Pimeänkulkija

8. Beauty and the beast

Minä en kuulu ihmisiin, joiden elämä kaatuu maanantaihin. Minulle ei ole tuskaa nousta ylös sängystä ja lähteä kouluun, enkä minä jää itkemään viikonlopun perään. Tämä maanantai on kuitenkin poikkeus.
Seison terveystiedon luokan edessä tuijottaen kynnystä ilman määrätietoisuutta, joka auttaisi minua astumaan avonaisen oviaukon läpi ja kohtaamaan seuraavan tuskaisen koettelemuksen. Kynnys kasvaa silmissäni ja vatsassani kiertää inhottavasti. Vilkaisen kelloa, jonka mukaan minulla on vielä kolme minuuttia armonaikaa.
Vaaleatukkainen poika työntyy ohitseni luokkaan vilkaisten minua oudosti mennessään. Enää kaksi minuuttia. Neuleeni hihoja hermostuneesti näpertäen vedän syvään henkeä ja astun kynnyksen yli pojan perässä. Vaatii suunnatonta tahdonvoimaa raahustaa eteenpäin, ja vielä suurempaa istahtaa omalle paikalleni laukkua sylissä puristaen.

"Onko kaikki okei?" Shawn kysyy epäluuloisesti.

"Meinaatko sinä kysyä tuota joka kerta?" vastaan mutisten. "Kiva traditio."

Sivusilmälläni näen hänen katselevan minua. Sormeni ovat kohmeessa, joten lasken laukkuni hitaasti maahan ja ristin ne jalkojeni väliin yrittäen saada ne lämpenemään. Etsin opettajaa katseellani, ja samalla hetkellä hän ilmaantuukin luokkaan vetäen oven kiinni perässään. Mietin, mitä Devinalla mahtaa juuri nyt olla.

"Sinä olet ihan kalpea" Shawnin ääni voisi jonkun korviin kuulostaa huolestuneelta, mutta tulkitsen sen mieluummin oudoksuvaksi.

Välttelen katsomasta häneen. Ehkä onnistun sivuuttamaan hänet koko tunniksi, ja aika vierähtää nopeammin. Ehkä..

"Amy."

Käännän katseeni hitaasti ja vastahakoisesti häneen. Vihreät sudensilmät katsovat takaisin kasvojani tutkien, ja erotan sävyjen tummenevan asteen verran. Jotenkin ihmeessä hänen ilmeettömät kasvonsa onnistuvat vakavoitumaan vielä lisää.

"Rauhoitu" hän sanoo niin hiljaa, etten usko edes naapuripöytämme kuulevan. "Minä en aio satuttaa sinua."

Katsomme hetken toisiamme, kunnes nyökäytän pienesti päätäni ja käännän katseeni pois. Opettaja on jo päässyt vauhtiin. Yritän keskittyä, mutta ajatukseni lähtevät harhailemaan omille teilleen. Menee pitkä tovi, ennen kun saan ne kasaan ja onnistun vihdoin uppoutumaan tunnin aiheeseen.
Tunnin loputtua asettelen muistiinpanovälineeni laukkuun ja lähden ensimmäisten mukana ulos luokasta. Huomaan Shawnin jättäytyneen joukon perälle, mutta karistan hänet ajatuksistani. Se onnistuu helposti, sillä katseeni kiinnittyy käytävän toisessa päässä villisti vilkuttavaan Susaniin. Mike seisoo hänen vieressään kädet taskuihin työnnettyinä enemmänkin huvittuneen kuin vaivaantuneen näköisenä.
Pujottelen kännykät kädessään matelevien ihmisten ohi heidän luokseen.

"Me olemme menossa syömään" Susan sanoo. "Tuletko sinäkin?"

"Syömään?" kysyn kelloa vilkaisten. "Nyt jo?"

"Minulla on nälkä" Susan pyöräyttää silmiään. "Meillä on ihan tarpeeksi aikaa ennen seuraavaa tuntia, ja sinulla tuskin on kiire kuuntelemaan sitä antiikin luentoa."

Koska en väitä vastaan, hän lähtee johdattamaan meitä ruokalaan. Aamupalastani ei ole vielä kauaa, joten tyydyn ottamaan vain pari hedelmää ja seuraamaan samoin tehnyttä Mikea pöytään. Istahdan häntä vastapäätä ja alan kuorimaan appelsiiniani hitaasti. Susan tulee pian täyden lautasensa kanssa ja lysähtää Miken viereen.

"Älkää sanoko, ettei teillä ole yhtään nälkä" hän sanoo epäuskoisesti ja työntää hieman mielenosoituksellisesti ruokaa suuhunsa.

Tällä kertaa minä pyöräyttelen silmiäni hänelle, mutta Mike vain hymähtää. En tiedä, miten sokea olen aiemmin ollut tai miksi kiinnitän asiaan huomiota vasta nyt, mutta siinä syödessämme huomaan Susanin ja Miken vilkuilevan toisiaan. Harvoin ja vaivihkaa, silloin kun luulevat ettei kukaan huomaa. Kun alan seuraamaan heitä tarkemmin, tajuan Susanin nauravan jokaiselle Miken sanomalle asialle. Mike taas hymyilee, ja minä tunnen itseni tyhmäksi.
Susanilla kestää ikuisuus tyhjentää lautasensa. Käymme viemässä tavaramme palautustiskille ja roskiin, ja lähdemme kiiruhtamaan takaisin koulun käytäville. Kun Mike on lähtenyt eri suuntaan ja minä ja Susan olemme lähestymässä yhtä monista luentosaleista, annan kysymyksen lipsahtaa huuliltani.