We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 2

// Tässä olisi uusi luku luettavaksi teille ihanuuksille siellä :) Mahdollisesti huomenna ilmestyy uusi luku, koska mulla on vapaapäivä koulusta ja on hyvin todennäköistä, että huomenna tulee sen takia kirjoiteltua ;) Ja onhan se hyvä käyttää nyt tätä intoa mitä kirjoittamiseen löytyy.

Louisin näkökulma

Olin juuri saapunut suutarin omistaman talon pihaan ja kiinnitin parhaimmillani hevostani suitsista läheisen puun runkoon. Varmistin lopuksi, että solmu olisi varmasti sellainen, että hevoseni saisi sen kyllä auki, jos jokin vaara sitä uhkaisi. Luotin siihen, että se ei lähtisi mihinkään ilman kunnollista syytä, joten olisin voinut jättää sen vaikka vapaaksi halutessani, mutta tahdoin mielummin pitää sen kaupungissa kiinni.

"Palaan pian." sanoin ja taputin muutaman kerran kevyesti hevosen kaulaa, lähtien sitten kulkemaan kohti suutarin ovea.

Avasin talon oven ja kuulin kuinka oven yläpuolella oleva kello alkoi kilisemään, ilmoittaen siitä, että sisälle oli saapunut joku. Astelin peremmälle ja katselin ympärilleni, näin edessäni vanhan puisen tiskin, jonka toisella puolella oli ovi aukko, joka ilmeisestikin johti suutarin työtilaan, sillä juuri silloin sieltä asteli esille itselleni tuntematon mies.

"Hei, kuinka voin auttaa? Olen Des Styles ja omistan tämän liikkeen." mies esittäytyi ja pyyhki samalla mustuneita käsiään puisen tiskin luona olevaan liinaan.

"Tulin tänne, jotta voisimme sopia millaiset kengät tarvitsen ensi lauantaita varten." vastasin pienesti hämmästyneenä, sillä olin odottanut tämän miehen tunnistavan minut. Ainakin monet täällä kylässä tunsivat minut, vaikka harvoin kävinkään kenenkään liikkeissä sisällä asti.

"Olen erittäin pahoillani, en tunnistanut teitä heti korkeutenne. Mutta nyt, kun katson teitä tarkemmin tiedän kyllä kuka olette. Pahoittelut tyhmyydestäni." Des sanoi ja hänen ilmeensä näytti varsin katuvalta sillä hetkellä.

"Ei se haittaa." vastasin nopeasti sillä, vaikka olinkin ollut koko ikäni kuninkaallinen niin ollut silti tottunut tällaiseen kohteluun.

Olin kyllä tottunut siihen, että linnan väki puhutteli minua korkeutena ja teki mitä vain pyysin, mutta kyläläisten suhtautumiseen itseäni kohtaan en ollut vielä tottunut. Kävin harvoin nimittäin kylässä ja etenkään yksin, kun isäni tahtoi usein, että otan jonkun mukaani. Ja vielä hetki sitten jouduin käyttämään valeasuja liikkuessani täällä. Mutta, kun olin täyttänyt 18-vuotta, olin saanut enemmän vapauksia liikkua täällä yksinäni ja ihan omana itsenäni.

"Poikani piti palvella teitä tänään, mutta hänen täytyi lähteä hakemaan materiaaleja viereisestä kylästä, joten minä autan teitä niiden kenkien kanssa. Oletko ajatellut millaiset tahtoisit, sillä minulla on muutamia juhlakenkiä valmiina ja ne voisivat olla jopa oikean kokoisia?" Des kertoi ja loi lopulta kysyvän katseensa minua kohden.

Minulla ei ollut mitään väliä siitä kuka minua täällä palveli, oli se sitten hänen poikansa tai hän itse. Tahdoin vain hoitaa tämän mahdollisimman nopeasti pois alta ja palata linnaan, jossa minun pitäisi vielä mitä luultavimmin kokeilla erittäin monia eri pukuja.

"Jotkin mustat olisivat luultavasti sopivat." vastasin ja katsoin puisen tiskin toisella puolella olevaa miestä. En todellakaan ollut miettinyt valmiiksi millaisia juhlakenkiä tarvitsisin.

"Selvä, käyn hakemassa muutamat vaihtoehdot niin voit kertoa mielipiteesi niistä." Des sanoi ja lähti kävelemään sitten takanaan olevaa työtilaa kohden.

Näin oviaukosta kuinka hän käveli muutamien laatikoiden luokse ja otti niistä muutamia käteensä. Kävelin itse lähemmäksi vanhaa puista tiskiä, sillä sen luona kenkien katselu olisi paljon helpompaa, kun Des toisi ne luokseni.