olla paljon vanhempi ja muutenkin hänen ei pitäisi edes muistaa minua.

"Mikä päivä nyt on?" Kysyin katsoen jääkaapin ovea johon oli magneettien avulla ripustettu muutama kuva minusta. Ei vauvakuvia. Kaikki olivat ala-aste vuosiltani.

"Nyt on keskiviikko. Viidestoista päivä", hän vastasi kysymykseeni.

Viidestoista. Maistelin tuota numeroa suussani ja sitten muistin. Tämä oli se päivä jolloin näin Willin ensi kerran. Jolloin hän tuli kouluuni. Se päivä josta kaikki alkoi.

Nousin nopeasti ylös tuolista ja kiirehdin yläkertaan huoneeseeni, jossa avasin vaatekaappini oven ja aloin penkomaan sitä. Vedin jalkaani mustat farkut, punaisen topin, vaikka syksy ja viileä olikin. Heitin vielä nopeasti ruskean hupparin päälleni, nappasin koulureppuni ja riensin alakertaan, jossa otin mustat Converset käteeni..

"Mihin sinulla on noin kova kiire?" Rappusia alas laskeutuva mies kysyi minulta ihmeissään.

"Täytyy mennä kouluun", sanoin nopeasti.

"Voin ihan hyvin viedä sinut jos tahdot. Eihän tässä mikään hoppu vielä ole", hän sanoi katsoen nopeaa kengännauhojeni solmimista huvittuneena.

"Ei tarvitse. Pieni kävely tekee hyvää", vastasin ja ryntäsin nopeasti ulos talosta. Vauhtini muuttui ulos päästyäni heti juoksuksi ja suuntasin kohti koulua.

***

Oppilaita tuli hetki hetkeltä lisää, mutta yksikään näistä ei ollut Will. Jännittyneenä seisoin koulun ovien edessä odottaen että joku antaisi merkin hänen tulostaan. Pian April asteli vierelleni hymyssä suin.

"Oletko kuullut jonkun juorun?" Kysyin heti ensimmäisenä häneltä ennen kuin hän ehti edes tervehtiä. "Esimerkiksi kouluun tulevista uusista oppilaista?"

Hän katsoi minua hämmentyneenä, toista kulmaansa kohottaen. "En. Oletko lyönyt pääsi?"

"Minä vain...", yritin keksiä jonkun järkevän selityksen kysymykselleni, mutta en saanut sanaakaan suustani. Miten voisin selittää että olin elänyt tämän hetken jo ja että kouluun astuisi nuorukainen johon rakastuisin tai olin jo ehtinyt rakastua.