Pimeänkulkija

25. I'm still breathing

Rysähdystä seuraa hiljaisuus. Kuulen vain vaimeaa huminaa, ja minusta tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt. Tuulilasin läpi näen toisen heikosti valaisevan lampun valossa konepellin alta nousevaa höyryä. Keulan toinen etukulma on rutussa, ja koko auto kallellaan. Päätäni särkee.

Istun lamaantuneena paikoillani, enkä kuule, kun Chase kysyy olenko kunnossa. Hänen ääneen lausuma nimeni kuulostaa vieraalta ja etäiseltä korvissani. Päässäni jyskyttää vain nopea rysähdys, ja sitä edeltävä muutaman sekunnin kestävä heittelehtiminen tiellä. Tunnen, miten auto lähtee sivuluisuun, ja näen lähestyvän pientareen. Haistan ilmassa leijuvan bensiinin tuoksun.

Havahdun, kun pelkääjän puoleinen oveni nykäistään auki. Käännän hitaasti katseeni vierelläni seisovaan Chaseen, joka tuijottaa minua huolestuneesti.

"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyy ja tutkii minut tarkasti katseellaan läpi. Säikähtänyt ilme näyttää vieraalta hänen kasvoillaan.

Nyökkään vastaukseksi.

"Oletko varma? Sattuuko sinuun?"

Kuulostelen hetken oloani ja yritän tunnustella, sattuuko minua johonkin pääni lisäksi. Liikautan varovasti jalkojani ja käsiäni, mutta en tunne kipua. Raajani tuntuvat vain veltoilta, joten pudistelen päätäni vastaukseksi jälkimmäiseen kysymykseen.

"Pystytkö sinä liikkumaan?" Chase kysyy ja kumartuu irrottamaan turvavyöni. Hän pitää kiinni penkkini reunasta ja katsoo minua juuri sen näköisenä, kuin olettaisi minun hajoavan palasiksi hänen edessään.

Käännyn varovasti sivuttain penkillä niin, että jalkani roikkuvat auton ulkopuolella. Chase auttaa minut liukumaan maahan, johon osuessaan jalkani notkahtavat uhkaavasti, ja otan kädelläni tukea ovenkarmista.

Paikaltani näen juuri ja juuri tielle kohtaan, jossa ihminen seisoi. Nyt koko alue on meitä lukuunottamatta autio, missään ei näy ristin sielua. En ymmärrä. Muistan hahmon niin selkeänä, ettei se voinut olla vain omaa kuvitelmaani.

Olen kysymässä Chaseltä hänestä, mutta samassa tajuan.
"Se oli susi, eikö niin?" kysyn ja käännyn ympäri päästämättä irti ovenkarmista.

Nähdessäni Chasen synkistyvät kasvot tiedän olevani oikeassa.

"Minun olisi pitänyt tajuta. Olisi pitänyt vain ajaa päälle" hän aloittaa vihaisesti, mutta keskeytän hänet nopeasti.

"Älä" sanon. "Sinä et olisi voinut ehtiä tunnistamaan häntä. Sitä paitsi mieti, jos hän olisikin ollut ihminen."

Taputan auton kylkeä muutaman kerran.
"Nyt jäivät henkiin kaikki muut, paitsi sinun autosi" mutisen ja vilkaisen ympärilleni. "Onko se vielä täällä?"

Chase pudistaa päätään.
"Varmaan hämmentyi tunnistaessaan minut" hän vastaa. "Se oli yksin, mutta eiköhän se vielä palaa apujoukot mukanaan."

"Olipas tuo optimistisesti sanottu. Heti tuli parempi olo."

"Hyvä. Meidän kannattaa siis lähteä, ja sinun pitää muutenkin päästä sairaalaan."

Huokaisen.
"Minä olen ihan kunnossa."

Hän katselee minua sen näköisenä, ettei tiedä pitäisikö sanojani uskoa vai ei. Hänen ilmeensä pysyy kuitenkin yhtä määrätietoisena kuin äänikin.
"Sinut pitää tutkia" hän sanoo napakasti, enkä ala väittää vastaan.

"Okei" sanon kaivaen puhelimen taskustani.

Naputtelen puhelinta toista kämmentäni vasten ja tuijotan sitä muutaman sekunnin ääneti. Kun suunnitelma on piirtynyt valmiiksi mielessäni, nostan katseeni takaisin Chaseen ja pysäytän kännykän kokonaan kämmentäni vasten.

"Minä soitan Mikelle. Hän tulee hakemaan minut ja vie päivystykseen" selitän hitaammin, jotta hän varmasti tajuaa mitä sanon. "Joku tietenkin soittaa isälle, ja minä kerron heille lainanneeni kaverin autoa. Kerron, että olin ajamassa kaupungista kotiin, kun väistin jotain eläintä ja hups."

Chase katsoo minua kuin idioottia, mutta en anna hänen sanoa mitään kieltävää vastaan.

"Haluatko sinä muka tulla mukaan selittämään isälle, miksi hänen ainoa lapsensa on joutunut sairaalaan?" kysyn nopeasti. "Sinä et voi ottaa sitä riskiä, että hän tunnistaisi sinut."

Chase näyttää ensin siltä, kuin aikoisi väittää vastaan, mutta jää sitten miettimään sanojani paremmin. Hänen pysyessään hiljaa avaan puhelimeni ja etsin Miken yhteystiedoistani. Hänen nimensä kohdalla sipaisen vihreää luuria ja nostan puhelimen korvalleni.

Mike vastaa yhtä nopeasti kuin aina. Ei mene kolmea tuuttausta pidempään, kun linja jo aukeaa.
"Hei" hän kuulostaa yllättyneeltä. "Onko kaikki hyvin?"

Käännän katseeni pois Chasen kasvoista ja nojaan selkäni auton kylkeä vasten. Vakuutan itselleni, että tämä on oikea ratkaisu.