Full Moon 2 ✔

chapter 23: lies

Suunnitelmani oli muodostunut päähäni sillä samaisella sekunnilla kun Devon oli ilmoittanut, että tahtoi laumansa lähtevän Cold Lakesta. Tiesin, että en voisi. En voisi juosta tätä karkuun. Minun ja varsinkin minun isäni välit olivat vielä auki. En voisi miettiä päätäni puhki Edmontonissa mitä voisin tehdä toisin. Sitä paitsi, hän oli minun isäni. Metsästäjistä puolet olivat minun sukuani. Jos joku voisi puhua heidät ympäri, se olisin minä. Voisin tehdä sen nyt kun sudet olivat kaukana kylästä ja mennä sen jälkeen Edmontoniin ja kertoa saaneni rauhan aikaan ja kaikki olisi taas hyvin.

Tiesin kuitenkin, että yritykselläni olisi riskinsä. Jos kukaan muu kuin isäni ei olisi puolellani. Jos metsästäjät saisivat tietää, ett en ollutkaan ihminen. Jos jokin menisi pieleen... ja siksi minua yhä vain vaivasi, tajuaisiko Corey. Olin täysin puskista kertonut rakastavani häntä. Ei se ollut valhe, mutta, koska minua oli alkanut pelottaa kaikki mahdollinen joka voisi mennä pieleen, olin varmistanut, että saisin sen sanottua.

Toisekseen, minun täytyi vältellä kemian opettajaani, joka hänkin luuli, että olin matkalla toiseen osavaltioon, enkä kohti perheemme ravintolaa. Äitini, joka istui hieman kärttyisänä vieressäni, ei ollut pitänyt ideastani nukkua ravintolassa, enkä tiedä miksi.

Sillä jos olisin isääni lähellä, voisin ensiksi sopia hänen kanssaan ja sitten salakuunnella mitä metsästäjät juonivat. Olisin toki voinut kysyä juuri New Yorkista takaisin palanneelta Nadetelta yösijaa, mutta sitten joutuisin kertomaan, että minut oli potkittu pois kotoa.

Joka juonti seuraavaan ongelmaani. Mitä hittoa minä kertoisin hänelle ja muille ihmisystävilleni? Miten selittäisin, mitä olin tehnyt koko kesän, kun en ollut nähnyt heitä? Miten voisin selittää kaiken mitä minulle oli tapahtunut jättäen kaiken yliluonnollisen pois? Jep, en mitenkään.

Silloin kännykkäni piippasi viestin merkiksi, juuri parahiksi, kun äitini oli avannut suunsa ja kenties oli halunnut aloittaa kiivaan keskustelun.

Viesti oli tullut Nadetelta, joka kutsui minut illalla luokseen, jotta voisi esitellä meille kaikille New Yorkin matkansa ja voisimme kerrankin nähdä, me kaikki viisi.

Hymyilin näytölle ja vastasin viestiin. Vilkaisin äitiini ja näin, että hänkin vilkuili minua. Sitten hän laski katseensa takaisin tiehen ja huokaisi.

"Kuule, Natalie," Hän aloitti. Sammutin kännykkäni näytön. Äitini äänensävy oli jostain kumman syystä hermostunut. "Minusta tuntuu, että sinun ei olisi ihan hyvä jutella isällesi vielä."

"Miten niin?"

"Suvussasi on nyt paljon meneillään, minusta tuntuu, että teidän kannattaisi tavata vähän rauhallisemmissa merkeissä ettei... kumpikaan sano mitään mitä ei tarkoita." Äitini selitti juuri kun hän kaarsi ravintolan pihaan, joka aukeaisi muutaman tunnin päästä. Tajusin hänen olevan oikeassa. Mistä voisin tietää oliko isäni vielä hyväksynyt, että en ollut täysin ihminen?

"Onko hän tullut jo?" Kysyin ja nytkäytin päätäni ravintolan suuntaan. Äitini pudisti päätään.

"Hän tulee illaksi. Olen pitänyt Stacyn kanssa paikkaa pystyssä."

Ja kun katsoin hänen kasvojaan ja ilmettään tarkemmin, huomasin, että hän oli todella väsyneen näköinen. En tiedä miksi, mutta minulle tuli siitä jotenkin syyllinen olo vaikken ollut, tehnyt mitään.

Vai johtuiko se siitä, että nimenomaan en ollut tehnyt mitään?

"Mä jätän tavarat tänne, katson missä nukun ja lähden Nadeten luokse." Tokaisin illan suunnitelmani. Mutta kun äitini sammutti auton moottorin, hän keskeytti aikeeni astua ulos autosta, jo käsi oven kahvalla, sanoen: