Full Moon 2 ✔

chapter 9: afterparty

Olin yllättynyt kun sain tietää, että Corey ei itse asiassa asunut kovin kaukana minusta. Kävelimme nimittäin tovin siihen suuntaan jossa minä asuin, mutta hieman ennen kotitietäni käännyimme hyvin syrjäiseltä näyttävälle hiekkatielle. Sen päässä siinsi tasan yksi, pimeä ikkunainen, kaksikerroksinen talo, jossa oli todella kauniit ikkunan reunukset, kyllä ne pistivät silmään.

"Siellä ei taida olla ketään kotona?" Uskaltauduin sanomaan. Corey oli hetken hiljaa.

"Ei. Vanhempani ovat matkoilla." Hän mutisi lyhyesti ja jätin aiheen sikseen. Minua itseasiassa vähän jännitti mennä Coreyn luokse, en tiedä miksi. Mutta se oli hyvää jännitystä.

Olimme pian valkean oven takana ja Corey irrotti käden omastani ottaakseen avaimen taskustaan ja avatakseen oven.

Astuin ensimmäisenä sisälle ja katselin hämärässä suurta ja kalliin näköistä eteisaulaa. Corey naksautti oven kiinni takanani ja sytytti valot valaisemaan aulaa, josta näki keittiöön ja jonka vasemmalla reunalla olivat portaat yläkertaan.

Käännyin katsomaan takanani seisovaa poikaa. Hän tuijotti minua noin kaksi sekuntia kunnes oli astunut lähemmäs ja hänen kätensä löysi niskani ja hän veti minut suudelmaan. Vastasin siihen ja tunsin kuinka koko illan ilmassa leijunut jännitys alkoi purkaantua. Sitten hän irroittautui, vain hyvin, hyvin vähän.

"Sä et tiedäkään miten hiton vaikeaa mun oli hillitä itseäni koko illan, kun sä näytit tuolta." Hän henkäisi ja samalla, kun suljin silmäni, Coreyn huulet olivat ottaneet omani valtaansa uudestaan.

Se oli oikeastaan niin täydellistä kuin vain suinkin pystyi. Hiljainen talo, hämärästi valaistettu eteisaula, Coreyn kädet kasvojeni molemmin puolin ja hitaita, latausta täynnä olevia suudelmia, jotka kutkuttivat vatsani pohjaa. Unohtamatta niitä lämpöisiä kipinöitä, joita kosketus aiheutti.
Kuulin pojan potkaisevan kengät ja jalastaan, ja kun irroittauduin antaen meidän molempien hengähtää, riisuin omat Nikeni hänen kenkiensä seuraksi. Huppari putosi harteiltani niiden sekaan. Kohotin katseeni takaisin Coreyyn. Hänen silmänsä olivat eloisat, suu aavistuksen raollaan. Sitten hänen kasvoillaan käväisi hymy.
Enkä minä ehtinyt tehdä mitään, kun tunsin Coreyn nappaavan minua reisien alapuolelta, ja kiljahdin hänen nostaessaan minut ilmaan.
Laskin kädet hänen niskaansa ja katsoi poikaan hieman kauhistuneena. Tiedostin varsin kirkkaasti kuinka lyhyt hame minulla oikein oli. Enkä oli lähimainkaan valmis siihen mihin Corey näytti olevan. Ja siitä tuli minulle ehkä vähän syyllinen olo. Ei se johtanut hänestä, minä en vain ollut tottunut olemaan kenenkään kanssa ja halusin edetä hitaammin.

Laskin kämmeneni molemmin puolin pojan kasvoja. En tiennyt miten voisin ilmaista asian hänelle, ilman, että pilaisin koko yötä. Katselimme toisiamme kauan aikaa enkä ollut tajunnut kuinka Corey oli astellut keittiöön. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa silmäillä sen sisustusta. Hymyilin ja painoin huuleni takaisin Coreyn huulille, samaan aikaan kun tunsin keittiön tason allani, johon jäin istumaan. Vedin huuleni irti Coreyn omista ja käteni liukuivat tämän kasvoilta olkapäille.

"Entäs se mun lahja?" Kysyin hiljaa hymyillen. Coreyn silmissä välkähti ja hän nojautui lähemmäs keittiöntasoa. Tunsin käden alaselässäni ja hän veti minua lähemmäs itseään. Tiedostin yhä erittäin hyvin hameen pituuden, mutta Corey ei kiinnittänyt siihen huomioita seisossaan jalkojeni välissä.

"Sun pitää sulkea silmät." Corey mutisi hiljaa. "Sehän on yllätys."

Hymähdin ja suljin silmäni.

Ensin tunsin huuleet omillani. Siitä ne siirtyivät leukaani ja sitä pitkin korvani juureen. Purin huultani hilliten pitämästä minkään näköistä ääntä. Coreyn kämmen löysi leukapieleni ja hänen huulensa jatkoivat pitkin kaulaani, pitkin solisluutani.
Sitten kämmen laskeutui vyötärölleni, siitä reidelleni.