1

1K 68 7
                                    

Helvetin herästyskello. Helvetin kroppa. En jaksa edes nousta. Nukkuminen tekisi terää, mutta koulunkellot raikuvat pian ja päästävät sisäiset demonit riehumaan. Pakotan ruumiini ylös ja katson itseäni peilistä. Ruma. Läski. Kyyryselkä. Jänis. Huora. Voisin lopettaa. Mutten voi. Huokaisen syvään ja vedän mustan hupparin päälleni. Se on varmaan kolme kokoa liian iso. Ahdan mustat farkut jalkoihini ja vedän mahaa sisään, että saan napin kiinni. Pitäisi laihduttaa.

Talo on autio, joten äiti on jo töissä. Helpotus. Löntystelen keittiöön. Kiroan mokomaa huonetta ja näytän sille laiskasti keskisormea. Elämän pilaaja. Otan kouraani mandariinin ja sujautan sen taskuuni.

Ulkona sataa lunta. Kaunista ja valkeaa lunta. Nappaan kielelleni pari hiutaletta. Onneksi kävelen syrjäistä polkua niin kukaan ei näe. Hiutaleet sulavat alle sekunnissa kielelleni. Tuskin tunnen niitä. Repun olkaimet painavat olkapäitäni ja pakkanen puraisee nenään. Otan lapaset takin taskusta ja sujautan se käsieni lämmikkeeksi. Hieraisen nenääni, joka on varmaan yhtä punainen kuin itse Petterillä.

Koulunpiha on lumen peitossa. Lumi narskuu mukavasti kenkien alla. Piha on täynnä nuoria, jotka juttelevat omissa piireissään. Kävelen puisen penkin luo ja huitaisen lunta sivummalle. Istun lumettomaan kohtaan ja huokaisen raskaasti. Missä minun piirini on? Ai niin. Ei ole. Olen liian ruma. Ulkonäön ei minusta pitäisi vaikuttaa, mutta en keksi muutakaan selitystä. Olen kaikille niin kiltti kuin suinkin pystyn. Muutan tyyliäni muiden perässä että saisin osakseni edes tervehdyksiä, jotka olisivat ystävällisiä. Pyyhkäisen punaisia hiuksia naamaltani. Ne yltävät ainakin. Napaan asti. Muistan kuinka halusin olla aina kuin Tähkäpää. Nyt se haave tuntuu vain hupaisalta vaikka silloin olin vielä tosissani.

Kellon pirinä herättää minut taas ajatusteni maailmasta. Silmäni laajenevat pelosta. Pitää olla niin monen ihmisen kanssa samassa tilassa. Niin monen ikäiseni kanssa. Pitää taas olla sosiaalinen. Pitää hymyillä. Demonit purkautuvat ja ilkkuvat. Epäonnistun tänään varmasti. Niin ne huutavat päässäni. Nousen penkiltä raskaasti ja kylmä hiki tuntuu niskassa. Selviän. Minä selviän. Olen selvinnyt jo seitsemän vuotta koulusta. Tämä on vain yksi päivä. Nyökkään itselleni ja suuntaan askeleeni koululle päin. Ulko-ovilla on kauhea tungos, joten seison suosiolla hetkisen ulkona.

Ripustan mustan takkini naulakkoon ja riisun kengät. Heilautan repun olalleni ja sujautan toisen käteni taskuun. Tunnustelen mandariinin epätasaista kuorta. Minäkin olen epätasainen. Joskus olen varmaan sileä niinkuin muut. Se on unelmani. Suuntaan askeleeni ensimmäiselle tunnille. Englantia.
————
Morjes! Ajattelin tehdä ihan vaan tämmösen Wattpad kirjan etten yritä sitä mihinkään kustannukseen. :D Nää luvut on yleensä noin 300 sanan pitusia, että voin päivitellä tätä nopeammin. :) Ois kiva jos jakaisitte tätä ja votettaisitte. Kommentit ois plussaa, koska tykkään lukee ja vastailla niihin. ;D

SAIRAS [✔️]Where stories live. Discover now