Pimeänkulkija

6. Imprisoned

**Amy**

Makoilen sängylläni silmäillen tatuointejani poissaolevasti. Ajatukseni pyörivät eilisessä ja Chasessa. Minua inhottaa hänen paluunsa, mutta samanaikaisesti en voi olla miettimättä, olinko liian tyly häntä kohtaan. Huokaisen ärsyyntyneenä ja painan kaiuttimestani musiikkia kovemmalle.

Isä ilmaantuu huoneeni oviaukkoon, ja ensimmäisenä kiinnitän huomioni hänen metsästysvaatteisiinsa.

"Lähdetkö sinä mukaan?" isä kysyy. "Jason ja Leroy ovat jo valmiina."

Pudistelen päätäni hänelle.
"En jaksa" vastaan vaivautumatta kääntämään musiikkia hiljemmalle.

Isä katsoo minua hetken tutkivasti, mutta sanoo sitten heipat ja katoaa näkyvistäni. Pian kuulen ulko-oven käyvän, ja sen jälkeen olen taas yksin. Kierähdän selälleni ja nostan puhelimeni kasvojeni ylle miettien, kenelle soittaisin. Mike on luultavasti töissä, Susan jossakin shoppailemassa, Alex lähdössä isän ja muiden mukana metsälle ja Shawn, no.. Shawn on kotona Chasen kanssa.

Haahuiltuani hetken kotona ajatuksiini kyllästyneenä vaihdan lenkkivaatteet päälle ja lähden ulos. Juoksen niin pitkään, kunnes koko ruumiini huutaa happea, ja minun on pakko hidastaa. Syke taivaista hiljalleen palautuen kävelen takaisin kotiin, jossa kiiruhdan ensimmäisenä suihkuun.

Puettuani yötopin ja -shortsit huoneessani erotan vaimeasti puhetta ulkoa. Käyn vilkaisemassa olohuoneen ikkunasta nähdäkseni isän, Jasonin ja Leroyn seisoskelevan pihavajamme edustalla. En jaksa välittää heidän touhuistaan, vaan palaan takaisin huoneeseeni kuivattelemaan hiuksiani.

Sammutettuani hiustenkuivaajan kuulen isän ja Leroyn äänet keittiöstä. Minun pakko alkaa kiinnostua, jos setäni on vaivautunut tulemaan ihan sisälle asti. Kun pääsen keittiöön, kohtaan kolmet pelottavan hyväntuuliset kasvot. Katselen heitä kaikkia vuoronperään.

"Miksi te tulitte näin nopeasti?" kysyn epäluuloisesti. "Oliko teillä tosiaan noin hyvä reissu?"

Isä naurahtaa, ja Jason nyökäyttää päällään ulko-ovea kohti.

"Tule katsomaan" serkkuni sanoo pienesti virnistäen.

Hän astelee edeltä ovelle ja jää vasta ulkopuolella odottamaan minua. Sujautan ensimmäisenä vastaan tulevat kengät jalkoihini, ja yhdessä kävelemme pihamme poikki kohti vajaa. Vilkaisen häntä epäluuloisesti hänen tarttuessaan käsillään oven rautaisesta säpistä. Saranat päästävät ikävän narahduksen, kun Jason vetää oven auki.

Vajan takaosassa paksuilla rautaisilla ketjuilla kahlittuna istuu Jordan. Hän kyhjöttää pienellä kerällä lattiaa tuijottaen kahleet tiukoiksi vedettyinä. Hänen hiuksensa ovat sotkussa ja multaiset, ja kun hän nostaa päätään, näen hänen kalpeilla poskillaan veriset ja likaiset viivat. Jordan katsoo minua hetken kasvot ilmeettöminä, mutta kääntää katseensa nopeasti lattiaan. Hän ei paljasta tunnistavansa minua, ja joudun tekemään kaikkeni, että pystyn samaan.

Tuijotan häntä yrittäen peittää järkytykseni ja otan pienen askeleen lähemmäs samalla Jasonia vilkaisten.

"Tämäkö se teidän saavutuksenne on?" kysyn epäuskoa äänessäni. "Minä en nyt ihan tajua, mitä hyötyä tästä on. Luuletteko, että hän oikeasti kertoo teille mitään laumastaan?"

Jason hymähtää sanoilleni.
"Ainahan sitä voi yrittää" hän vastaa huolettomasti. "Ei siitä mitään haittaakaan ole. Tuo tietää varsin hyvin, että nyt on aika alkaa puhua, sillä parin päivän päästä on jo vähän myöhäistä."

Huomaan ensin verilammikon lattialla, ja vasta sen jälkeen tajuan Jordanin painavan käsivarttaan kylkeään vasten. Käden alta valuu lilahtavaa verta pitkin hänen kylkeään, eikä haava näytä olevan lähelläkään umpeutumista. Katson sitä hämmentyneenä, kunnes tajuan vastauksen.

"Myrkkynuoli" sanon itsekseni, ja Jason nyökkää.

"Pari päivää" hän sanoo merkitsevästi.

Silmäilen rautaisia kahleita Jordanin ranteissa. Ne eivät ole kovin tiukat, joten näen pienen pätkän niistä lähtevistä ja Jordanin ranteet lävistävistä piikeistä. Myös niistä valuva veri on lilahtavaa. Tuijotan Jordania ja tajuan, ettei hänellä ole toivoakaan riuhtaista itseään irti. Pienikin liikahdus on yhtä helvettiä hänen myrkyn heikentämälleen ruumiille.

"Mennäänkö? Minulla alkaa olemaan nälkä" Jason sanoo ja työntää vastausta odottamatta ovea aavistuksen pienemmälle hoputtaakseen minua tulemaan.

Luon viimeisen silmäyksen Jordaniin, mutta tämä pitää katseensa tiukasti maassa. En tiedä, onko hänellä uskoa minuun. Jos on, niin toivon todella, ettei se osoittaudu turhaksi. Käännyn itsekin ympäri ja katson, miten Jason painaa oven kiinni jättäen Jordanin yksin pimeään.