Full Moon 2 ✔

chapter 12: confused

Corey.

Hän kantoi minua.

Hän oli nostanut minut sulavasti syliinsä, vaikka olin vapiseva itkuinen sekasotku. Hän oli vetänyt vasemman käteni hänen niskansa taakse, vain etten katselisi sitä, minkä takia tällä hetkellä olin jonkin sortin paniikissa. Kasvoni olivat vasten hänen olkapäätään ja silmäni olivat kiinni. Olin ihan sekaisin. Ajatukseni eivät kulkeneet. En edes tiennyt minne Corey minua kantoi, mutta erotin sen kuinka hän mutisi korvaani, ettei minulla ollut mitään hätää ja, että kaikki oli hyvin, minun pitäisi vain rauhoittua. Tunsin Coreyn suukottavan päälakeani.

"Natalie, rauhoitu, mä olen tässä." Hän sanoi hiljaa. "Mä vien sut mun luo, okei? Kaikki on hyvin, me selvitetään tämä yhdessä."

En tiennyt miten hän oli noin rauhallinen vai peittikö hän sen hyvin. Hän oli itse hitto vieköön nähnyt saman kuin minä. Minun ranteeni. Se ei ollut normaali. Oloni kentällä ei ollut normaali. Minä en ollut normaali.

Kaikki mahdollinen yritti mahtua samaan aikaan pääni sisään ja sitä alkoi särkeä, kaiken muun kivun lisäksi.

Se, että vaistosin kuka oli ihmissusi ja kuka ei. Se, että olin parantunut lähiaikoina luonnottoman nopeaa vauhtia. Se, että jo kauan aikaa minua vaivannut ranne, vuoti nyt verta, ilman, että mikään oli osunut siihen. Se, että kipu oli alkanut kun muutimme tänne. Se, että haava oli ympyrän muotoinen. Se, että olin nähnyt todentuntuisia painajaisia.

Ne kaikki kertoivat siitä, että kaikki ei ollut kohdallaan. Miksen ollut tajunnut aikaisemmin?

Tunsin Coreyn seisahtuvan, juoksuaskelia kuului jostain kaukaa. Avasin silmäni hitaasti ja vaikka oli jo hämärä kaikki tuntui jotenkin kirkkaalta. Kohotin pääni ja Corey käänsi katseensa minuun. Näin kuinka hän oli muuttunut takaisin ja hänen silmänsä olivat eloisat, hän näytti huolestuneelta.
Tunsin hänen laskevan minut alas, muttei silti irrottanut otetta minusta. Hänen käsi vetäytyi automaattisesti vasemman ranteeni päälle. Minusta tuntui silti pahalta, vaikka hän yritti estää minua näkemästä sitä.

"Menkää taakse." Kuulin Mandyn hieman hengästyneen äänen ja tajusin, että seisoimme tämän auton vieressä, jonka kuskin paikalle hän juuri istui. Corey avasi oven ja viittasi minua menemään sisään. Hieman vapisten istuin alas, Coreyn käsi irtosi omasta ja tunsin purevani huultani kun käänsin katseeni siitä pois, vaikka tunsin sykkivän kivun. Corey istui viereeni ja tarttui heti käteeni uudestaan.
Suljin silmäni ja yritin rauhoittua, mutta ei siitä oikein tullut mitää, koska päässäni pyöri uudestaan ja uudestaan sama kysymys:

Olinko... olinko minä ihminen?

Painoin oikean kämmen suulleni, jottei ainakaan Mandy kuulisi itkuani. Minun oli pakko rauhoittua, mutta en osannut. En, vaikka Coreyn käsi silitti käsivarttani hiljaa.
Koko matkan yritin olla ajattelematta mitään, yhtikäs mitään, jotta saisin ajatuksiani ja paniikkiani kokoon, kunnes Mandyn auto pysähtyi vaalean talon eteen.

En tiedostanut kunnolla, kun avasin auton oven ja Coreyn ote kädestäni irtosi. Enkä sitä, kuinka kuulin Mandyn puhuvan Coreylle samalla kun minä seisoin auton vieressä, kädet ympärilläni ja vapisten tuijottaen maahan näkemättä kuitenkaan tarkennettuna yhtikäs mitään.

Auton ovi paukahti, tunsin käden jälleen vasemman ranteeni ympärillä ja hellä veto pyysi minua seuraamaan ja ohjasi jalkojani eteenpäin. Ovi aukesi, valot syttyivät.
Tuijotin vain eteeni ja näkökenttäni sumeni kyynelistä, jotka eivät tahtoneet pysyä sisällä. Näin kuitenkin epäselvästi Coreyn polvistuvan eteeni ja hän riisui kenkäni. Sitten hän nousi ylös ja katsoi suoraan minuun. Painoin katseeni kuitenkin alas ja yritin kuivata silmiäni oikealla kädelläni. Corey tarttui kuitenkin uudemman kerran vasempaan, ja lähti vetämään minua perässään. Hän avasi uuden oven ja kirkkaat valot syttyivät hetki sitten pimeänä olleeseen kylpyhuoneeseen. Kohotin katseeni. Corey katsoi minua. Hän ei sanonut mitään, hän katsoi minua kulmat kurtussa, kunnes veti minut halaukseen. Se laukaisi kyyneleeni uudestaan. Halasin häntä takaisin ja toivoin vain, että voisin jäädä tähän. Ettei minun tarvitsisi miettiä mitään muuta, ettei minun tarvitsisi tehdä mitään muuta.