Full Moon 2 ✔

chapter 25: mom

Samantha's POV (Natalie's mother)

-

Kävelin hermostuneena edes takaisin ravintolan takahuoneessa ja purin hajamielisenä kynttäni. En ollut kuullut Nataliesta koko päivänä. Hän oli tullut ravintolalle aamulla, mutta pahaan aikaan. Olin pyytänyt häntä olemaan toisaalla muutaman tunnin ja tulla takaisin. Mutta hän ei koskaan tullut. Eikä hän vastannut viesteihin saati soittoihin. Minulla oli inhottavan paha aavistus tästä. Mihin hän olisi voinut mennä? Entä jos hän olikin halunnut mennä lauman mukana? Ajatus siitä, mitä itse tiesin ihmissusista yhdistettynä siihen, että he eivät olleet ottaneet Natalieta mukaansa häiritsi minua. Tytön sielunkumppaniko oli noin vain jättänyt hänet tänne, kun tiesi mitä kylässä tapahtui.

Mutta minä tunsin tyttäreni tarpeeksi hyvin. Kun hän oli silloin istunut autossa, hyvästeltyään sen pojan, minä näin, että jokin oli pielessä. Luotin häneen tarpeeksi, että hän kertoisi, mutta nyt minua alkoi epäilyttää. Kaiken maailman kauheudet pyörivät päässäni.

Sen jälkeen kun minulta oli alettu pimittää mieheni suvun suunnitelmia, olin huolestunut enemmän Nataliesta. En tiennyt enää mitä Giorgio ja Fabiano juonivat. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan.

Sitten aivan äkisti takaovi minun vieressäni aukesi ja käännähdin katsomaan.

Mieheni seisoi ovella ja katsoi minuun mitä vihaisin katse kasvoillaan. Hän oli muuttunut. Todella paljon. Sen jälkeen kun hän oli häätänyt Natalien kotoa, mikään ei ollut enää entisensä. Ei hän... eivätkä me. Kun hänen sukunsa oli tullut kylään, hänestä oli tullut etäinen.

"Et tainnut odottaa minua." Giorgio töksäytti. Ja silloin minulle alkoi valjeta.

"Tiedätkö missä Natalie on?" Kysyin huolestuneena samalla kun Giorgio sulki oven.

"Olet auttanut häntä."

Syntyi hiljaisuus. Katsoin miestäni suoraan silmiin ja minua alkoi jopa pelottaa.

"Mitä sinä olet tehnyt meidän tyttärellemme?" Kysyin ja toivoin olevani väärässä.

"Sen minkä täytyy."

Tunsin vatsani vääntyvän ympäri ja astelin miestä kohti. Kohotin käteni ja läimäisin häntä häpeilemättä suoraan kasvoihin.

"Sinä et voi tehdä näin!" Huusin hänelle viha äänestäni tihkuen. "Nataliella ei ole mitää tekemistä lauman kanssa. Miten sinä voit kohdella omaa lastasi tällä tavoin?!"

Giorgio katsoi minua nyt niin täynnä vihaa, että peräännyin askeleen verran.

"Minun ei olisi koskaan pitänyt rakastua sinuun. Miten minun voi käydä tällainen tuuri? Mistä olisin voinut tietää sukusi kirouksesta? Miksi se osui juuri meidän kohdalle? Miksi?!"

"Lopeta!" Kiljaisin takaisin ja tunsin kyyneleet silmissäni. "Minua ei kiinnosta kuinka... kuinka suuri pakkomielle sinulla on ihmissusien suhteen, mutta lapseemme et koske. Et koskaan."

En voinut uskoa tätä todeksi. Mies, jota joskus olin rakastanut vaihtoi lapsensa ja tällä mittaa minut, oman vaimonsa, sairaaseen sukuunsa. En voinut uskoa, että kävin juuri tätä keskustelua hänen kanssaan. En voinut uskoa, että lapsemme ei merkinnyt hänelle enää mitään. Aivan sama mikä Natalie oli, minä tukisin häntä, ainoaa lastani, aina. Meidän pitäisi tukea.

"Annan sinulle kaksi vaihtoehtoa." Giorgio sanoi hampaitaan kiristellen. "Joko teet oikein ja liityt minun seuraani ja me teemme sukuni historiaa, tai lähdet tästä kylästä, enkä aio nähdä sinua enää koskaan."