We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 10

// Hei vain jokainen lukija siellä :) Tämän luvun piti ilmestyä jo eilen, mutta en saanut aikaiseksi kirjoitettua tätä joten tässä tämä nyt sitten olisi. Taisin jännittää eilen liikaa tänään ollut työssäoppimispaikan hakemista, niin en saanut mitään järkeviä lauseita aikaan :'D Onneksi se on kuitenkin nyt ohi ja saan tällä viikolla tietää pääsenkö haluamaani liikkeeseen harjoittelemaan, vai miten oikein käy. Mutta ilmoittelen siitä lisää myöhemmin sillä, jos suunnitelmat menevät kuten olen suunnitellut, niin voi olla, että elämäni tulee vaikuttamaan jollakin tapaa kirjoittamiseen ainakin hetkiseksi. Mutta päästän teidät nyt tämän luvun kimppuun ja muistakaa kommentoida niitä ihania mielipiteitänne ;) <3

Louisin näkökulma

Istuin Lottien kanssa pöydän ääressä yhdessä linnamme suuressa salissa ja odotin, että isäni saapuisi paikalle. Hän halusi selvittää perheemme asiat ja oli, jopa käskenyt erään vartijamme hakemaan minut huoneestani ja varmistamaan, että olisin täällä. Onneksi kukaan muu ei ollut näkemässä tuota tilannetta sillä minusta oli tuntunut silloin siltä kuin isäni pitäisi minua pikkulapsena, joka ei osaa tehdä mitään itse. Vaikka meillä onkin ollut erimielisyyksiä ei hänen olisi kuitenkaan tarvinnut tehdä noin, kyllä minä olisin osannut yksinkin tulla tänne.

"Louis, oletko isälle edelleen vihainen?" kuulin Lottien kysyvän minulta.

Käänsin katseeni oikealla puolellani istuvaan siskooni, joka oli suunnannut oman katseensa minua kohden. Näin hänen ilmeestään, että Lottie ei pitänyt ollenkaan siitä, että olin viime aikoina riidellyt isän kanssa useasti. Lottie olisi varmasti halunnut, että tulisimme kaikki toistemme kanssa toimeen.

"Olen." vastasin ja hiljainen huokaus pääsi ulos suustani.

Tietenkin olin vihainen isälleni, en voinut vain antaa anteeksi sitä mitä hän oli mennyt tekemään. Miten hän on voinut kuvitella minun hyväksyvän hänen päätöksensä siitä, että tulen menemään Niallin kanssa naimisiin? En minä halua tehdä sitä, haluan saada itse päättää sen henkilön, jonka kanssa tulen jakamaan loppuelämäni.

"Mutta riitamme ei liity millään tavalla sinuun, tulet aina olemaan rakas pikkusiskoni, vaikka mitä tapahtuisi." sanoin huomatessani Lottien kasvoilla olleen ilmeen, joka viesti siitä, että hän ei ollut tyytyväinen aiempaan vastaukseeni.

"Ettekö te voisi vain sopia?" Lottie kysyi ja loi toivovan katseen minua kohden.

Olin juuri vastaamassa hänelle, mutta en ehtinyt tekemään sitä, kun yksi saliin johtavista ovista aukesi. Kun käänsin katseeni ääntä kohden huomasin isäni, joka sulki parhaimmillaan takanaan olevaa ovea, jonka jälkeen hän lähti kulkemaan meitä kohden.

"Mukava huomata, että kumpikin teistä on paikalla." isäni sanoi ja loi nopean vilkaisun minua kohden samalla, kun istui alas tuolilleen, joka oli toisella puolen pöytää.

Yrittikö hän tahallaan vihjata minulle siitä, että olen vältellyt hänen seuraansa viime aikoina? Ainakin se vaikutti siltä ja voin sanoa, että isäni kannattaisi muuttaa lähestymistään asiaan, jos haluaa minun pysyvän samassa huoneessa kanssaan. En nimittäin jaksa mitään kuittailua omasta käytöksestäni, vaikka se olisikin voinut olla hieman parempaa viime viikkojen aikana. Mutta ei isänikään ole käyttäytynyt mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina, joten minä en ole ainoa, joka on tähän asiaan syyllistynyt.

"Pyysin teidät tänne sillä haluan jutella kanssanne perheemme tilanteesta, joka on viime aikoina ollut erittäin huolestuttava." isäni sanoi ja antoi katseensa käydä samalla minussa sekä Lottiessa.