Genret ▬ Fantasia, seikkailu, jännitys, romantiikka
Ikäraja ▬ En suosittele alle 13-vuotiaille
Varoitukset ▬ Saattaa sisältää väkivaltaa, aseiden/teräaseiden käyttöä, verta sekä jotkin kohtaukset saattavat olla enemmän aikuisille soveliaampaa sisält...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Tämä on aivan ensimmäinen kuva jonka olen Gracesta piirtänyt ja voin sanoa että tämän piirrettyäni rakastuin koko hahmoon (hän on saanut todella monta luonnosta itsestään) niin, että hän sai oman taustansa ja tarinansa, jota olen kehitellyt nyt tässä. Seuraava tarina joka tänne ilmestyy tulee olemaan hänestä. En ole koskaan rakastunut kehenkään hahmoon näin kovasti!
Kappale joka löytyy tuosta ylhäältä on täydellinen liittyen tähän lukuun ja oikeastaan koko tarinaan. Jos et ole kuullut Halseyn kappaletta Castle kannattaa nyt kuunnella!
***
Mätkähdin valkoiselle maalle, tuntien kuinka kylmyys otti minut hirvittävään syleilyynsä. Nostaessani katseeni huomasin päätyneeni aivan erilaiseen paikkaan kuin kotikaupunkini. Metsä oli täynnä lehdettömiä puita sekä kuusia, joita peitti valkea peite. Lumi oli puhtaan valkoista ja sitä riitti silmänkantamattomiin.
Nousin ylös istumaan antaen katseeni kiertää tässä kauniissa paikassa, jossa tuntui olevan aivan liian hiljaista. Mikään ei liikahtanutkaan ja se tekikin paikasta hiukan aavemaisen.
Räks. Kuulin äänen jostain läheltä ja annoin katseeni kiertää nyt hiukan enemmän hätääntyneen omaisesti.
Räks. Sama ääni kuului, mutta nyt hiukan lähempää. Katseeni kääntyi puiden lomaan, josta pystyin kuulemaan hiljaisia askelia kun jalat upposivat lumihankeen.
Puiden lomasta ei kuitenkaan astunut esiin ihminen, vaan jokin aivan muu. Suuri leijona, jonka kultainen harja eli täydellisessä ristiriidassa valkean hangen kanssa. Katsoin olentoa silmät hämmästyksestä suurina ja yritin olla liikkumatta, jottei se vain huomaisi minua. Hitaasti sen pää kääntyi minua kohti ja saman tien se paljasti minulle valkeat hampaansa. Sen suusta kumpusi matalaa murinaa ja hetkessä se oli kumartunut hyökkäys asentoon. Epäröimättä se hyökkäsi kimppuuni. Ennen kuin se ehti edes hipaista minua valtavalla tassullaan, jokin tönäisi sen pois reitiltään ja mätkäytti leijonan lumihankeen kauas minusta. Will nousi ylös lumihangesta ja huomasin hänen paitansa repeytyneen hiuka. Hän itse ei tainnut kuitenkaan välittää asiasta.
"Hei Spencer", Will tervehti tuttavallisesti leijonaa ilkikurinen hymy huulillaan.
Leijona murahti vastaukseksi, mutta se ei ollut samanlainen uhkaava murahdus jonka se oli suonut minulle, vaan enemmänkin lempeä.
"Se on hän", Will vastasi kysymykseen, jota itse en pystynyt kuulemaan. "Veljeni on tuolla -", hän jatkoi nyökäyttäen päätään hiukan vasemmalle. "- jos tahdot käydä tervehtimässä."
Leijona ei näyttänyt sanovan hänen sanoihinsa mitään. Lähti vain tallustamaan siihen suuntaan, johon Will oli osoittanut. Leijonan kadottua puiden taakse Will käänsi itsensä minun suuntaani.
"Ei kai sinuun sattunut?" Hän kysyi ojentaen minulle auttavan kätensä.
"E-ei", vastasin pudistaen päätäni ja nappasin kiinni hänen kädestään.
