// Tässä olisi uusi luku luettavaksi teille ihanille ihmisille siellä! <3 Tämän piti ilmestyä jo eilen, mutta en saanut tätä kokonaan kirjoitettua niin siksi ilmestyy vasta tänään, mutta se tuskin haittaa paljonkaan teitä, koska luku on hieman muita pidempi tällä kertaa ;) Ja tässä tapahtuu asioita, joita jotkut ovat varmastikin odottaneet jo jonkin aikaa ;) <3 Mutta nyt pääsette lukemaan tämän luvun ja kertokaa toki mielipiteenne tapahtumista.
Louisin näkökulma
Oli seuraava päivä ja olin hetki sitten kuullut, että Niallin perhe tulisi viettämään luonamme vielä tämän päivän, jonka jälkeen he aikoisivat palata takaisin Irlantiin. Olin iloinen siitä, että saisin viettää vielä yhden päivän hyvän ystäväni seurassa, jota näin aivan liian harvoin. Ensiksi minun kuitenkin pitäisi jutella isäni kanssa, sillä hän oli pyytänyt minut luokseen. Hänellä oli kuulemma todella tärkeää asiaa, joka tulisi koskemaan meidän ja Niallin perheen välisiä asioita. En osannut yhtään päätellä mitä tämä keskustelu tulisi pitämään sisällään, sillä olimmehan olleet Niallin perheen kanssa kauan ystäviä. Mutta, jos siltä kannalta asiaa miettii niin ehkä isäni haluaa kertoa minulle asioita, joita hän on päättänyt tehdä varmistaakseen, että me tulisimme aina säilyttämään tämän hyvän ystävyyssuhteen heidän ja meidän perheemme välillä.
Kun viimein pääsin perille yhteen linnan isoista saleista huomasin heti isäni, joka istui suuren pöydän äärellä. Mutta hän ei ollut yksin vaan hänen seurassaan oli myös Lottie, sekä Niall ja hänen perheensä. Näemmä keskustelumme tulisi olemaan suurempi kuin mitä olin osannut aluksi kuvitella.
"Istu alas, Louis. Me olemme ehtineet jo odottaa sinua hetken aikaa." isäni sanoi ja viittoi minua pöydän ääreen.
Nyökkäsin hänelle pienesti, jonka jälkeen lähdin kävelemään lähemmäksi pöytää, jonka ääressä muut jo istuivat. Huomasin ainoan vapaan paikan olevan Niallin ja Lottien välissä, joten kävelin suoraan kyseisten ihmisten luokse, istuen sitten heidän välissään olevalle tuolille.
"Nyt, kun olemme kaikki täällä voimmekin aloittaa." isäni sanoi ja antoi katseensa käydä jokaisessa pöydän luona olevassa ihmisessä.
"Olet oikeassa, on hyvä saada suunnittelemamme asiat aluilleen." Bob vastasi.
En ymmärtänyt mistä he puhuivat ja, kun käänsin katseeni Niallia kohden huomasin kuinka hänen katseensa oli kiinnittynyt sylissään oleviin käsiinsä, joita hän pyöritteli selvästi kiusaantuneen oloisena. Mikä kaikkia oikein vaivasi tällä hetkellä? Isäni ja Bob puhuivat joistakin suunnitelmista varsin salaperäisellä tavalla ja Niall vaikutti siltä, kun tahtoisi olla tällä hetkellä missä tahansa muualla. Minusta tuntui aivan siltä, että muut salailivat minulta suuria asioita ja tahtoisin todellakin saada ne selville.
"Haluaisitteko kertoa minullekin suunnitelmistanne, sen takia me varmaan olemme kokoontuneet tänne?" sanoin ja katsoin sitten isääni kysyvästi, jääden odottamaan hänen vastaustaan.
"Kerromme kyllä. Mutta sinun on luvattava, että kuuntelet asian tarkasti loppuun asti ennen kuin alat esittämään kysymyksiä." isäni sanoi ja suuntasi katseensa suoraan silmiini.
Isäni vastaus sai vain enemmän kysymyksiä heräämään mielessäni, mutta pidin ne kuitenkin sisälläni. Odottaisin, että saisin kuulla asiasta enemmän, jolloin ymmärtäisin paremmin mistä oli oikein kyse. Huomasin isäni katsovan minua edelleen, jolloin nyökkäsin hänelle ja hän käänsi katseensa minusta pois. Tuskin asia nyt mitään sellaista olisi, etten malttaisi kuunnella asiaa loppuun asti.
"Olen miettinyt jo pidempään sitä asiaa, että sinun on aika löytää vierellesi henkilö kenen kanssa vietät elämäsi loppuun asti. Haluan varmistaa, että ainoa poikani saa vierelleen sellaisen ihmisen kenet tunnen kunnolla ja kehen voin luottaa samalla tavalla kuin sinuun. Ja sen takia olemme päättäneet äitisi kanssa, että..." isäni sanoi, mutta minun oli aivan pakko keskeyttää hänet mainitessani äitini.
YOU ARE READING
We can't love each other (Larry Fanfic in Finnish)
FanfictionLouis Tomlinson on Englannin prinssi ja hänen on määrä mennä naimisiin puolen vuoden päästä, Irlannin prinssin Niall Horanin kanssa. Asiassa ei ole sen puoleen mitään vikaa, sillä Louis on miehiin päin suuntautunut, mutta ongelmana on vain se, että...