We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 1

// Sain tämän ensimmäisen kunnon luvun nyt valmiiksi kirjoitettua, joten päätin julkaista sen teille heti luettavaksi :) Toivon teidän pitävän tästä ja tietenkin myös tulevista luvuista.

Louisin näkökulma

Heräsin aamulla normaalisti siihen, kun valo täytti huoneeni, mikä johtui siitä, että verhot oli juuri siirretty syrjään ikkunan edestä. Avasin silmäni raolleen ja katsoin kuinka Liam juuri parhaimmillaan kiinnitti huoneeni tummia verhoja kultaisilla narunyöreillä kiinni, jotta ne pysyisivät poissa valon tieltä.

"Huomenta korkeutenne, isänne ja siskonne odottavat teitä aamupalalla." Liam sanoi, kun oli saanut verhot kiinnitettyä, jonka jälkeen hän lähti askeltamaan kohti huoneessani olevaa vaatekaappia.

Pyöräytin pienesti silmiäni, kun kuulin sanan korkeutenne. Olin sanonut Liamille vaikka kuinka monta kertaa, että hänen ei tarvitse kutsua minua sillä nimellä. Olemme tunteneet toisemme lapsista asti ja olemme melkein kuin samaa perhettä, joten en odota hänen puhuttelevan minua millään hienoilla nimillä. Mutta annoin asian olla tällä kertaa, en jaksa alkaa heti aamusta huomauttelemaan siitä hänelle, kun tiedän, että joudun sen kuitenkin tekemään jossakin vaiheessa uudelleen.

"Onko Lottie tullut takaisin isovanhempiemme luonta?" kysyin samalla, kun nousin istumaan sänkyni reunalle.

Olin aivan unohtanut, että Lottie tulee tänään takaisin tänne. Hän oli ollut isovanhempiemme luona jo monta viikkoa, mutta oli päättänyt palata takaisin heti, kun oli kuullut mitä äidillemme oli tapahtunut. Olin iloinen siitä, että pääsen taas näkemään siskoni, sillä olen kaivannut hänen seuraansa näinä vaikeina aikoina.

"Kyllä, hän palasi aikaisin aamulla. Mutta en viitsinyt herättää teitä vielä silloin, kun näytitte nukkuvan monen yön jälkeen kerrankin sikeästi." Liam vastasi ja toi nätisti viikatun vaatepinon luokseni, laskien ne vierelleni sängyn reunalle.

Oli totta, että olin saanut viime yönä levättyä kunnolla ja oloni tuntui sen myötä jopa hieman paremmalta, vaikka oloni olikin edelleen varsin surkea äitini takia. Nappasin vaatepinosta valkean paidan ja vetäisin sen heti päälleni, jonka jälkeen nousin ylös sängyn reunalta ja siirsin katseeni Liamia kohti, joka seisoi minusta muutaman metrin kauempana.

"Voit mennä nyt, mutta valmistele hevoseni valmiiksi ennen puoltapäivää." sanoin ja katsoin kuinka Liam nyökkäsi minulle ja sen jälkeen hän lähti kulkemaan huoneeni ovea kohti.

Itse puin vielä housut jalkaani, jonka jälkeen kävelin suuren vartalopeilin luokse ja aloin laittamaan hiuksiani parempaan järjestykseen. Minulle oli opetettu pienestä asti se, että edes aamupalalle ei saa mennä ennen kuin on huolehtinut ulkonäkönsä kuntoon. Ja näin ollen jouduin tekemään tämän saman asian, joka aamu heti herättyäni ja muutaman kerran vielä päivän aikana, riippuen sitä millainen aikatauluni sattui olemaan.

-

Astelin sisälle ruokasaliin ja huomasin heti ensimmäisenä siskoni, joka istui omalla paikallaan ruokapöydän ääressä. Mutta kummallista asiasta teki sen, että en nähnyt isääni missään, vaikka Liam oli hetki sitten sanonut minulle, että hänkin tulisi olemaan täällä. En kuitenkaan miettinyt asiaa kauempaa vaan lähdin pieni hymy kasvoillani kulkemaan kohti ruokapöytää, jolloin Lottie vihdoin huomasi minut. Hänenkin kasvoilleen ilmestyi hymy ja seuraavassa hetkessä siskoni oli noussut ylös tuoliltaan ja rynnännyt halaamaan minua. Jos isämme olisi ollut paikalla olisi hän huomauttanut asiasta meille, mutta, koska hän ei ollut paikalla pystyimme näyttämään tunteemme oikeasti emmekä joutuneet hillitsemään niitä.

"Ihana nähdä sinua." sanoin ja irroitin sen jälkeen käteni siskoni ympäriltä ja katsoin häntä suoraan silmiin.

"Samoin, olen kaivannut sinua paljon, vaikka olemmekin olleet erossa vain muutaman viikon." Lottie vastasi hymyillen.

"Se on aivan liika tällaisina aikoina." sanoin ja samalla ne pienet hymyt, jotka olivat olleet kasvoillamme katosivat.

"Olen pahoillani, että en ollut täällä, kun sinä ja isä olisitte tarvinneet minua. Olisin halunnut nähdä äidin vielä kerran ennen hänen kuolemaansa." Lottie sanoi ja suuntasi katseensa sitten lattiaa kohden.

"Älä syytä itseäsi siitä, että et ollut täällä. Sinä tarvitsit aikaa itsellesi ja et voinut tietää, että äidin tila huononisi yllättäen." vastasin ja tartuin kädelläni hellästi siskoni leukaan ja nostin hänen katseensa itseäni kohden.

"Äiti rakastaa sinua ja hän tulee aina tekemään niin, vaikka emme näekään häntä." sanoin ja loin pienen hymyn kasvoilleni, vaikka se ei ollutkaan aito hymy. Tahdoin vain saada siskoni piristymään, vaikka itse olinkin tämän asian takia aivan hajalla.

Kun Lottie oli saanut pienen hymyn kasvoilleen ja nyökännyt sanoilleni olimme menneet istumaan ruokapöydän ääreen, jossa paikoillemme oli asetettua kulhot täynnä erilaisten hedelmien paloja. Aloimme syömään kumpikin aamupalaamme, emmekä sanoneet hetkeen mitään.

"Missä isä muuten on, luulin hänenkin olevan täällä?" kysyin ja nostin katseeni siskooni, joka istui vastakkaisella puolella pöytää.

"Hänen täytyi mennä sovittamaan pukuaan hautajaisia varten ja toivoi sinunkin tekevän samoin, kun palaat takaisin kylältä." Lottie vastasi.

Nyökkäsin kuullessani siskoni sanat, jonka jälkeen jatkoin hedelmäpalojen syömistä. Tämä päivä tulisi olemaan siis itselleni kiireinen, sillä minulla olisi vielä illalla taisteluharjoitukset. Mutta ehkä voisin pyytää isältäni lupaa jättää ne välistä tällä kertaa, sillä en todellakaan ole innostunut nyt miettimään sitä miten minun on parhainta käyttää miekkaa erilaisissa tilanteissa suojellakseni itseäni. Ja sitä paitsi, vaikka itse sanonkin niin olen varsin hyvä käyttämään miekkaa, joten sen käytön harjoitteleminen tuntuu varsin turhalta nykyään.

-

Olin hakenut vielä ruskean laukkuni huoneestani, jonka jälkeen olin suunnannut kulkuni tallia kohden. Olisi aika lähteä kylää kohden valitsemaan niitä kenkiä hautaisia varten, jotta saisin sen asian hoidettua.

Kun saavuin sisälle talliin, jossa olivat vain minun, isäni ja Lottien hevoset huomasin heti Liamin, joka juuri parhaimmillaan talutti valkeaa hevostani ulos karsinasta. Hän oli laittanut hevosen juuri oikeaan aikaan valmiiksi ja olin siitä iloinen, sillä voisin lähteä heti liikkeelle, eikä minun tarvitsisi odotella yhtään.

"Haluatko, että lähden mukaasi kylään?" Liam kysyi, kun hän antoi hevosen ohjakset minulle.

"Ei tarvitse. Voit pitää vapaata ja tehdä mitä haluat sillä aikaa, kun olen poissa." vastasin ja lähdin kulkemaan ulos tallista.

"Oletko varma, että et tarvitse ketään mukaasi? Voin hyvin pyytää, jonkun sotilaista mukaa.." Liam sanoi, mutta hänen lauseensa jäi kesken, kun avasin itse suuni.

"Liam, en ole enää mikään pikkulapsi. Osaan kyllä huolehtia itsestäni ja sitä paitsi suutarin talo on vain kilometrin päässä linnasta, joten pärjään hyvin itsekin." vastasin ja katsoin hyvää ystävääni hetken aikaa, jonka jälkeen kapusin hevoseni selkään.

"Hyvä on sitten, mutta muista olla varovainen." Liam sanoi.

Nyökkäsin pienesti, jonka jälkeen lähdin hevosen kanssa liikkeelle kohti linnan portteja. Aikoisin hoitaa tämän asian nopeasti pois alta, jonka jälkeen voisin palata takaisin linnaan.

Kun pääsin ulos linnan porteista laitoin hevoseni laukkaamaan hiekkatietä pitkin, nautin siitä tunteesta, minkä laukkaaminen sai aikaan. Sain tuntea kevyen viimaan itseäni vasten ja samalla tuntui siltä kuin voisin jättää kaikki huolet ainakin hetkeksi taakseni ja nauttia vain tästä hetkestä.