Pimeänkulkija

17. Just have a little faith

** Amy **

Katselen ulos ikkunasta maisemien vaihdellessa nopeaan tahtiin sen takana. Keskustasta päästyämme ajamme liittymästä moottoritielle lukuisten muiden autojen sekaan. Iso kyltti tien yläpuolella näyttää kilometrimäärät seuraaviin kaupunkeihin, mutta minulla on pieni aavistus, ettei mikään niistä ole meidän määränpäämme. Riistän katseeni ikkunasta vilkaistakseni Shawnia, joka katselee myös ulos poissaolevan näköisenä.

"Onko meillä pitkä matka?" kysyn, ja hän kääntää katseensa hetkeksi minuun.

"Me olemme perillä huomenillalla, jos ajamme koko yön" hän vastaa.

"Miksi me emme menneet lentämällä?"

Kysymykseni jää riippumaan ilmaan, ja pienen tovin jälkeen se on Chase kuka vastaa.

"Sen takia, että sinä saatat muuttua milloin tahansa. Vähemmän vahinkoa tässä kuin lentokoneessa" hän vilkaisee minua taustapeilistä ja kääntyy taas katsomaan tietä edessämme. "Älä yhtään mulkoile minua, Shawn. Te kaikki ajattelette sitä itsekin."

Shawn yrittää tavoittaa katsettani, mutta käännän sen nopeasti ikkunaan. Se on käynyt minulla itsellänikin mielessä, mutta en halua hyväksyä ajatusta siitä, mitä on tapahtumassa. En halua enkä voi.

Seuraavat tunnit olen puoliksi unessa ja puoliksi hereillä. Kuuntelen Chasen ja Jordanin hiljaista puhetta erottamatta kunnolla heidän sanojaan, kunnes taas torkahdan hetkeksi pää ikkunanpieltä vasten nojaten. Kerran nukahdan pidemmäksi aikaa, sillä säpsähtäessäni hereille tajuan auton pysähtyneen. Chase sammuttaa auton juuri kun oikaisen selkääni ja hieraisen silmiäni. Vilkaistessani ulos näen pienen huoltoaseman, ja seuraan muiden esimerkkiä nousemalla ulos autosta särkevää kroppaani venytellen.

Käymme sisällä pikaisesti vessassa ja syömässä, ja istuessani väsyneenä siinä pienen puisen pöydän ääressä tajuan, miten pitkä matka meillä vielä on. Palatessamme autolle Jordan vaihtaa kuljettajan paikalle ja Chase etupenkille, ja jatkamme matkaa. Ehdin torkahdella muutaman kerran, ennen kuin vihdoin vaivun kunnolla uneen.

Herään vaimeaan sateenropinaan kylmästä hytisten. Kello näyttää olevan neljä aamuyöllä, ja ilma on synkkä taivaalla olevista tummista pilvistä. Shawn ja Chase ovat molemmat unessa, ja Jordan vilkaisee minua taustapeilistä. Minulla on niin kylmä, että on ihme etteivät hampaani kalise toisiaan vasten, ja kumarrun kaivamaan takin lattialla olevasta laukustani. Kiskaistuani kengät jaloistani levitän takin päälleni peitoksi ja käperryn kasaan sen alle.

Shawn herää räpytellen silmiään ja kurkottaa vilkaisemaan auton edessä olevaa kelloa. Ohitamme juuri tienpientareella olevan mainoskyltin, jonka huomattuaan Shawn ryhdistäytyy kunnolla istumaan.

"Vaihdetaanko? Minä voin tulla ajamaan" Shawn kysyy Jordanilta.

"Vaihdetaan vaan."

Jordan ajaa seuraavasta pienen matkan päässä olevasta risteyksestä huoltoaseman pihaan ja pysäköi auton rakennusta lähimpänä olevaan parkkiruutuun. Kumarrun nykäisemään tennarit jalkoihini jaksamatta solmia niiden nauhoja. Chasekin nousee ulos autosta meidän muiden perässä yhä unisen näköisenä. Käyn sisällä vessassa ja palatessani takaisin autolle muut ovat jo ehtineet paikalle ennen minua. Shawnilla on kädessään höyryävän kuuma kahvikuppi, jonka tuoksu jää leijumaan autossa istuessamme takaisin kyytiin. Tällä kertaa Shawn istuu kuljettajan paikalle, Jordan eteen ja Chase minun kanssani taakse.

Potkaisen kengät jo suosiolla jaloistani ja käperryn omaan nurkkaani autonovenpieleen yrittäen löytää sopivan asennon. Minua kaduttaa, etten itsekin ostanut kuumaa juomista, sillä olen läpikotaisin jäässä. Painan silmäni kiinni lähtiessämme liikkeelle ja kiedon käteni jalkojeni ympärille estääkseni niitä tutisemasta ja samalla lämmittääkseni itseäni.

Silmäluomeni tuntuvat raskailta, ja joudun ponnistelemaan saadakseni ne auki tuntiessani kevyen kosketuksen jalassani. Chase katsoo minua ja taputtaa vaimeasti tyhjää keskiosaa välissämme.

"Tule tähän."

Olen liian väsynyt ja kylmissäni vastustellakseni, joten napsautan turvavyöni irti ja raahaudun hänen viereensä keskipenkille. Nojaan hänen kylkeään vasten tuntien hänen t-paitansa läpi huokuvan lämmön ja käperryn siihen antaen silmieni painua jälleen kiinni. Tunnen Chasen levittävän takkini peitoksi päälleni, ja siinä minun on hyvä olla.

"Onko sinulla yhtään parempi olo?" hän kysyy hiljaisella äänellä, joka kuulostaa korviini kaukaiselta alkaessa hiljalleen vaipua uneen.

"Älä kysy tuota. Kaikki on hyvin niin pitkään, kun sinä et ole huolissasi" mumisen.

Hän ei naura. Ei edes hymähdä. Syvään hengittäen painan pääni hänen olkapäätään vasten ja annan auton tasaisen hurinan tuudittaa minut uneen.

**

**Shawn**

Tuijotan tietä edessämme pisaraisen tuulilasin ja sitä pitkin kiiruhtavien pyyhkijöiden läpi. Väsymykseni on karissut pois jättäen tilalle oudon tyhjyyden, joka saa seurakseen tutuksi tulleen huolen ja epätoivon vilkaistessani peilistä takapenkille. Amy ja Chase nukkuvat sikeästi Amy veljeäni vasten painautuneena. Hänen kasvonsa ovat kalpeat, ja kuulen hänen sydämensä sykkivän luonnottoman nopeasti.

Taas kerran ajattelen sitä, miltä tuntui nähdä hänen ihastuvan veljeeni. Miten paljon se satutti. Katkerat tunteeni, jotka ovat haudattu jonnekin syvälle sisimpääni tuntuvat nyt niin kaukaisille ja turhille. Millään tuolla ei ole enää väliä. Tuntuu pahalta nähdä Amy tällaisena, kipeänä ja peloissaan. Hän yrittää olla näyttämättä sitä ja olla reipas, mutta hänen on mahdotonta valehdella meille kenellekään. Se pieni pelon ja kärsimyksen haju roikkuu ilmassa saaden minut levottomaksi, ja voin melkein tuntea sen lievänä fyysisenä kipuna. Tiedän Jordanin ja Chasen tuntevan tismalleen saman. Erotan sen Jordanin yhteen puristetuista huulista ja kireästä olemuksesta hänen luodessaan pikaisia huomaamattomia vilkaisuja takapenkille.

En ole vuosikausiin tuntenut itseäni näin avuttomaksi. Viimeksi silloin, kun äiti ja Lily eivät palanneet kotiin. Muistan sen päivän yhä elävästi, ja kurkkuani alkaa kuristaa käsieni puristaessa rattia tiukemmin. Käännän ajatukseni nopeasti muualle ja tajuan vasta nyt Jordanin katsovan minua. Hänen on pakko aistia ahdistukseni, ja yritän rauhoittua ollakseni herättämättä myös veljeäni.

"Kaikki tulee menemään hyvin" Jordan sanoo kuiskaten, ja sivusilmällä näen hänen tutkailevan minua katseellaan. "Amy on sitkeä pieni ihminen, ja Marco on viisas mies. Hän tietää kyllä, mitä tapahtuu."

Vilkaisen häntä vaisusti hymyillen ja toivon koko sydämestäni, että hän on oikeassa.