Pimeänkulkija

14. Empty

Katselen ulos auton ikkunasta ja pyörittelen veistä hajamielisesti käsissäni. Puhaltimesta virtaa lämmintä ilmaa kasvoilleni, ja moottorin pehmeä hurina muistuttaa minua edellisestä kerrastani tämän auton kyydissä. Silloin en millään tahtonut pysyä hereillä, mutta nyt mielessäni pyörii liikaa asioita.
Vilkaisen kuljettajan paikalla istuvaa Shawnia, joka pitelee ratista rennon näköisenä. Hänen otsansa on kuitenkin huolestuneesti kurtussa, eikä huulilla ole pientäkään hymynkaretta. Käännän katseeni tiehen edessämme ja katselen ohitse kiitäviä maisemia. Tutuksi tulleet seudut näyttävät harmailta ja koleilta.

"Puhuiko hän totta?" kysyn hiljaa.

Sivusilmälläni näen Shawnin vilkaisevan minua.
"Puhui" hänen äänensä kuulostaa melkein helpottuneelta, ehkä siksi, että ensimmäistä kertaa matkan aikana rikoin hiljaisuuden välillämme.

"Miten? Tai siis.. minä luulin, että te olette ainoat täällä."

"Niin minäkin" Shawnin äänensävy kiristyy. "Näköjään emme enää. Keitä tahansa ne ovatkaan, niiden olisi parempi jatkaa matkaansa."

Lasken katseeni käsissäni olevaan veitseen.
"Luuletko.." puren huultani, "luuletko sinä, että Devina oli vain sattumaa? Että hän vain sattui jäämään heidän tielleen, vai tiesivätkö he, kuka hän on?"

Jos he tiesivät, he tietävät myös minusta. He tietävät minusta, äidistä ja isästä, ja ovat jo kannoillamme.

"Minä todella toivon, että vain sattumaa."

"Eikö se sinusta tunnu yhtään epätodennäköiseltä?"

Shawn vain vilkaisee minua, mutta hänen katseensa kertoo kaiken. Hän ei usko, että se oli vain sattumaa. Hän on varma siitä, että vieraat sudet tietävät henkilöllisyytemme, ja totta puhuakseni niin olen minäkin.
Ahdistuneena käännyn katsomaan ulos sivuikkunasta. Haluaisin ajatella jotain muuta, keskittyä johonkin muuhun tai tuntea sisimmässäni jotain muutakin kuin väsyttävää turtumusta päivästä toiseen, ja nyt myös pelkoa omasta selviytymisestä. Kunpa elämä voisi vain palata raiteilleen. Minulla on ikävä Devinaa.
Puhelimeni kilahtaa viestin merkiksi. Kaivan sen laukustani lukeakseni näytöllä vilkahtavan Susanin nimen. Hän luultavasti kyselee, missä minä olen ja onko kaikki hyvin. En tiedä, mitä hänelle vastaisin, joten laitan kännykän takaisin laukun sivutaskuun.
Välttelen katsomasta Shawniin, kunnes viimein olemme kotipihassani. Vasta silloin käännyn katsomaan häntä avattuani ensin turvavyöni ja laskettuani käteni ovenkahvalle. Tiedän, että hänellä on vielä jotain sanottavaa hiljaisen matkan jälkeen. Niinpä katselen vain häntä odottavasti yrittäen miettiä mielessäni, miten hän nyt yrittää mieltäni rauhoitella.

"Amy" hän huokaisee aivan kuin osaisi lukea ajatukseni.. -ehkä hän osaa? mistä hitosta minä sen voisin tietää-.. "Kukaan ei tule satuttamaan sinua. Minä lupaan sen."

Hymähdän vaisusti. Ihan kuin hänellä olisi mitään vaikutusta asiaan. Nyökkään hänelle hyvästiksi ja nousen ulos autosta. Tönäisen oven kiinni ja vielä viimeisen vilkaisun Shawniin luotuani lähden astelemaan talolle. Noustessani terassimme portaita kuulen hänen ajavan pois.
Jätän kenkäni eteiseen ja astun peremmälle hiljaiseen kotiini. En tiedä, missä äiti on. Minun pitäisi ehkä käydä katsomassa häntä, kysyä onko kaikki okei, mutta juuri tällä hetkellä en jaksa muuta kuin raahautua omaan huoneeseeni. Mikään ei nyt ole okei, eikä se muuksi ole muuttumassa.
Katselen samalla käytävän varrelle kiinnitettyjä valokuvia. Kaikkien nolojen lapsuuskuvien seassa on valokuva isästä ase kädessään. Hän seisoo metsässä edellisen kotimme lähellä ja hymyilee kameralle kuin mikäkin kuningas. Silmäni jäävät tuijottamaan asetta, enkä hetkeen saa riistettyä katsettani irti. Valokuva tuntuu katsovan minua pilkaten, aivan kuin muistuttaen, että jonakin päivänä minun on määrä seisoa siinä isän vierellä yhtä voitokkaana. Yhtä voitokkaana Devinan muistoa kunnioittaen.
Vasta kun minua alkaa oksettaa, jatkan kiireellä matkaani. Alas vilkaistessani tajuan yhä puristavani veitseä kädessäni.
****

// sori lyhyt luku! En tosiaan tiiä miten tässä näin kävi, mutta tästä seuraava luku on ollut valmiina jo pitkään😂 nyt tulee kuitenki luvut oikeessa järjestyksessä, eli julkastaanpa toi seuraavakin samalla! Haluun vielä kiittää teitä ihanista kommenteista ja palautteista❤ on ihan eri juttu kirjoittaa tätä, kun tietää, että siellä on oikeesti porukkaa ketä kiinnostaa. Enää ei puutu kun tarpeeksi aikaa kirjoittaa❣