Pimeänkulkija

3. ..I don't really need to know

Herätyskelloni sitkeä pirinä raastaa minut syvästä unesta tähän todellisuuteen. Kiskaisen peiton pääni ylitse ja yritän sulkea tuon äänen korvistani. Valitettavasti se vain kovenee ja kovenee, vaikka kuinka turhautuneena yritänkin pitää kiinni unen viimeisistä rippeistä.
Vaimeasti kiroten hapuilen kelloa kädelläni. Tunnen sen hipaisun sormissani hieman liian myöhään ja seuraavaksi kuulen kolahduksen lattialta. Hienoa.
Potkaisen peiton ärtyneenä päältäni ja kumarrun poimimaan kellon lattialta. Pirinä loppuu lyhyeen, kun painan nappia ja kolautan sen hieman liioitellun kovaa yöpöydälleni.
"Sinäpäs olet pirteä."
Devina seisoo huoneeni toisella ovella yhteisen kylpyhuoneemme kynnyksellä. Sen molemmat ovet ovat auki, joten näen suoraan hänen huoneeseensa. Jälleen kerran se on viimeisen päälle siivottu: pölyt on pyyhitty, kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan ja vaatteet kaapissa tai roikkumassa henkarilla rekissä. Oma sotkuinen huoneeni litistää mielialaani entisestään.
Murahdan jotain epäselvää vastaukseksi ja raahaudun hänen ohitseen kylpyhuoneeseen. Kiinnitän hiukset korkealle ponnarille ja kumarrun läträämään kylmää vettä kasvoilleni. Oloni virkistyy heti. Kuivattuani kasvoni levitän niille kevyesti meikkivoidetta ja puuteria, muotoilen kulmani tummanruskealla moussella ja sipaisen väriä ripsiini. Vilkaisen peiliin ja totean olevani tyytyväinen lopputulokseen, kun tajuan Devinan tuijottavan minua.
"No?" kysyn nykäistessäni meikkipussin vetoketjun kiinni. "Eikö sinun pitäisi laittaa itseäsi valmiiksi?"
Devina mutristaa huuliaan ja luo peilin kautta pikaisen vilkaisun itseensä.
"Minä olen jo melkein valmis" hän sanoo. "Sitä paitsi olen paljon nopeampi kuin sinä. Ja sinä et ole vielä valmis, joten istu."
Hän osoittaa kylpyammeen reunaa ja avaa oman meikkipussinsa valmiiksi. Sen olen Devinasta oppinut, että useimmiten on paras pitää suunsa kiinni ja vain totella. Niinpä istahdan ammeen reunalle kasvot häneen päin. Samantien hän alkaakin pyyhkiä kasvoilleni korostuksia ja varjostuksia erikokoisilla siveltimillä. Hän on ottamassa poskipunaakin, mutta sieppaan sen hänen kädestään ja nyrpistän nenääni. Devina huokaisee.
"Highlighterilta sinä et välty" hän sanoo tuimasti ja sipaisee sitä silmäkulmieni alle, ennen kun edes ehtisin väittää vastaan. "Nyt sinä olet valmis. Älä unohda huulipunaa."
Hän lähtee huoneeseensa ja minä omaani, kunhan olen ensin vilkaissut peiliin nähdäkseni lopputuloksen. Totta kai näytän paremmalta Devinan käsittelyn jälkeen.
Valitsen vaatekaapista valkoiset farkut ja beigen neuleen ja olen juuri pukemassa niitä ylleni, kun Devina pyrähtää huoneeseeni.
"Tämä vai tämä?" hän kysyy heiluttaen käsissään kahta paitaa.
"Sininen" vastaan pikaisen vilkaisun perusteella. "Sinä et ole pitänyt sitä pitkään aikaan."
Devina kurtistaa kulmiaan ja silmäilee sinistä tarkemmin.
"En kai, koska sinä pöllit sen itselleni" hän tokaisee. "Kiitos."
Hän on lähtemässä takaisin, mutta kääntyy vielä katsomaan omia vaatteitani.
"Toivottavasti sinulla on menkkakalenteri ajantasalla."
Vilkaisen valkoisia farkkujani. Valitettavasti hän ei näe mulkaisuani, sillä on jo kiiruhtanut huoneeseensa. Saatuani vaatteet päälle harjaan hiukseni uudelle ponnarille ja lähden keittiöön. Isä ja äiti istuvat pöydän ääressä höyryävät kahvimukit edessään ja lukevat molemmat jotakin lehteä. Jotain mielenkiintoista siinä on, sillä isä ei edes huomaa saapumistani. Äiti sentään kohottaa katseensa ja hymyilee minulle lämpimästi.
Pöydällä on muutama valmiiksi voideltu leipä, joten minun ei tarvitse kuin ottaa mehu jääkaapista ja istahtaa alas. Kelloa vilkuillen saan aamupalani syödyksi ja noustessani ylös Devina saapuu juuri sopivasti keittiöön.
Hän nappaa jääkaapista omenan välittämättä pöydällä olevasta leivästä. Äiti katsoo häneen kysyvästi, mutta saa vastaukseksi vain pään pudistuksen.
"Ilmankos sinä olet noin laiha" tuhahdan ja ehkä vähän mielenosoituksellisesti haukkaan palan hänenkin leivästään.
Devina vain muljauttaa silmiään ja pyyhältää samalla vauhdilla eteiseen minä perässään. Päädyn ottamaan harmaat vanssit ja nahkatakin. Otan eteisen lipastosta autonavaimet, mutta Devina nykäisee ne itselleen.
"Älä luulekaan" hän sanoo ja sulkee ne tiukasti nyrkkiinsä.
Huokaisen. Huikkaamme heipat vanhemmille ja lähdemme ulos. Kiipeämme isän autoon, Devina kuljettajan paikalle. Napsautan turvavyön kiinni heti istuttuani, ja Devina nauraa. Hän luulee yhä, että pelkään hänen kyydissään. Oikeasti en ole ikinä pelännyt.
Matkamme kouluun sujuu hyvin. Kuuntelemme musiikkia radiosta, ja Devina osaa reitin. Eteemme ei ajaudu kuin yksi liikennesääntöjä hieman turhankin kuuliaisesti noudattava autoilija, joka saa Devinan kirosanat niskoilleen.
Pysäköimme koulun parkkipaikalle reunimmaiseen välikköön. Devina peruuttaa tottuneesti ja vauhdikkaasti, luultavasti iloisena siitä, ettei äiti ole kyydissä kauhistelemassa liian kovaa vauhtia.
"Onpas hieno auto" hän sanoo sammuttaessaan auton ja nyökäyttää eteenpäin.
Meitä vastapäätä parkkipaikan toiselle puolen pysähtyy juuri musta citymaasturi renkaat kirskahtaen. En tiedä, katsooko Devina auton mallia vai sen kiiltävyyttä ja hopeisia renkaita, mutta joka tapauksessa olen samaa mieltä hänen kanssaa. Auto on hieno.
Pelkääjän puoleinen etuovi aukeaa ensin, ja tajuan tuijottavani suoraan Shawnia.
En tiedä, pitäisi syyttää kohtaloa vai puhdasta sattumaa, mutta pojan katse harhailee automme suuntaan ja ennen kun ehdin kääntää katsetta pois, hän huomaa minut. Ilme ei värähdäkään hänen kasvoillaan: hän vain katsoo minua hetken, joka tuntuu ikuisuudelta. Ensimmäistä kertaa näen hänet kunnolla. Huomioni kiinnittyy hänen kasvonpiirteisiinsä ja syvän vihreisiin silmiin. Jos jotain poikaa voisi todella sanoa kauniiksi, niin häntä.
Takaovi aukeaa ja Jordan astuu ulos peittäen Shawnin näköpiiristäni. Räpäytän silmiäni hämmentyneesti ja käännän katseeni äkkiä muualle.
Devina on juuri laittamassa kännykkää laukkuunsa ja nostamassa kättään ovenkahvalle, kun havahdun kunnolla.
"Odota!"
Devina kääntyy katsomaan minua odottavasti, mutta laskee kätensä hitaasti syliinsä. Ajatukseni kiitävät tuhatta ja sataa yrittäessäni keksiä tekosyytä hänen oudoksuvan katseensa edessä. Lopulta ainoa mitä saan möläytetyksi on: "Minä en halua mennä."
Devina huokaisee.
"Amy" hän sanoo tahattoman äidillisellä äänellä. "Sinulla ei oikein ole vaihtoehtoja."
Nyt myös Chase on noussut autosta. Yritän tahdonvoimallani saada heidät häipymään, mutta Chase kumartuu vielä tonkimaan jotain takapenkiltä. Devina tuijottaa minua, samoin Shawn ja minä haluan vain mahdollisimman kauas kaikesta.
"Toivottavasti Susan tulee" sanon osittain itsekseni.
"Miksei tulisi?" Devina huomauttaa. "Ellei stoppaile jossain autossa samalla tavalla kuin sinä."
Chase pamauttaa auton oven kiinni ja kääntyy lähteäkseen koululle. Shawn ja Jordan seuraavat.
"Amy" Devina sanoo painottaen nimeäni. "Me myöhästymme."
"Okei" livautan nopeasti ja työnnän oven auki.
Kiipeän autosta ja helpotuksekseni huomaan susijengin kaikkonevan ripeää tahtia. Devina ei sano mitään, on vain tyytyväinen päästessämme liikkeelle. Kävelemme samaa vauhtia sisälle rakennukseen, missä tiemme eroavatkin. Devina suuntaa yläkerran portaisiin ja minä jään taas pohjakerrokseen.
Vielä ennen lähtemistään Devina katsoo minua hetken, hymyilee ja toivottaa onnea matkaan. En todellakaan tiedä, mitä tekisin ilman häntä.

Shawn**