Pimeänkulkija

10. Pretty boy

**Amy**

Herään seuraavana aamuna kahvinkeittimen porinaan. Makoilen hetken paikoillani ja kuulostelen oloani. Juomien kanssa hillitysti ottaminen oli ihan järkevä ratkaisu, sillä oloni on täydellinen. Tai täydellinen siihen asti, kunnes eilisen tapahtumat palautuvat mieleeni.

Tuskaisesti irvistäen kurkotan puhelimeni yöpöydältä ja näpytän Mikelle viestin, jossa ilmoitan tulevani käymään. Sen tehtyäni nousen ylös ja raahustan keittiöön kahvin tuoksua seuraillen.

Isä istuu pöydän ääressä ja lukee sanomalehteä tyhjä muki edessään. Mumistuani hänelle hyvät huomenet otan eiliseltä unohtuneen mukini pöydältä ja kaadan sen melkein täyteen kahvia.

"Minä menen käymään Mikella tänään" ilmoitan ja vilkaisen isää, joka kääntää huomionsa lehdestä minuun.

Hän nyökkää ja jää katselemaan minua epäröivästi.
"Oletko sinä kuullut mitään äidistä?" hän kysyy yrittäen kuulostaa mahdollisimman luontevalta.

"En vähään aikaan" vastaan välittämättä isän kankeudesta. "Me puhuimme puhelimessa viime viikolla. Gloria pyysi meitä käymään heti kun sinulla on enemmän vapaata."

Isä näyttää siltä, kuin yrittäisi tulkita ajatuksiani. Hän luulee, että äiti on minulle yhä arka puheenaihe, ihan sama vaikka olen yrittänyt vakuuttaa hänelle toisin. Nähtyäni äidin romahtamisen ja isän väsymyksen ja vaikeudet kaiken kasassa pitämisessä Devinan kuoltua olen sitä mieltä, että äidin muuttaminen siskonsa luokse oli kaikille oikea ratkaisu.

Palaan takaisin huoneeseeni ja istahdan meikkipöytäni eteen. Laitan itseäni vähän edustavampaan kuntoon samalla kahviani hörppien ja kelloa vilkuillen. Kun olen valmis ja kahvikuppini on tyhjä, vaihdan vaatteeni ja harjaan hiukseni ponnarille.

Otan puhelimeni ja lähden eteiseen sanoen matkalla heipat isälle. Laitettuani kengät ja napattuani autonavaimet hyllystä astun ulos ja suuntaan suoraan autolle.

Päästyäni keskustaan ja kierreltyäni kaupoilla pari tuntia ajan vihdoin Miken pihaan. Parkkeeraan auton hänen omansa viereen ja olen juuri nousemassa ulos, kun puhelimeni alkaa soida. Nähdessäni näytöllä Susanin nimen vaimennan puhelun ja työnnän kännykän takaisin taskuuni.

Painan ovikelloa ja jään odottamaan, että Mike saa aikaiseksi raahautua avaamaan. Siinä ei kuitenkaan mene kauaa, mutta kärsivältä hän kuitenkin näyttää työntäessään ulko-oven auki.

"En edes kysy, onko hyvä olo" sanon astuessani hänen ohitseen sisälle.

Hän vain hymähtää. Saatuani kengät pois seuraan häntä olohuoneeseen, jossa lysähdämme molemmat omille sohvillemme. Kohottaudun käsinojaa vasten nähdäkseni Miken kunnolla ja katson häntä hetken miettien, miten voisin muotoilla sanani oikein. Luovutan sen suhteen hyvin nopeasti.

"Haluatko sinä puhua?" tyydyn kysymään.

Mike pudistaa päätään ja hieroo luultavasti pahasti särkeviä ohimoitaan.

"Niin minä ajattelinkin" totean ja napsautan television päälle. "Minä löysin vähän aikaa sitten hyvän elokuvan, joka sopii tähän täydellisesti. Sinä tuskin olet katsonut sitä vielä."

"Ei mitään nyyhkyelokuvaa" Mike huokaisee, ja kun en vastaa mitään, hän katsoo minua kärsivästi.

Minulla ei kestä kauaa, kun saan kirjauduttua sisään netflixiin ja laitettua elokuvan pyörimään. Todellisuudessa elokuva ei ole niin surullinen kuin luulin sen olevan. Hieman pettyneenä katselen näytöllä rullaavia lopputekstejä ja kuuntelen taustalla pyörivää muka haikeaa musiikkia.

Odotan Miken sanovan jotain elokuvan surkeasta juonesta, mutta sen sijaan hän on hiljaa pitkän ajan.
"Sarah aikoo matkustella loppukesän" hän sanoo vihdoin. "Kierrellä Euroopassa. Minä lähden hänen mukaansa."

Katson häntä yllättyneenä. Tiedän, etten ole enää kovin useasti ehtinyt tapaamaan Miken kanssa, mutta jos hän lähtee siskonsa mukaan, en näe häntä melkein kahteen kuukauteen.