We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 15

// Uusi luku! :)

Voin sanoa, että tää luku on aikas mahtava ja uskon teidän ihanuuksien pitävän tästä, etenkin lopusta ;) Se on nimittäin vaikka itse sanonkin niin varsin mukava ja sitä oli todella ihana kirjoittaa. Kertokaa ihmeessä mielipiteitänne, koska ne on aina niin parhaita <3

Harryn näkökulma

Miekkailu oli todellakin paljon raskaampaa kuin olin osannut odottaa. Olimme harjoitelleet vasta lähemmäs puolituntia ja olin jo nyt hengästynyt, mutta sen voisi varmaan laittaa sen piikkiin, että tämä oli ensimmäinen kertani, kun kosken miekkaan. Sen sijaan Louis ei näyttänyt ollenkaan väsyneeltä, hän luultavasti pystyisi jatkamaan tätä vielä vaikka koko loppupäivän. Mutta minun voimani eivät valitettavasti siihen riittäisi, minun olisi saatava hengähtää jossakin vaiheessa.

"Jaksatko vielä?" Louis kysyi ja katsoi minua suoraan silmiin samalla, kun hän laski miekkaansa alemmas.

Ilmiselvästi Louis oli huomannut, että aloin väsymään. Joten sitä olisi turha peitellä millään tavoin, etenkin, kun haluaisin vain kaatua tuohon ruohikolle makaamaan ja olla liikkumatta siitä mihinkään pitkään aikaan.

"Voisimme pitää pienen tauon, jos se ei vain haittaa." vastasin ja laskin myös omaa miekkaani alemmas. Turha sitä olisi pitää pääni korkeudella nyt, kun pidimme ainakin pientä taukoa.

"Pidetään vain, voit aina sanoa, kun haluat levätä. Tiedän, että ensikertalaiselle tämä on rankkaa." Louis vastasi hymähtäen.

"Onko se sitten ollut sinullekkin alussa rankkaa?" kysyin ja laskin miekkani maahan, jonka jälkeen istahdin alas ruohikolle.

"Oli, mutta harjoitusten myötä väsymykseni katosi hiljalleen pois." Louis sanoi nyökäten samalla, jonka jälkeen hän istahti vierelleni maahan.

Hengitin syvään raikasta ilmaa ja suljin samalla silmäni hetkeksi kiinni. Tunsin pienen tuulenvireen ihollani, joka toi helpotusta väsymykseeni ja siihen, että olin lähellä läkähtyä. Aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta meitä kohden, joten ei ollut ihme, että olin lähellä läkähtyä tässä säässä. Sää oli tietenkin mitä mainioin, mutta nyt kyllä toivoisin, että lämpötila laskisi edes muutaman asteen.

Avasin silmäni ja siirsin katseeni vierelläni olevaan Louisiin, joka parhaimmillaan kaivoi jotakin laukustaan esille. Hetken päästä Louis otti laukustaan ulos vesipullon ja tarjosi sitä hymyillen minulle.

"Tämä varmaan auttaa." Louis sanoi.

"Kiitos." vastasin hymyillen ja tartuin sitten vesipulloon ja avasin sen korkin.

Otin kunnon huikan vettä ja kylmä vesi todellakin auttoi viilentämään kehoani, enköhän jaksaisi tämän avulla jatkaa harjoituksia. Tai enhän minä oikeastaan muuta voisikaan, minun olisi pakko harjoitella miekkailua vielä lisää. Kun olin saanut juotua vettä tarpeeksi annoin pullon takaisin Louisille, joka joi itse vuorostaan.

"Haluatko jatkaa?" Louis kysyi ja sulki sitten vesipullon laittaen sen takaisin laukkuunsa.

"Jatketaan vain." vastasin nyökäten.

Kumpikin meistä nousi ylös ja tartuimme ruohikolla oleviin miekkoihimme, jonka jälkeen käänsimme katseemme toisiamme kohden.

"Sinun vuorosi hyökätä." Louis sanoi.

Olimme aiemmin harjoitelleet siten, että Louis oli näyttänyt minulle miten miekalla pystyi puolustamaan ja hyökkäämään, jonka jälkeen olimme tehneet niin, että olin puolustautunut Louisin hyökkäyksiä vastaan. Tai oikeastaan voisi sanoa, että olin puolustaunut, kun Louis oli heilauttanut miekkaansa minua kohden erittäin pienellä voimalla.

Nyökkäsin pienesti ja kohotin sitten kädessäni olevaa miekkaa ylemmäs ja huomasin Louisin tekevän samoin. Hänen siniset silmänsä seurasivat tarkasti jokaista liikettäni ja siinä vaiheessa minut valtasi tunne siitä, että haluan näyttää Louisille, että olin oppinut hneltä edes jotakin tämän päivän aikana. En halua tuottaa pettymystä, kun Louis on uhrannut aikaansa siihen, että opettaa minua miekkailemaan.

Otin muutaman askeleen lähemmäksi Louisia ja heilautin miekkaani häntä kohden, jolloin Louis torjui iskuni erittäin helposti. Tietenkin se oli vain hyvä, sillä en halua vahingossakaan osua häneen miekan terällä. Mutta olihan hyökkäykseni ollut erittäin kehnon oloinen häneen verrattuna.

Siinä ajassa, kun olin ajatellut asioita pääni sisällä oli Louis astunut askeleen taaemmas ja seuraavassa hetkessä hän heilauttikin miekkaansa minua kohden. En ehtinyt mitenkään torjumaan iskua, mutta onnekseni Louis oli varautunut siihen ja hän pysäytti miekkansa, kun se oli vain muutaman sentin päässä kaulastani.

"Sinun pitäisi olla valmiina vastahyökkäykseen, et saa missään nimessä antaa minkään herpaannuttaa keskittymistäsi." Louis sanoi ja siirsi miekan pois kaulani viereltä, jolloin vedin syvään henkeä. En ollut edes tajunnut sitä, että olin pidättänyt hengitystäni sen aikaa, kun miekan terä oli ollut vieressäni.

"Mutta sinähän sanoit, että on minun vuoroni hyökätä." sanoin.

"Niin sanoin, mutta halusin testata miten suhtaudut tällaiseen. Et voi olla taistelussa koskaan varma siitä mitä toinen aikoo, joten sinun pitää olla hereillä kokoajan." Louis vastasi.

"Tämä on vasta ensimmäinen päiväni ikinä, kun kosken miekkaan, joten en voi osata ihan kaikkea." sanoin hiljaa ja laskin katseeni maata kohden. Tiesin Louisin olevan oikeassa siitä, että minun pitäisi pitää keskittymiseni kokoajan harjoittelussa ja huomioida hänen liikkeensä. Mutta oli lannistavaa epäonnistua, kun olin halunnut näyttää taitoni.

"Tiedän sen. Ja olen varma, että opit nopeasti. Kunhan vain jatkamme harjoittelua ahkerasti näiden muutaman päivän aikana." Louis sanoi ja käveli vierelleni.

Nostin katseeni ylös päin ja huomasin Louisin katsovan minua kannustava hymy kasvoillaan. Pieni hymy ilmestyi myös omille kasvoilleni, kun katsoin Louisia ja hänen ihanan sinisiä silmiään. Pystyin tuntemaan Louisin hengityksen kasvoillani, sillä välillämme oli vain muutamia senttejä ilmaa.

En pystynyt enää pidättelemään itseäni ja vilkaisin nopeasti Louisin huulia, jotka näyttivät niin pehmeiltä ja houkuttelevilta. Jonka jälkeen palautin katseeni takaisin niitä sinisiä silmiä kohden, joita olin ennenkin katsellut. Tämän jälkeen tiputin kädessäni olleen miekan maahan ja kurottauduin Louisia kohden, jolloin ne vähäisetkin sentit katosivat väliltämme.

Huulemme kohtasivat toisensa ja, kun suutelin Louisia tunsin heti kuinka hän vastasi siihen. Kaikki huoleni hävisivät sillä hetkellä ja keskityin vain tähän tilanteeseen. Tunsin kuinka Louisin kädet kiertyivät ympärilleni, jolloin omat käteni löysivät paikkansa hänen olkapäiltään. Kaikki tuntui olevan aivan täydellisesti ja niin ne olivatkin hetken aikaa, kunnes Louisin huulet irtosivat omiltani. Tuijotimme sanattomina toisiamme, mutta emme liikkuneet yhtään kauemmaksi toisitamme. Olimme vain paikoillamme ja katsoimme toisiamme niin kauan, kunnes meidän kummankin kasvoille ilmestyi suuret hymyt.

"Hupsista." Louis vastasi ja naurahti kevyesti, jonka jälkeen hän irrotti kätensä ympäriltäni ja astui muutaman askeleen taaemmas.

Raavin kiusaantuneena niskaani ja laskin katseeni maata kohden. Olin nauttinut äskeisestä todella paljon, mutta en ollut täysin varma siitä mitä Louis siitä oikein ajatteli. Olin juuri suudellut Englannin prinssiä, se oli asia jota en olisi koskaan uskonut tekeväni, mutta tässä sitä nyt oltiin.

Tunsin kuinka Louisin käsi ilmestyi leukani alle ja kevyesti hän kohotti päätäni ylös päin, kunnes katseemme kohtasivat.

"Olen halunnut tehdä tuon jo pitkän aikaa." Louis sanoi hymyillen.

"Niin minäkin." myönsin hymyillen ja katsoin samalla Louisia suoraan hänen täydellisen sinisiin silmiin.

"Sovitaanko, että tämä on meidän välinen salaisuutemme?" Louis kysyi.

"Sovitaan vain." vastasin hymähtäen.

Tämän jälkeen tunsin Louisin huulet taas omillani. Tunsin olevani maailman onnellisin ihminen tällä hetkellä ja niin varmasti olinkin, sillä olihan tämä jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun sain tuntea Louisin huulet omillani.