Pimeänkulkija

19. I'm (gonna be) fine

Seuraavana maanantaina tiputan koululaukkuni eteisen lattialle pukeakseni takin ylleni. Ehdin juuri vetää vetoketjun kiinni, kun Gloria tulee luokseni kahvikuppi kädessään.

"Oletko sinä varma tästä?" hän kysyy ja huokaisee. "Amy, sinun on ihan okei ottaa vähän omaa lomaa koulusta."

Vilkaisen häntä suoden tälle samalla pikaisen hymyn.
"Olen varma ja tiedän" vastaan ja laitan eilispäivän saapikkaat jalkoihini.

Todellisuudessa kouluun lähteminen on omastakin mielestäni huono idea, mutta ajatus kotiin jäämisestä tuntuu vielä kamalammalta. Juuri nyt en kestä olla sukuni ja perheeni lähellä. En pysty katsomaan heitä silmiin ja esittämään kaiken olevan ennallaan, en nyt, kun tajuan millaisia he oikeasti ovat. Mitä he ovat oikeasti tehneet.

"Anna minun edes viedä sinut" Gloria sanoo. "Minä käyn vain heittämässä tämän kupin keittiöön."

"Minä menen ihan mielelläni bussilla" keskeytän nopeasti ja heilautan laukun olalleni. "Nähdään!"

Astun ulos ja tönäisen ulko-oven kiinni perässäni. Hengähdän huurua kylmään ilmaan ja mietin, oliko tämä sittenkin virhe. Minulla ei kuitenkaan ole enää ylpeyttä kääntyä ympäri, joten lähden tarpomaan bussipysäkkiä kohti.
Bussi tulee ajallaan, ja pääsen kyytiin ennen pahempaa paleltumista. Istahdan takapenkille nostaen laukun syliini ja laitan kuulokkeet korviini. Kun musiikki peittää kaikki äänet alleen, suljen silmäni ja lasken pääni nojaamaan selkänojaa vasten.
Bussin pysähtyessä koulun pysäkille nousen ulos muiden mukana. Tarkistan vielä varmuuden vuoksi, että ruma kaulakoruni on varmasti hyvin piilossa löysän neulepaitani alla. Haluan tosiaan päästä siitä eroon, mutta ensin on odotettava sukulaisten palaamista koteihinsa. Olisi kamalaa loukata isoäitiä ottamalla koru jo nyt pois.
Astellessani sisälle koulurakennukseen laitan Susanille viestiä kysyäkseni, missä hän on. Vilkaisen puhelimestani vielä päivän ohjelmiston odottaessani hänen vastausta, ja suuntaan ensimmäistä luentosalia kohti. Päästessäni perille Susanilta tulee viesti, jonka mukaan hän on tulossa vasta myöhemmin.
Pieni sali on jo puolillaan porukkaa. Astelen keskiosan tyhjimpään riviin ahdasta välikköä pitkin varoen huitaisemasta ketään laukullani. Istahdan muutamasta vapaasta ja vierekkäisestä penkistä keskimmäiseen ja lasken laukun lattialle viereeni. Kaivan tietokoneeni esiin muistiinpanojen kirjoittamista varten. Vilkuilen samalla ympärilleni etsiäkseni tuttuja, mutta en onnistu bongaamaan yhtäkään.
Lyhyt ja hieman tukevahko nainen kasailee papereitaan salin etuosassa, ja yritän muistella, olenko nähnyt häntä ennen. Toivon, ettei hän kuulu siihen porukkaan, joka saa kuulijansa nukahtamaan luennon aikana.
Juuri kun kello lyö tasan ja nainen lähtee sulkemaan salin ovea, Mike istahtaa viereeni.

"Tämä ei varmaan ollut varattu kellekään?" hän kysyy heilauttaen reppunsa syliinsä.

"Sinulle" vastaan, vaikka en oikeasti edes tiennyt hänen tulevan.

Mike virnistää, mutta sitten hänen ilmeensä vakavoituu ja kulmat kurtistuvat.
"Minä en uskonut sinun tulevan" hän toteaa ja kaivaa itsekin tietokoneen esiin.

Vilkaisen hänen koneensa näyttöä, johon sen käynnistyttyä aukeaa kuva lentokoneen ikkunasta. Käännän katseeni kuvasta Mikeen ja kohautan olkaani pienesti.
"No, minä kuitenkin tulin" vastaan toivoen, että tämä aihe olisi nyt loppuunkäsitelty.

Mike katselee minua hetken kuin miettien, mitä sanoa, mutta tajuaa sitten pysyä hiljaa. Nainen aloittaa luennon, ja keskitymme kuuntelemaan häntä. Tai minä ainakin yritän keskittyä huolimatta siitä, että vähän väliä huomaan ajatusteni lähtevän harhailemaan. Turhauttavaa.
Kun luento ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen viimein loppuu, tungen tietokoneen laukkuuni ja nousen seisomaan.

"Vihdoin" huokaisen, ja Mike nyökyttelee näyttäen ajatelleen juuri samaa.

"Minä katsoin kelloa varmaan joka kymmenes minuutti odottaen, milloinko tämä loppuu" hän sanoo ja heilauttaa irvistäen reppunsa olalleen. "Äkkiä pois."

Lähdemme peräkkäin ulos salista ja ehdimme pujahtaa ovesta ennen takariveistä tulvivaa ihmisjoukkoa. Miken puhelin alkaa soida, ja hän siirtyy sivuummalle vastatakseen siihen. Sanon hänelle heipat ja lähden hieman pettyneenä, mutta samalla helpottuneena jatkamaan matkaani.
Kuuden tunnin koulupäiväni sujuu lopulta kivuttomammin, kuin olin ajatellut. Susan ja Mike yrittävät olla normaaleja epäonnistuen siinä surkeasti, mutta kukaan muu ei tunnu kiinnittävän minuun yhtään enempää huomiota kuin tavallisestikaan. Muutama tutuksi tullutta tyttöä katsoo minua myötätuntoisesti, mutta he jäävätkin ainoiksi. En näe Shawnia koko päivänä, vaikka yritän etsiä häntä aina tilaisuuden tullen. Ja kun kiinnitän asiaan enemmän huomiota, tajuan, etten näe Chaseakaan edes vilaukselta. Jordanin kyllä, mutta en veljeksiä.
Vaikka päivä sitten sujuukin ihan helposti, olen helpottunut istahtaessani bussin penkille iltapäivällä. Matka sujuu nopeammin kuin aamulla, ja tuntuu, että olen jo pian kävelemässä pysäkiltä kotiin. Päästessäni pihalle Jason on juuri kantamassa isovanhempiemme laukkuja heidän autoonsa. Hän heilauttaa laukun takakonttiin ja nykäisee luukun kiinni.

"Te taidatte olla lähdössä" totean ja hidastan askeliani päästessäni lähemmäs.

Jason nyökkää ja kääntyy katsomaan minua käsi yhä takakontin luukun päällä.
"Porukat halusivat nähdä sinut vielä ennen lähtöä" hän sanoo, ja minä hymähdän.

Ironista, sillä minulla ei ole minkäänlaisia haluja nähdä heitä. Samalla hetkellä ulko-ovi aukeaa, ja isovanhempani astuvat ulos koko muu suku perässään isä ja äiti mukaanlukien. Loihdin kasvoilleni hymyn halatessani isovanhempiani, Gloriaa ja Ritaa vuoronperään. Muut tyytyvät vain sanomaan heipat ja näkemiin.
Pian he kiipeävät autoihinsa, joiden moottorit murahtavat lähes samaan aikaan käyntiin. Äiti seisoo ulko-ovella katsomassa isä vierellään, mutta heti autojen ajettua näkyvistä hän palaa sisälle. Isä jää odottamaan minua ja sulkee oven kiinni perässämme.
Talossamme vallitsee taas hiljaisuus, äiti on kadonnut huoneeseensa, minä suuntaan omaani ja isä valmistautuu lähtemään töihin iltavuoroon. Kaikki on taas kuten ennen sukumme pientä vierailua.
***

//Vähän tylsempää lukua tähän väliin, sori, mutta tän jälkeen onkin aika lopettaa tää synkistely (tai ainakin yrittää😂) Uutta lukua taas mahdollisimman nopee, ja sitä ootellessa kivaa pääsiäistä kaikille!