SUOJELIJA | valmis ✅

Δ Kahdeskymmenesensimmäinen luku Δ Säännöt

Huone täyttyi auringonvalosta ja ilma tuntui viileältä, mutta silti minulla ei ollut kylmä. Se johtui siitä että olin käpertynyt kuin pieni koira kiinni Willin kylkeä vasten. Hän ei ollut viilentynyt ollenkaan yön aikana, vaan muuttunut jopa lämpimämmäksi.

"Huomenta", kuulin hänen sointuvan äänensä korvissani.

"Huomenta", vastasin vaihtaen asentoani, jotta näkisin hänen kasvonsa. Hän katsoi minua pieni tyytyväinen hymy huulillaan koreillen. Mieleni oli täynnä ajatuksia ja halusin tuoda jonkun niistä huulilleni sanottavaksi hänelle, mutta en tiennyt minkä lausuisin ensin. Tiesin hänen kuitenkin tietävän. Sen näki hänen hymystään, mutta halusin järjestää itsellenikin ajatuksiani.

Nopeasti hänen katseensa kääntyi pois minusta ja hymy hyytyi hiukan.

"Mitä nyt?" Kysyin pieni hämmästys äänessäni. Oliko joku ajatuksistani ollut liikaa tai säikäyttänyt hänet?

"Muut miettivät, miksi huoneen ovi on lukossa", hän vastasi heilauttaen päätään ovea kohti.

Käänsin katseeni ovea kohti ja huomasin kuinka joku käänsi kahvaa yrittäen päästä sisään.

"Mary!?" Joku huusi minua.

"Odota hetki!" Vastasin nousten hiukan vastahakoisesti ylös. Olisin halunnut vain maata Willin vieressä ja nauttia tästä ihanasta aamusta, mutta se ei näköjään ollut mahdollista.

Nappasin reppuni jonka olin tuonut mukanani Cygnukseen ja aloin kaivelemaan sitä. Halusin jotain mukavaa päälleni. Jotain joka kuvasti enemmän minua. Käteeni osuivat valkoinen kauluspaita ja tummansininen collegepaita. Heitin collegepaidan sängylle josta Will oli myös noussut ylös ja veti housuja jalkaansa. Katsoin hetken hänen puolialastonta vartaloaan ennen kuin jälleen keskityin siihen mitä olin itse tekemässä. Napittamassa omaa paitaani. Kuulin pian pienen naurahduksen ja nostin katseeni Williin, joka hymyili minulle huvittuneen oloisena.

"Mitä?" Kysyin pienesti kulmiani kurtistaen.

"Keskittymisesi ei taida olla tänään oikein vireessä", hän vastasi hymähtäen.

Katsoin häntä ihmeissäni ja tämä osoitti paitaani. Laskin katsettani ja huomasin hypänneeni parin napin yli.

"Hitto", kirosin ja aloin avaamaan epäonnistunutta napitustani aloittaakseni alusta.

"Anna kun autan", Will sanoi astuen lähemmäs minua. Hänen katseensa kohdistui paitaani sekä hänen omiin käsiinsä, kun taas minun katseeni oli kohdistunut hänen kasvoihinsa. Hitaasti nojauduin suutelemaan tätä. Tunsin kuinka hänen kätensä pysähtyivät ja liukuivat ylöspäin asettuen poskilleni. Refleksinomaisesti yritin tarttua kiinni hänen paidastaan, mutta koska hänellä ei ollut paitaa päällänsä niin tyydyin toiseen vaihtoehtoon. Nojaamaan käsilläni hänen rintaansa vasten.

Hitaasti hän veti itsensä kauemmas minusta, mutta kädet hän piti edelleen poskillani.

"Mitä enemmän annamme heidän odottaa sitä vihaisemmaksi he tulevat", hän kuiskasi minulle.

"Vielä viisi minuuttia", pyysin yrittäen hymyillä mahdollisimman viattomasti.

Hän ei näyttänyt kuitenkaan lankeavan yritykseeni näyttää suloiselta. Hän muistutti hiukan Jackiä tuo totinen ilme kasvoillaan.

"Hyvä on! Ei sitten viittä minuuttia", huokaisin pettyneeseen sävyyn. "Emme koskaan tee mitä minä haluan."

"Emmekö?" Will kysyi vihjailevasti ja suukotti otsaani vetäytyen sitten kokonaan pois luotani pukemaan paitaa päällensä.

Pieni kuumotus tuntui poskipäissäni eikä hymy voinut olla ilmestymättä huulilleni. Yritin peittää pienen punastumiseni pukemalla farkut jalkaani ja vetäen sängylle asettamani collegepaidan pääni ylitse.

"Oletko valmis", hän kysyi minulta katsoen kun solmin kengännauhojani.

"Nyt ollaan", vastasin nousten seisomaan ja suuntasin heti ovelle avatakseni sen.

Oven toisella puolella seisoivat Joe, Abigail sekä Jack, joka näytti todella vihaiselta katsoessaan minua, mutta vielä vihaisemmalta katsoessaan veljeään.

"Arvasin", Abby hihkaisi iloisesti ja katsoi sitten Joeta kättään ojentaen. Hän ojensi Abbylle jotakin hiukan vastahakoisesti.

***

"Mitä teidän päässänne oikein liikkuu?!" Shet huusi niin kovaa että varmasti koko linna kuuli sen. Hänen toimistonsa tuntui ainakin tärisevän kun hän päästi vihansa valloilleen.

Jack oli saattanut meidät Shetin toimistoon sanomatta sanaakaan. Vähän väliä hän oli kuitenkin vilkuillut Williä vihaisesti, mutta pieni pettymyskin oli kuultanut hänen silmistään.

"Maryltä osasin odottaa jotain tämän tapaista. Hän kun ei tiedä saati muista sääntöjä -" katseeni muuttui tuimaksi Shetin sanojen myötä. "- mutta en olisi osannut kuvitella, että sinä Will rikkoisit niitä", hän ärähti vihaisesti.

"Mitkä säännöt?" Esitin kysymyksen hiukan loukkaantuneena hänen sanoistaan.

Shet huokaisi turhautuneesti. "Jokaisella on omat sääntönsä, lakinsa. Suojelijat eivät saa olla suhteessa. He ovat kuolemattomia ja he eivät saa saada lapsia, sillä lapsesta tulisi kuolematon. Eivätkä Suojelijat missään nimessä saa luoda minkäänlaista tunne sidosta sitä kohtaan jota suojelevat. Sen taisit kyllä rikkoa jo kauan sitten", hän sanoi pettyneesti ja siirsi katseensa Williin, joka ei väittänyt vastaan. "Ja mitä sinuun tulee Mary. Vanhempasi valitsivat sinulle jo jonkun joka on vierelläsi."

"Tiedän kyllä Aidanista", sanoin nopeasti ja Shet näytti hämmästyneeltä sanoistani. "En voi kieltää etteikö hän olisi mukava, mutta pidän hänestä kuitenkin vain ystävänä. Vanhempani saattoivat valita hänet minulle, mutta minä en hyväksy häntä. Tahdon itse valita kumppanini. Ainoa hyvä puoli Maassa oli se että siellä sentään kukaan ei pakottanut sinua naimaan henkilöä jota hädin tuskin tunnet. Oletteko kuulleet edes sanasta seurustelu?" Sanoin esittäen retorisen kysymyksen loppuun ja hetken katsoin Shetiä katseella joka ei tuntunut olevan minun. Vihainen, mutta silti päättäväinen.

Molemmat katsoivat minua sanomatta sanaakaan ja pieni säikähdys näkyi Shetin kasvoista. Kuin hän olisi nähnyt aaveen. Nousin hitaasti ylös tuolista jossa olin istunut kuunnellen Shetin saarnaa ja suuntasin askeleeni ovelle.

***

Nojasin huoneeni parvekkeen kaidetta vasten ja ihailin merta, joka oli kauniin sininen. Tiesin, että minun olisi kuulunut mennä harjoittelemaan tänään - hyökkäisimme nimittäin pian - mutta halusin rauhoittua. Sisälläni ollut tunne oli vieras minulle. Olin aina elänyt tunteiden varassa enkä koskaan ollut niin tietoinen jostain asiasta kuin nyt. Tiesin mitä halusin ja aion pitää siitä kiinni.

Kuulin kuinka joku astui parvekkeelle. Oletin sen olevan Will, mutta vierelleni astunut henkilö ei ollutkaan hän. Se oli Aidan. Juuri hänet minä todellakin halusin nähdä.

"Käytävillä puhutaan sinusta ja siitä Suojelijasta", hän sanoi katsoen minua kuin odottaen selitystä.

"Aidan...", huokaisin suoristaen selkäni ja käännyin hänen suuntaansa. "Tiedän kyllä vanhempieni päätöksestä. Will kertoi minulle kun tapasin sinut ensi kerran. Pidän sinusta. Olet mukava ja hauska, mutta rakastan Williä. Rakastan häntä enemmän kuin mitään tässä maailmassa ja antaisin henkeni hänen puolestaan. Tiedän että hänkin tuntee samoin minua kohtaan."

"Sitä en epäile", hän tuhahti hiukan vihaisena. "Olen kyllä huomannut miten hän katsoo sinua ja olen nähnyt monen Suojelijan suojelevan jotakuta, mutta hän on ainoa joka tekee sen todellisella intohimolla. Mistä tiedät ettei hän ole huijannut sinua rakastumaan itseensä?"

"Miten voit edes ehdottaa tuollaista?! Will ei koskaan tekisi sellaista. Hän ei pakottaisi minua tekemään asioita mitä en itse tahdo", sanoin katsoen Aidania hiukan pelästyneen näköisenä.

"Mistä sinä sen tiedät? Hän on saattanut aivopestä sinua ne kaikki vuodet jotka vietit Maassa. Siksi luotit häneen heti. Siksi rakastuit häneen."

Katsoin Aidania kauhistunut ilme kasvoillani. En tahtonut uskoa hänen sanojaan, mutta pieni epäilys ei voinut olla syttymättä sisälläni. Mitä jos tuo olikin jollain tavalla totta?