Pimeänkulkija

3. Tell me that you're sorry

**Amy**

Astuessani ulos pihallemme ja suunnatessani kohti minun ja Jasonin yhteistä autoa minua alkaa epäilyttää. Istahdan kuljettajan paikalle ja napsautan turvavyöni kiinni. Joudun säätämään peilejä ja penkin asentoa Jasonin jäljiltä, ennen kuin käynnistän auton. Jos minulle olisi kerrottu tästä hetkestä pari kuukautta aiemmin, en tiedä olisinko ollut enemmän hermostunut tapaamisesta vai autolla ajamisesta.

Lähden ajamaan kaupungin keskustaa kohti. Vanhaan kotiini verrattuna tämä matka tuntuu hujahtavan hetkessä. Onnistun välttämään kauppakeskuksen ahtaan parkkihallin löytämällä tyhjän paikan kadun varrelta. Pysäköin ja sammutan auton, ja nousen ylös tukahduttavan kuumaan ilmaan.

Aamupäivällä viilentävästi pyörteillyt tuuli on laantunut, ja ilma tuntuu seisovan. Kaivan ruusukultaisen invisibobblen taskustani ja alan haroa hiuksiani korkealle ponnarille lähtiessäni kävelemään kauppakeskuksen suuria ulko-ovia kohti.

Ovet liukuvat auki edessäni, ja minua vastaan pöllähtää heti tehokkaan ilmastoinnin synnyttämä kevyt ilmavirta. Työnnän ponnarin takas taskuuni ja kiroan itseäni mielessäni. Miksi minä jännitän? Olen täällä vain omasta uteliaisuudestani. Minun ei tarvitse kuin kuunnella, mitä hänellä on sanottavaa, ja sen jälkeen olen vapaa lähtemään kotiin ja vaikka heittämään hänet pois elämästäni, mistä hän oikeastaan itse itsensä jo heittikin. Haluanko minä sitä? En tiedä.

Astun liukuportaisiin samalla, kun yritän asettaa hiukseni suoremmiksi. Ylempään kerrokseen päästyäni luovutan ja annan käsieni valahtaa sivuilleni. Seuraan edelläni kulkevaa nuorta pariskuntaa kahvilaan, josta viime talven aikana muodostui minun ja Shawnin vakiopaikka. Sama kahvila, jossa Mike työskentelee. Silmäilen mustiin essuihin pukeutuneita työntekijöitä, mutta en erota Mikea heidän joukossaan. Hänen on täytynyt olla tänään aamuvuorossa.

Katseeni osuu nopeasti nurkkapöydässä istuvaan Shawniin. Katson häntä hetken epäröiden, mutta tiedän, että on liian myöhäistä kääntyä ympäri. Hän on todennäköisesti jo aistinut tuloni. Huulta purren pakotan jalkani kuljettamaan minut hänen luokseen, samanaikaisesti yrittäen pitää tunteeni kurissa ja sisimpäni kylmänä.

Onnistun kasaamaan itseni siihen mennessä, kun istahdan kapealle sohvalle häntä vastapäätä. Hänen näkemisensä tuntuu oudolta. Vaikka se saa ikävän, epäluulon ja suuttumuksen kaihertamaan mielessäni, jollakin tapaa minusta tuntuu, kuin hän ei olisi ollut hetkeäkään poissa. Katsoessani hänen kasvojaan voisin sanoa, ettei mikään ole muuttunut. Hän on tismalleen sama Shawn kuin ennenkin. Minua ja mieltäni tutkailevat vihreät silmät, tyynet ja varmat kasvot ja rento olemus, jonka vuoksi voisin itsekin melkein rauhoittua. Melkein.

Kohtaan hänen katseensa ja kohotan kulmiani merkitsevästi tehdäkseni selväksi sen, etten tullut vain rupattelemaan joutavia. Sää on kaunis ja niin edelleen, mutta minä haluan suoraan asiaan.

"Minä tulin" tokaisen.

Shawn tarkastelee minua katseellaan, mutta minua ei haittaa se, että hän tietää mitä pääni sisällä liikkuu. Haluan hänen tietävän, että olen loukkaantunut. Hän nyökäyttää omaa kahvikuppiaan kohti ja katsoo minua kysyvästi.

"Haluatko sinä jotain?"

"Jep. Kuulla, mitä sinulla on sanottavana" nyökkään ja nojaudun selkänojaa vasten pitäen katseeni tiukasti hänen kasvoissaan. Puristan käsiäni sylissäni piilossa hänen näkyvistään.

Shawn epäröi, ja arvaan hänen yrittävän kasailla ajatuksia yhteen mielessään. Sitten hän huokaisee ja kumartuu pienesti eteenpäin nojatakseen kyynärpäillään pöytään.

"Minä olin idiootti" hän tokaisee, ja nyökyttelen kehotukseksi jatkamaan.

"Siitä on ihan hyvä aloittaa."

Hän hymähtää, mutta vakavoituu nopeasti.
"Ihan totta, Amy, minä olen pahoillani" hän sanoo. "Minä tiesin, ettei siinä ollut mitään järkeä, mutta Chase on kuitenkin minun veljeni. Loppujen lopuksi minä joudun aina valitsemaan hänet."

Kynnet uppoavat kipeästi kämmenieni ihoon.
"Tarkoitatko sinä, että lähteminen oli Chasen idea?"

Shawn nyökkää ja näyttää hetken epäröivältä.
"Hän halusi lähteä ja aloittaa alusta" hän sanoo varovasti. "Kuulemma isä kutsui meidät pitkästä aikaa luokseen, mutta minusta tuntuu, että oikeasti hän halusi vain päästä selvittämään ajatuksiaan."

Katson häntä yrittäen keksiä vastausta, kunnes hänen ilmeensä pehmenee ja hän huokaisee.
"Minä tiedän sinusta ja Chasesta."

Tuijotan häntä silmiäni räpytellen. Vaikka olen yrittänyt kiistää sitä, pieni osa minussa on koko ajan ollut tietoinen siitä. Ja siitä huolimatta olen pelännyt kuulevani nuo sanat hänen huuliltaan. Päästän irti minut kasassa pitäneestä kylmyydestä ja annan hartioideni lysähtää alas.

"Shawn.. Minä.."

"Älä" hän sanoo. "Älä sano, että olet pahoillasi."

"Mutta minä olen" parahdan hiljaa.

Hitaasti Shawnin kasvoille kohoaa lämmin hymy hänen pudistellessaan päätään pienesti.
"Sinulla ei ole mitään syytä sanoa niin" hänen äänensä on tuskin huomattavasti hiljaisempi. "Et sinä voi mitään tunteillesi. Minä haluan vain, että sinä olet onnellinen, ja jos sinä olet sitä Chasen kanssa, niin mitä pahoittelemista siinä on?"

Hänen sanoillaan kestää pieni tovi upota tajuntaani, mutta sen tapahduttua pudistelen rivakasti päätäni.
"Ei. Se juttu oli ohi ennen kuin ehti edes alkaa" vastaan yrittämättäkään peittää hänen sanojensa synnyttämää hämmennystä. "Se oli pelkkä virhe."

Joko hän sivuuttaa sanomani pelkästä ystävällisyydestä, tai sitten olen onnistunut vakuuttamaan itsenikin niin tiukasti, ettei hän pysty todistamaan sanojani valheeksi, mutta joka tapauksessa hän vain laskee kätensä syliinsä ja katsoo minua mietteliäänä.

"Minä en usko, että se oli Chaselle pelkkä virhe" hän sanoo.

"Minä en halua puhua hänestä" sanon nopeasti, vaikka hänen sanansa jäävät jyskyttämään mieleeni. Joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani saadakseni ne katoamaan.

"Okei" Shawn vastaa hyväksyvästi. "Minusta olisi kiva tietää, mitä kaikkea täällä on tapahtunut. Olenko minä jäänyt mistään paitsi?"

Virnistän pienesti ja suoritan pikakelauksen muistoissani tämän puolen vuoden aikana. Kerrottavaahan riittää vaikka kuinka.

Puolitoista tuntia myöhemmin puhelimeeni kilahtaa viesti, jossa Jason sanoo tarvitsevansa autoa nopeasti. Vastaan hänelle olevani kotona parinkymmenen minuutin kuluttua ja laitan puhelimen takaisin laukkuuni.

"Jason" sanon selittävästi. "Minun pitää mennä."

Shawn nyökkää ja vilkaisee minun tilaamaani ja tyhjentämääni kahvikuppia.
"Minä olen sinulle tuon velkaa" hän sanoo, ja kohotan kulmiani heilauttaessai laukun olalleni.

"Sinä olet minulle aika monta kahvia velkaa" sanon noustessani ylös sohvalta.

Shawn naurahtaa, mutta vakavoituu hetkeksi.
"Olemmeko me taas kavereita?" hän kysyy.

Käännyn katsomaan häntä ja tunnen hymyn nousevan huulilleni.
"Totta kai" sanon pientä helpotusta tuntien. "Minä olen iloinen, että sinä tulit takaisin."

Hänen hymynsä on viimeinen mitä näen, ennen kuin käännyn ympäri ja suuntaan kulkuni liukuportaiden kautta kohti ulko-ovea ja erinomaisesti parkkeerattua autoa.