Pimeänkulkija

2. Who knows the secret tomorrow will hold..

Kun palaan varovaisin askelin käytävälle, ihmisten määrä on selvästi vähentynyt. Suuntaan terveystiedon luokkatilaa kohti ja yritän olla vilkuilematta ympärilleni. Tieto susista ja tieto siitä, että he tietävät mikä minä olen, ahdistaa minua aivan törkeästi. Tunnetta ei yhtään helpota se, ettei minulle ole opetettu ainuttakaan asiaa metsästyksestä. Eli mitä susiin tulee, olen täysin avuton.
Tämä luokka näyttää tutummalle aiempaan verrattuna. Olen tottunut paripöytiin koko peruskoulun ja lukion ajan, enkä voi väittää pitäväni niistä. Luokka on vielä melko tyhjä, joten voin istahtaa ikkunan viereiselle tyhjälle paikalle. Siitä näkee ison osan pihaa mukaan lukien parkkipaikan. Pari ihmistä kävelee hakemaan jotain autostaan, muutama polttaa tupakkaa roskiksen vierellä ja joku on näköjään lähdössä jo kotiin.
Joku liukuu istumaan viereeni. Käännyn hänen puoleensa, mutta tunnistaessani hänet hymy kuolee huulilleni. Vihreäsilmäinen susipoika katsoo takaisin toinen suupieli koholla. Käännän nopeasti katseeni hänestä opettajaan ja puren lujaa huultani yrittäen hillitä uudestaan kiihtyvää sydäntäni. Vaikka tuijotan tiukasti eteen, sivusilmällä erotan pojan katselevan minua.
"Onko kaikki hyvin..?" hän kysyy hitaasti odottaen minun sanovan nimeni lauseensa loppuun.
Hän ei välitä tippaakaan siitä, mikä minä olen. Olemus on rento ja huoleton, hymy joko kiusoitteleva tai ilkkuva. Hän tietää tarkalleen tunteeni, joten edelliset piirteet yhdistettynä hän on myös omahyväinen.
"Ei" vastaan lyhyesti edes vilkaisematta häneen.
Opettaja sulkee luokan oven ja asettuu seisomaan smart-taulun eteen. Vilkaisen taulun yllä olevaa kelloa ja lasken nopeasti jäljellä olevat minuutit. Niitä on paljon, mutta minä selviän tästä.
"Minä en tiennyt, että tänne on muuttanut uusi tappajaperhe" susipoika kumartuu kuiskaamaan minulle.
Katson nopeasti, kuuliko kukaan lähellämme istuva hänen sanojaan. Kukaan ei reagoi mitenkään. Käännyn tuijottamaan susipoikaa vihaisesti.
"Älä käytä tuota sanaa" sihahdan hänelle. "Onko sitä pakko kailottaa täällä.."
Poika kohottaa kulmiaan pienesti, ehkä hämmentyneesti tai ihan muuten vain. Katsomme toisiamme hetken hiljaa, hän harkitsevasti ja minä hermostuneesti ja vihaisesti.
"Okei" hän sanoo mietteliäästi. "Minä vain tarkoitin, etten tiennyt teistä. Kuka sinä olitkaan?"
"Sitä sinun ei tarvitse tietää" tokaisen.
Hän haluaa tietää, mihin sukuun minä kuulun. Yrittää selvittää, pitäisikö heidän olla huolissaan vai ei.
"Kaipa minä saan sen selville muutenkin" hän sanoo ja ehtii juuri vaieta, kun opettaja sinkoaa meihin ärsyyntyneen katseen.
"Amy ja Shawn" hän ärähtää. "Onko teillä jokin ongelma?"
Katseeni pysyy yhä susipojassa, mutta tunnen jo kolmannen kerran tämän päivän aikana lamaantuvani paikoilleni. Shawnin kasvoille leviää hitaasti tyytyväinen hymy hänen kääntyessään hetkeksi opettajan puoleen.
"Ei ole, opettaja" hän onnistuu kuulostamaan pahoittelevalta ilmeestään huolimatta. "Ongelma ratkesi jo."
Opettaja jatkaa puhumistaan, minä käännyn katsomaan häntä ja Shawn vieressäni kaivaa kännykkänsä esiin. Hän pitää kännykkää huolellisesti sylissään. Yritän olla vilkuilematta häntä, mutta lopulta uteliaisuus voittaa ja käännyn katsomaan hänen näyttöään.
Shawn avaa juuri facebookin ja kirjoittaa hakuun etunimeni. Joudun puremaan huulta pysyäkseni hiljaa, kun oma käyttäjäni ponnahtaa listan ensimmäiseksi. Amy Martin.
Shawn empii hetken, mutta siirtyy sitten sivulleni. Hän katselee hetken profiilikuvaani. Viime kesänä otettu kuva, jossa minä seison rantabulevardilla aurinkolasit otsallani iloisesti hymyillen.
Shawn vilkaisee minua, eikä hän enää hymyile.
"Martin" hän mumisee sulkiessaan puhelimensa.
Minun ei tarvitse vastata. Hän työntää kännykän taskuunsa ja nostaa katseensa opettajaan. Yritän itsekin keskittyä tuntiin. Kuuntelen opettajaa, vaikka osa hänen sanoistaan tuleekin samaa vauhtia toisesta korvasta ulos. Asiaa ei yhtään helpota se, että tunnen Shawnin vilkuilevan minua. Tuskaiset minuutit vierivät hitaasti.
Kun tunti loppuu, nousen nopeasti ylös ja pujottelen pöytien ohi kohti ovea. Valitettavasti Shawn harppoo samaa vauhtia kanssani. Vilkuilen häntä sivusilmällä ja vaikka kuinka yritän ehtiä käytävään ennen häntä, oviaukossa hän astuu eteeni ja tukkii tieni.
Säpsähdän ja astun vaistomaisesti pienen askeleen taaksepäin.
"Mitä sinä haluat?" kysyn kireästi ja katson taaksemme kerääntynyttä ihmisjoukkoa.
He yrittävät livahtaa käytävään, mutta Shawn seisoo keskellä oviaukkoa. Hänkin silmäilee ihmisiä, murahtaa kärsimättömästi ja tarttuu minua ranteesta. Yritän kiskoa kättäni hänen otteestaan, mutta hän on liian vahva nykäistessään minut sivuun käytävälle.
Sydämeni jyskyttää helvetillisen lujaa, ja joudun puremaan huultani pitääkseni ajatukseni kasassa.
Kun ihmiset ovat astuneet luokasta käytävään meitä oudoksuvasti vilkaisten, Shawn päästää hitaasti irti minusta. Kiskaisen käden nopeasti itseäni vasten ja hieron toisella kädelläni punottavaa rannettani. Haluaisin kivahtaa hänelle jotain ilkeää, mutta huuleni ovat kuin kiinni muurautuneet.
"Tehdään pieni sopimus" Shawn madaltaa ääntään ja vangitsee katseeni tiukalla katsekontaktilla. Hän ojentaa kättään minua kohti sopimuksen merkiksi. "Minä en kerro porukoilleni sinusta, ja sinä et kerro porukoillesi minusta."
Tuijotan häntä silmät räpytellen. Ajattelen hänen sanojaan, mutta aivoni eivät kykene järjestämään ainuttakaan järkevää ajatusta. Todellakin minun pitäisi kertoa hänestä isälle. Miksen kertoisi? Ventovieras vihollinen uhkailee ja nauraa minulle, seuraavassa hetkessä pyytää minua pitämään suuni kiinni?
"Okei?" hän tivaa ja vilkaisee merkitsevästi kättään.
Minä vain nyökkään vastaukseksi. Hänen kasvonsa rentoutuvat aavistuksen, mutta haluan nopeasti pois hänen läheltään. Vilkaisen yhä koholla olevaa kättä ja lähden ripein askelin aulaa kohti. Päästyäni vain muutaman metrin päähän vauhtini kuitenkin hidastuu, ja tajuan, mitä juuri äsken tapahtui. En kai minä oikeasti nyökännyt? Kiepahdan ympäri, mutta Shawnin selkä loittonee jo hyvää vauhtia toiseen suuntaan.
Huokaisten jatkan matkaani aulaan. Erottaessani Susanin ihmisten seasta karistan Shawnin mielestäni ja heilautan hänelle kättäni. Susanin huulet kohoavat ilahtuneeseen hymyyn hänen huomatessaan minut.
"Mennäänkö?" hän kysyy kiiruhdettuaan luokseni.
Nyökkään vastaukseksi. Haluan pois mahdollisimman nopeasti. Niinpä lähdemme pienen ihmisvirran mukana kampuksen suureen ruokalaan. Katselen ympärilleni hieman häkeltyneenä. Pitkät tiskit, pyöreät pöydät ja sohvat täynnä opiskelijoita kirjat ja läppärit edessään. Näky on kuin Devinan suosikkielokuvasta.
Menemme tiskille Susan edellä. Tiedän pääseväni pian kotiin, joten tyydyn ottamaan vain valmiiksi läpinäkyvään pussiin pakatun sämpylän. Annan muutaman kolikon tiskin takana seisovalle esiliinaan pukeutuneelle naiselle, joka suo minulle pikaisen, mutta ystävällisen hymyn.
Hän vilkaisee sämpylääni luultavasti pettyneenä siitä, ettei saanut anastaa rahojani kasviskeiton takia. Täytettyäni lasin vesiautomaatissa seuraan Susania pöytään, jonka toisella puolella istuu muutaman tytön porukka.
Käärin sämpylän ripeästi pussista ja haukkaan ison palan silmäillen samalla ympäri ruokalaa. Vahingossa huomaan jääneeni tuijottamaan muutaman pöydän päässä olevaa poikaporukkaa. Olen jo kääntämässä katsettani nolostuneena pois, kun yksi pojista kääntyy sivuttain, ja näen hänen kasvonsa. Sämpylän pala meinaa juuttua kurkkuuni.
Hörppään nopeasti vettä ja yritän olla yskimättä. Susan on onneksi liian keskittynyt keittoonsa huomatakseen mitään outoa.
"Tunnetko sinä täältä paljon porukkaa?" kysyn, ennen kun ehdin miettiä, kannattaako minun avata suutani ollenkaan.
"Aika paljon" Susan vastaa kuulostaen tyytyväiseltä. "Lähinnä kaikki vanhemmat, kiitos siskoni."
Nyökkään hitaasti ja osoitan poikaporukkaa sormellani.
"Tiedätkö sinä heidät?"
Susanin katse seuraa sormeani. Hänen kulmansa kurtistuvat aavistuksen hänen huomattuaan pojat, ja hän laskee lusikan lautaselleen.
"He?"
"Niin" sanon mahdollisimman normaalisti.
Susan näyttää miettivän hetken, ennen kuin huokaisee ja osoittaa pojista ensimmäistä.
"Tuo mustatukkainen, helvetin komea tatuoitu kaveri on Chase. Hän on ollut siskoni luokalla, joten usko minua, kun sanon ettei hänestä kannata kiinnostua. Hyvällä tuurilla hän huomaa sinut, mutta viikon päästä olet jo unohdettua kamaa.
Hänen vieressään istuva ruskeatukkainen on kuulemani mukaan Shawn, hänen pikkuveljensä. Shawn on meidän ikäinen ja Chase pari vuotta vanhempi. Hänestä minä en tiedä mitään, mutta tuskin hän kovin kaukana veljestään on."
"Tuo kolmas ja kaikista vaalein on Jordan. Julissan mukaan hän on heistä hiljaisin ja järkevin. Hän ei ole sukua heille, mutta nuo kolme ovat aina yhdessä."
Susia, ajattelen. He ovat kaikki susia. Äkkiä minun ei olekaan nälkä.
"Älä sano, että sinä olet jo kiinnostunut" Susan sanoo ja yrittää selvästi saada selkoa ajatuksistani.
Riistän katseeni pojista häneen ja puserran huulilleni jäykän hymyn.
"En ole" vastaan täydestä sydämestäni. "En todellakaan."
Susan hymähtää ja unohtaa koko asian. Hän alkaa puhua odotuksistaan tätä vuotta kohtaan, mutta kaikki hänen sanansa tulevat samaa vauhtia toisesta korvasta ulos. Minä vain hymyilen ja esitän kuuntelevani. Nyökkäilen muutamia kertoja, ja vihdoin Susan saa lautasensa tyhjäksi.
Nousemme pöydästä ja käymme viemässä astiat ja roskat pois.
Ruokalan ovella hyvästelemme toisemme ja lähdemme eri suuntiin. Pudottaudun ulkoportaita ripeästi alas silmäillen samalla parkkipaikkaa. Olkapääni lysähtävät helpotuksesta erottaessani äidin auton odottavan valmiina. Ripeytän askeliani ja kiiruhdan nopeasti auton luokse. Nykäisen takaoven auki ja pujahdan sisään.
Äiti kääntyy katsomaan minua hymynkare huulillaan.
"Miltä vaikutti?" hän kysyy.
"Koulu on hieno" vastaan olkapäätäni kohauttaen.
Äiti on esittämässä jatkokysymystä, mutta etuovi kiskaistaan auki ja Devina istahtaa hänen viereensä.
"Eiköhän tämä ollut tässä" Devina tokaisee ja napsauttaa turvavyönsä kiinni. "Kiitos, hei ja ei kuulemiin."
Muljautan pienesti silmiäni, mutta olen samaa mieltä hänen kanssaan. Minä en todellakaan halua palata tänne sudenpesään enää ikinä. Ikinä.
"Älä nyt" äiti naurahtaa ja vilkaisee meitä vuoronperään. "Ei kai siellä niin kamalaa voinut olla?"
"Ei" valehtelen ja nojaan otsaani auton ikkunaan, samalla kun Devina huokaisee: "Paina jo sitä kaasua."