Luku: 11

217 39 12
                                    


// Hei vaan te kaikki siellä ruudun toisella puolen :) <3 Tässä olisi teille uutta lukua luettavaksi ja toivon mukaan tykkäätte tästä ;) Voin paljastaa, että pian luvassa alkaa olemaan ihania larry kohtauksia, kunhan jaksatte vielä vain hetken odottaa.


Harryn näkökulma

"Et voi olla tosissasi." sanoin epäuskoisena ja katsoin vaatekappaletta, jota Louis parhaimmillaan ojensi minua kohden. Halusiko hän todellakin minun pukevan tuon päälleni?

"Ei sinun tarvitse pitää sitä kauan päälläsi, vain sen aikaa, että pääsemme linnaan." Louis vastasi.

Tartuin Louisin pitelemään kaapuun kiinni ja tarkastelin sitä lähempääntä. Mustakaapu ylettyi lähes maahan asti ja siinä olivat erittäin pitkät hihat, jolloin tulisin peittymään kokonaan sen alle. Sekä suuri huppu varmisti sen, että päätäni edes hädin tuskin näkisi sen alta. Miksi ihmeessä minun pitää pukeutua tällaiseen, kun olen menossa linnaan Louisin pyytämänä vieraana.

"Miksi ihmeessä minun pitää pukea tämä, sinähän itse kutsuit minut linnaan. Etkä maininnut tällaisesta asiasta mitään aiemmin." sanoin ja siirsin katseeni Louisia kohden.

"Tällä tavoin me vain varmistamme sen, että pääset varmasti sisälle linnaan. Ei mitään sen kummalisempaa." Louis vastasi.

Katsoin Louisia hetken aikaa ja olin täysin varma siitä, että hän jätti jotakin kertomatta ja teki sen tarkoituksella. Jos hän kuvitteli minun pukevan tämän päälleni niin tahdon kyllä kuulla kunnollisen syyn tähän naamioleikkiin.

"Voit kertoa minulle kyllä suoraan miksi en pääsisi muka sisälle linnaan omana itsenäni." sanoin ja ristin käteni rintaani vasten, pitäen katseeni tiukasti kiinni Louisissa.

Hetken aikaa yllämme vallitsi hiljaisuus, mikä kuitenkin päättyi siihen, kun Louis huokaisi hiljaa ja nyökkäsi sen jälkeen.

"Hyvä on sitten, kerron sinulle koko totuuden." Louis sanoi.

"Sinun pitää pukea tuo kaapu päällesi sen takia, että pääset linnan porteista sisälle ilman mitään ongelmia. Esitämme vartijoille, että sinä olet kauppias, joka tulee esittelemään linnaan uusia kenkämalleja, jolloin pääset sisälle. Sen jälkeen menemme huoneeseeni ja saat riisua tuon kaavun pois." Louis kertoi.

"Ja syy tälle esittämiselle on?" kysyin ja katsoin Louisia suoraan hänen silmiinsä, haluaisin kuulla totuuden kokonaan ennen kuin vetäisisin tämän kaavun päälleni.

"No isäni ei oikein pidä siitä, että linnassa käy työläisiä ilman mitään kunnollisia syitä. Ja hän ei oikeastaan edes tiedä, että olen ystävystynyt sinun kanssasi, koska hän tuskin edes hyväksyisi ystävyyttämme." Louis vastasi ja käänsi katseensa hetkiseksi maata kohti viimeisten sanojensa jälkeen.

Nyökkäsin pienesti ja katsahdin kädessäni olevaa mustaa kaapua. Nyt ainakin tiesin syyn sille, miksi Louis oli tuonut tämän kaavun mukanaan ja tahtoi niin kovasti, että pukisin sen päälleni.

"Eikö isäsi hyväksy ystävyyttämme sen takia, että olen työläinen?" kysyin varovasti ja siirsin katseeni Louisia kohden. Oletin asian olevan hänelle jollakin tapaa arka aihe, kun hän ei ollut aluksi meinannut kertoa minulle edes koko asiasta.

"Ikävä kyllä asia on niin." Louis myönsi.

Nyökkäsin pienesti, jonka jälkeen siirsin katseeni uudemman kerran kädessäni olevaan kaapuun. Vedin mustankaavun päälleni enempää asiaa miettimättä, sillä aikoisin kyllä päästä linnaan keinolla millä hyvänsä, kun Louis kerta oli minut sinne kutsunut. Ja, jos kerta hän on valmis uhmaamaan isäänsä tällä tavoin, niin enköhän minäkin voi sitten tehdä näin. Tuskin minut nyt tämän takia surmataan tai mitään sen tapaista, kun Louis oli idean keksinyt.

We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)Where stories live. Discover now