SUOJELIJA | valmis ✅

Δ Kahdeskymmenestoinen luku Δ Kuulustelua

Tämä on hiukan lyhyempi luku kuin aikaisemmat, mutta välillä täytyy olla niitäkin. Toivottavasti kuitenkin nautitte tästä luvusta :)

***

Melkein heti Aidanin sanojen myötä poistuin huoneestani. Ne olivat typeriä ja yritin saada itseni ymmärtämään että ne olivat vain hänen mielipiteestä tulleita sanoja, spekulointia. Ne eivät olleet totta. Välttämättä. Ei! Älä ajattele noin, huusin itselleni mielessäni kun haravoin koko linnaa yrittäen löytää Williä.

Päästyäni ulos suuntasin ensimmäisenä tallille, jonka ovi oli hiukan raollaan. Siirryin lähemmäs tallin ovea ja kurkistin sisään. Kukaan ei näyttänyt olevan tallissa, mutta kuulin kuitenkin hiljaista hyräilyä, joka sai minut astumaan peremmälle.

Will seisoi harmahtavan hevosen vieressä ja harjasi sitä. Molemmat vaikuttivat todella tyytyväisiltä. Hevonen ehkä enemmän.

"Voinko auttaa sinua jotenkin, arvon neiti?" Will esitti kysymyksen siirtäen katseensa minuun ja hymy hänen huulillaan vain levisi.

"Minun pitäisi kysyä sinulta jotakin", sanoin pientä hermostuneisuutta äänessäni. Halusin kovasti tietää hänen vastauksensa, mutta minua pelotti suuresti kysyä sillä toisaalta en tiennyt halusinko kuulla sittenkään sitä.

Hän laski kädessään olevan harjan ja astui lähemmäs minua. "Kuulostaa todella tärkeältä", hän totesi yrittäen pitää hymyn huulillaan, mutta huomasin kuinka se katosi pieneksi hetkeksi.

"Sinähän olet aina tiennyt vanhempieni päätöksestä Aidanin suhteen", totesin, johon hän vastasi yksinkertaisesti nyökkäämällä. "Oletko sinä aina myös rakastanut minua?"

Will meni hiukan hiljaiseksi seuraavasta kysymyksestäni, mutta vastasi siihen kuitenkin. "Olen aina tuntenut jotain sinua kohtaan. Heti siitä ensimmäisestä hetkestä lähtien kun tapasin sinut ja vanhempasi sysäsivät sinut syliini. En tiedä oliko se rakkautta ensi silmäyksellä, mutta olen aina tuntenut palavaa suojelunhalua sinua kohtaan."

Pysyin hetken hiljaa ennen kuin esitin seuraavan kysymykseni. Jännitys tuntui minulla jo kurkussa asti. "Manipuloitko minua Maassa? Jo-jotta rakastuisin sinuun?"

Hänen silmänsä suurenivat pienestä kauhusta, jota en ollut koskaan nähnyt hänen kasvoillaan. "Ei! En koskaan tekisi jotain niin kauheaa kuin yrittää vaikuttaa sinun elämääsi ja valintoihisi tai että yrittäisin jollain hirveällä konstilla saada sinut rakastumaan minuun. Jos et rakastuisi minuun tavallisella tavalla kyllä myöntäisin tappioni ja antaisin sinun elää onnellisesti jonkun toisen kanssa. Saman tein Henryn kohdalla."

Sydämeni tuntui hyppäävän yhden lyönnin yli kun kuulin sen nimen. Kaikki tämä tapahtunut oli saanut minut unohtamaan melkein kokonaan ne tärkeät ihmiset Maassa, jotka olivat olleet tukenani koko pienen elämäni ajan.

"Sydäntäni raastoi katsoa sinua jonkun toisen kanssa ja vielä sellaisen joka ei ansainnut sinua. Hän käytti sinua hyväkseen niin monet kerrat ja kohteli sinua kuin tavaraa. Kuin hän olisi omistanut sinut", huomasin kuinka hänen silmänsä hohtivat sitä samaa vihaa, inhoa niin kuin ne olivat aina tehneet tämän kohdatessa Henryn. "Vaikka kuinka halusin repiä sen nilkin pään irti huomasin sinun olevan onnellinen. En olisi muutenkaan voinut tehdä mitään, koska et tuntenut minua ja se oli sinun parhaaksesi että sait elää rauhassa ilman että Sapphire sotkisi sitä elämää joka sinulla oli. Ilman että mikään Cygnykseen liittyvä sotkisi sitä. Minun tarkoitukseni oli pitää sinut piilossa kunnes täyttäisit kahdeksantoista ja voisit hallita valtakuntaamme. Keskityin siis tehtävääni enkä tunteisiini", hän jatkoi yrittäen tuoda hymyn takaisin kasvoilleen, mutta se epäonnistui.

"Miksi sitten päätit nyt olla keskittymättä siihen? Menit rikkomaan sääntöjä tunteidesi vuoksi", sanoin katsoen häntä hiukan ihmeissäni, sillä tiesin ettei ollut hänen tapaistaan tehdä näin.

Hän otti askeleen lähemmäs ja tällä kertaa hymyn tuominen huulille onnistui häneltä. "Eräs henkilö sanoi minulle, että joskus täytyy olla hiukan itsekäs", hän hymähti minua vihjailevasti katsoen.

"Oliko tuo ainoa syy?"

"Sanoin sinulle että yritin löytää jonkun tavan kiertää säännöt, jotka meitä sitovat. Minulla on Suojelijoiden säännöt ja sinulla kuninkaallisten", hän selitti. "Yritin ja yritin, mutta ainoa mitä keksin oli että meidän, minun täytyy sanoa asiat suoraan. Että tahdon muutakin kuin olla pelkkä Suojelijasi. Sanoin Shetille siitä, mutta hän ei pitänyt sitä hyvänä ideana. Edellisellä kerralla kun Suojelija oli rakastanut ja antanut pois voimansa ollakseen ihmisen kanssa syntyi siskojen välinen sota."

"Eli mitä meidän pitäisi tehdä?" Esitin jälleen kysymyksen, mutta tällä kertaa todella halusin tietää siihen vastauksen.

"Päätä sinä", hän vastasi päättäväisesti. "Omat ideani eivät ole tähänkään mennessä olleet kovinkaan hyviä. Ne ovat vain vieneet asiat pahempaan suuntaan tai ainakin työntäneet meidät lähemmäs vaikeuksia."

Minun pitäisi päättää seuraava liikkeemme? Se tuntui todella huonolta ajatukselta, sillä en ollut koskaan ollut hyvä päättämään asioita parisuhteissa. Jos tämäkään edes oli sellainen. Parisuhde. Pieni hymy ei voinut olla kapuamatta huulilleni kun ajatus yhdessä olemisesta Willin kanssa tupsahti ajatuksiini. Se tuntui järjettömältä ajatukselta. Se olisi mahdotonta koskaan minulle saada tällaista poikaystävää, joka olisi kaikin puolin täydellinen ja halusin antaa kaikkeni, jotta voisimme olla yhdessä.