Full Moon 2 ✔

chapter 13: exposed

"Liikkumatta. Molemmat."

Olin jähmettynyt hetkeksi paikoilleni pelon lauettua kehooni. Sitten kuitenkin tajusin tilanteen jotenkin. Corey seisoi edessäni, isäni tähtäsi häntä aseella. Voi hyvä luoja.

Astuin Coreyn takaa hänen eteensä ja isäni katsoi minua ensin hämmentyneenä sitten raivoissaan. Hän kuitenkin laski asettaan hieman.

"Natalie-" Kuulin Coreyn aloittavan vaativana, mutta minä keskeytin hänet puhumalla isälleni.

"Isä, lopeta." Yritin kävellä taaksepäin ja usuttaa Coreya ikkunasta ulos. Ääneni oli epävakaa. "Anna hänen mennä."

"Natalie." Isäni sanoi vaaralliseen sävyyn, joka oli täynnä epäuskoa.

"Ole kiltti. Päästä hänet lähtemään." Sitten käänsin päätäni ja katsoi Coreya, joka katsoi melkeinpä hädissään tilannetta. "Ala mennä." Käskin.

"No en hitossa-"

"Corey." Vaadin ja yritin pitää ääneni itsevarmana, vaikka olin epätoivoinen. Coreyn oli pakko lähteä täältä ennen kuin hän saisi nuolesta päähänsä. "Mene jo."

Corey aukoi suutaan toimeettomana eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen.

"Corey, ole kiltti." Sanoin vaativasti, jopa jo epätoivoisesti ja tuijotin häntä suoraan silmiin. Hän katsoi takaisin ja näin kuinka hän epäröi. Hän kuitenkin loi vielä viimeisen vilkaisun isääni ja Leonardoon ennen kuin työnsi itsensä ulos ikkunasta. Kuulin vaimean tömähdyksen nurmikolla ja askelien äänten kaikkoavan ennen kuin suljin ikkunan ja käännyin isääni kohti. Hän oli laskenut aseensa nojaamaan huoneeni seinää vasten.

Minä vapisin kauttaaltani.

"Natalie." Isäni aloitti, ei vihaisena, mutta ankaraan sävyyn. "En olisi tahtonut, että saat tietää tästä asiasta näin. Olisin tahtonut odottaa, että täytät 18 ja olet valmis."

"Isä-" Yritin pistää väliin, mutta hän ei ollut kuulevinaankaan.

"Mutta minä huomaan, että yksi ihmissusi on jo onnistut kieroilemaan sinut puolelleen, vain, koska he tietävät meistä. Ja sinä päästät hänet huoneeseesi ilman lupaa noin vain. Minä kiellä sinua ehdottomasti tapaamasta tuota poikaa enää." Hänen äänensä alkoi löytää vihaa. "Kuinka sinä olet kehdannut tuoda häntä tähän taloon? Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, sinä tiedät sen itsekin. Minä olen yrittänyt antaa-"

"Isä-" Yritin hieman kovemalla äänensävyllä.

"-sinulle hieman vapautta tässä kaupungissa, jotta osaisit itsenäistyä, mutta se on ollut virhe. Ties mitä olet tehnyt meidän selkämme takana. Ties missä olet luuhannut yömyöhään, noiden petojen kanssa. Minun olisi pitänyt kertoa, mutta et ollut henkisesti val-"

"ISÄ!" Tällä kertaa huusin hänen päälleen ääni väristen. Pidättelin kyyneliä. Minua ahdisti. "Miten sä voit syyttää mua? Miten sä voit sanoa jotain tuollaista? Te olette pimittäneet multa kaiken. Meidän muuton syystä aina... aina koko suvun salaisuuteen asti. Tajuatko sä yhtään miltä musta tuntuu kun mä saan tietää mun ystäviltä-"

"Ne eivät ole sinun ystäviäsi." Isäni keskeytti hurjistuneena. "Ne ovat petoja, ihmiskuoressa, mutta sinä olet ollut liian sokea näkemään sitä."

"Kuinka sä voit sanoa noin?" Älähdin epätoivoisena. Riitelin harvoin vanhempieni kanssa. Ja tämä sattui. Se oli tietysti ennen kuin sain tietää mitä kaikkea he salasivat minulta. Millaisia he oikeasti olivat. Ajatukset jotka olivat pelotelleet minua, kävivät toteen ja minua pelotti koko ajan vain enemmän.

"Natalie. Nyt sinä unohdat kaiken mitä ne ovat sinulle sanoneet ja kuuntelet meitä, sinun vanhempiasi. Olet osa sukua, joten sinulla on vastuu kantaa se mitä me muutkin-"