Full Moon 2 ✔

chapter 19: the lab

"Giorgio." Isäni vastasi nimensä puhelimeen. Istuin henkeäni pidättäen verhon takana, naisten puolella takahuonetta, jonne olin ehtinyt juuri ja juuri livahtaa ajoissa. Sydämeni oli loikannut kurkkuuni takomaan. Painoin juuri parahiksi äänityksen kännykästäni päälle, sillä isäni alkoi puhua italiaa. "Ce l'hai?...Sì...No, non penso che abbiamo tempo. Incontrami lì, lo sai, il solito... Sì, nella foresta. Lascia la tua auto davanti a casa mia, è il modo più semplice...Sì, oggi va bene, di notte... sì, addio."

Isäni sulki puhelun ja odotin kauhusta kankeana mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kuulin huokaisun, sitten askeleet kaikkosivat takahuoneesta. Odotin muutaman sekunnin, yritin kuunnella minne isäni suuntasi. Sitten raotin verhoa. Näin takahuoneen oven olevan aavistuksen raollaan ja isäni selän keittiön perukoilla. Jos hän nyt kääntyisi, hän näkisi minut. Vedin verhon takaisin sivuun ja etsin Coreyn viestikeskustelun.

"Aiheuta ulkona jotain sekosortoa, en pääse pois ilman, että isä huomaa."

Lähetin viestin ja näin Coreyn olevan salamana paikalla. Hän ei vastannut mitään. Kului muutama sekunti ja ulkoa kuului kovaääninen rämähdys, kuin jäteastia olisi työnnetty kumoon. Näin isäni katoavan kiireen vilkkaa ovesta ulos ja minä vedin verhon äkkiä sivuun. Livahdin takaovesta ulos ja juoksin pusikkoon ravintolan takana ja pysähdyin ettei isäni huomaisi pensaissa liikettä. Yritin saada hengitystäni tasaantumaan, juuri kun hahmo ilmestyi eteeni. Corey nosti sormen huulilleen ja ojensi kättään. Tartuin siihen ja hän lähti vetämään minua perässään kohti metsikköä, joka alkoi pensaiden takaa.

Kun olimme tarpeeksi kaukana, Corey kääntyi.

"Hitto, mä säikähdin, kun mä näin, että sun isäsi tuli sisälle." Hän henkäisi. "Saitko sä mitään?"

Virnistin hänen suuntaansa ja heilutin kännykkääni.

"Äänitin hänen puhelunsa. Tarvitaan enää vain käännös."

-

Istuimme Coreyn kodin keittiön tason ääressä Devonin, Davidin ja Walkerin kanssa, minun kännykkäni pöydän keskellä. Olimme käyttäneet sovellusta puheen kääntämisessä ja saaneet juuri viimeiset sanat valmiiksi. Devon tuijotti kännykkääni ja siinä lukevaa käännöstä kuin se voisi syttyä tuleen.

Onko sinulla se?... Kyllä... Ei, en usko, että meillä on aikaa. Tapaa minut siellä, tiedäthän, se tavallinen... Kyllä, metsässä. Jätä autosi taloni eteen, se on yksinkertaisinta... Kyllä, tänään käy hyvin, illalla... Kyllä, näkemiin.

"Sen on pakko liittyä tähän jotenkin, eikö niin?" Sanoin varovasti ollen ensimmäinen joka puhui sitten keittiöön laskeutuneen hiljaisuuden jälkeen. Devon kurtisti kulmiaan, mutta työnsi itsensä irti keittiönkaapista, johon oli nojannut.

"Se on ainoa johtolanka, joka meillä on. Ehdotan, että seuraamme isääsi ja sitä kenet hän tapaa." Hän antoi katseensa kiertää meissä. "Katsotaan mihin se johtaa ja päätetään sitten tarvitsemmeko paremman suunnitelman."

Olimme tulleet siihen tulokseen, että varjostusreissulle lähdettäisiin me, jotka olimme olleet paikalla kuulemassakin puhelun ja jättäisimme tämän kertomatta muille, toistaiseksi. Voisihan olla, ettei selviäisi mitään.

Corey sulki juuri oven Davidin, Walkerin, joka oli pyytänyt minua kutsumaan häntä nimellä Tim, kun emme olleet koulussa sekä Devonin perästä kiinni. Hän kääntyi minua kohti hieman närkästyneen näköisenä ja tiesin, mitä hän seuraavaksi sanoisi joten ennätin ensin.

"Joo, tiedetään, sä et halua, että mä lähden mukaan."

Corey, joka oli avannut suunsa sulki sen ja huokaisi.