Pimeänkulkija

18. Broken

Ajamme halki keskustan vain muutamien muiden sunnuntaiaamuna ulos uhrautuneiden kanssa. Alan hiljalleen sulamaan tuulettimista puhaltavan lämpimän ilman ansiosta ja pystyn jopa liikuttelemaan sormiani vaivatta. Penkin- ja selänlämmittimeni ovat täysillä. Radio pyörittää hiljaisella jotakin vanhaa levyä, Shawn istuu hiljaa ajamiseen keskittyneenä ja minä vain tuijotan ulos jäätyneestä ikkunasta pää tyhjänä.
Havahdun, kun Shawn pysäyttää auton kadun varteen. Hän sammuttaa auton ja irrottaa turvavyönsä, ja kääntyy katsomaan minua.

"Odota tässä. Minä tulen kohta takaisin."

Nyökkään vastaukseksi, ja hän lähtee. Kun jään yksin autoon, nostan kyynerpääni ikkunan reunalle ja painan pääni nojaamaan kämmentäni vasten. Katselen ohitse hiljakseltaan ajelevia autoja, joiden kaikkien pakoputkista nousee savupilviä jo ennestään sumeaan ilmaan.
Viidennen auton jälkeen Shawn tulee takaisin. Hän ojentaa minulle höyryävää, isoa ja kannellista pahvimukia laittaessaan samalla turvavyötä kiinni toisella kädellään. Vilkaisen mukia ja pudistan pienesti päätäni.

"Älä sano, että kaakaon juominen parantaa oloani" huokaisen.

Hän vain kohottaa kulmiaan merkitsevästi pitäen mukia paikoillaan, ja minä luovutan. Silmiäni pyöräyttäen otan kuuman mukin itselleni ja kuperran käteni sen ympärille. Muki lämmittää kivasti, ja kaakaosta kasvoilleni nouseva höyry tuoksuu hyvälle. Maistan siitä vähän varoen polttamasta kieltäni.
Shawn käynnistää auton, ja lähdemme taas liikkeelle. Hän ajaa pois keskustasta, sen reunamilla olevan vanhan linnoituksen parkkipaikalle. Linnoitus on loivan vuorenrinteen huipulla. Kesäaikaan se on kuulemma suosittu turistien nähtävyys, mutta nyt keskellä talvea paikalla on hiljaista. Auto jää hurisemaan käyntiin, ja lämmin ilma jatkaa tuulettimista puhaltamistaan.
Pyörittelen tyhjentynyttä pahvimukia kädessäni ja kohautan olkaani.

"Ei se pahaakaan tehnyt" tokaisen ja hymyilen nopeasti.

Toinen auto ajaa viereemme, ja siitä nousee toppavaatteisiin pukeutunut pariskunta. Katselen, kuinka he mittailevat mäkeä katseellaan, ja lähtevät sitten kiipeämään ylös linnoitukseen. Matkanteko on hidasta, mutta he näyttävät iloisilta.

"Kun minä olin kuusi ja Chase seitsemän, meillä oli pikkusisko Lily."

Käännyn katsomaan Shawnia hämmentyneesti. En ole ikinä kuullut mitään pikkusiskosta. Olen aina ollut siinä uskossa että heitä on vain kaksi, tai no, kaksi plus Jordan.

"Me olimme kotona äidin kanssa, kun joku laumasta soitti ja kertoi, että oli ajanut kolarin lähellä kotiamme. Häntä pelotti, että toisessa autossa ollut ihminen olisi loukkaantunut. Äiti lupasi lähteä heidän luokseen auttamaan ja katsomaan, tarvitsevatko he apua" Shawnin huulilla käväisee pieni tunteeton hymyntapainen, mutta se katoaa jo ennen kun ehdin kunnolla huomata sitä. "Lily oli vasta neljä, joten äiti ei uskaltanut jättää häntä kotiin. Hän tiesi, että me kyllä Chasen kanssa pärjäisimme kahdestaan, mutta Lily oli vielä liian pieni."

Tiedän jo, ettei tässä tarinassa voi olla onnellista loppua. Istun kuitenkin hiljaa ja kuuntelen, vaikka minulla on jo epämiellyttävä aavistus lopusta.

"Äiti ja Lily eivät enää tulleet takaisin" Shawn sanoo. "Koko kolari oli metsästäjien aiheuttama."

Muki rytistyy käsissäni ja joudun puremaan hammastani pystyäkseni katsomaan häneen. Tuttu tarina. Onnettomuus, äiti ja lapsi. Sanat meinaavat juuttua kurkkuuni, mutta pakotan ne ulos.
"Missä te asuitte silloin?"

Shawn ei vastaa, eikä hänen oikeastaan tarvitsekaan. Korvissani alkaa humisemaan ja minua oksettaa, ja lopulta minun on pakko kääntää katseeni pois Shawnin tyynistä kasvoista. Tuijotan ylös linnoitukseen, jonne pariskunta on kadonnut, ja yritän olla ajattelematta hänen sanojaan.
Säpsähdän, kun Shawn irrottaa mukin käsistäni. Huomaan puristaneeni sitä rystyset valkoisina. Hieron särkeviä sormiani levottomasti.
"Minä.."

"Amy" Shawn keskeyttää tiukasti, mutta silti lämpimästi. "Minä en kertonut tätä pahoittaakseni sinun mieltäsi. Minä vain haluan sinun tietävän, että minä tiedän, mitä sinä käyt läpi, ja ettet sinä ole yksin sen kanssa."

Käännyn takaisin hänen puoleensa kohdatakseni hänen huolestuneen katseensa. Nyökkään hitaasti hänen sanoilleen ja otan kiinni hänen käsijarrun vierellä lepäävästä kädestään. Pujotan sormet lomittain hänen omiinsa ja valun alemmas penkillä rennompaan asentoon. Lasken pääni nojaamaan selkänojaan kääntäessäni katseeni ylös linnoitukseen.

"Minä olen silti pahoillani" sanon hiljaa.

"Niin minäkin."
**

Kun pitkän ajan kuluttua istumme kotini edessä, sukulaistemme autot ovat jo nätisti parkissa. Nousen ulos autosta ja heipat sanottuani työnnän oven kiinni. Kävelen lumeen kolattua polkua pitkin talollemme ja potkaisen portaita muutaman kerran saadakseni kengät puhtaiksi. Vilkaisen vielä pois ajavan Shawnin perään, ennen kun astun sisälle lämpimään.
Riisun takin ja kengät eteiseen ja astun peremmälle elätellen toivoa siitä, että pääsisin livahtamaan huoneeseeni ilman kenenkään huomaamista.
Epäonnistun jo keittiön kohdalla, missä koko pieni sukumme kääntyy katsomaan minua. Liikautan huuliani ilottomaan hymyyn, jonka nähdessään suurin osa kääntää katseensa pois. Gloria ja isoäiti näyttävät huolestuneilta, vaikka he itse näyttävätkin kymmenen kertaa pahemmilta kuin minä. Minun meikkini eivät sentään ole valuneet, eivätkä minun silmäni näytä pian kiinni turpoavilta.

"Missä sinä olit?" isä kysyy.

Katson häneen, ja katseeni siirtyy hänen vieressään istuvaan Leroyhyn. Minusta tuntuu, että näen hänet ensimmäistä kertaa kunnolla. Ensimmäistä kertaa minä tiedän, ettei hänen ääneen kehuskeltu tarinansa ole pelkkää satua, vaan totta. Nyt tiedän, että hänestä on oikeasti riistämään henki vaikka pieneltä lapselta.
Samalla minusta tuntuu, että näen kaikki huoneessa olijat uudessa valossa. Mietin, mitä kaikkea he ovat tehneet ja mitä kaikkea he haluaisivat tehdä. He ovat niin keskittyneitä vihaamaan susia, että eivät edes tajua, etteivät he ole yhtään sen parempia. Ainoa mitä minä juuri nyt edessäni näen, on huone täynnä hirviöitä. Murhaajia.
Jatkan matkaani omaan huoneeseeni sydän jyskyttäen. Vedän oven kiinni perässäni ja käperryn sänkyyni rutistaen tyynyn vapisevin käsin rintaani vasten. Hautaan kasvoni kosteaan kankaaseen. Tyyny tukahduttaa nyyhkäisyt, joiden tulemista olen koko päivän odottanut.