Full Moon 2 ✔

chapter 11: the serum

"Hei, David. Kyllä sä voit mulle kertoa." Yritin varmaan miljoonatta kertaa ja tökkäsin poikaa kylkeen, meidän istuessamme toisen puoliajan loppuhetkiä koulun katsomossa, yllättävän hyvin sujuneen pelin jälkeen. Hän vilkaisi minua aika ärtyneenä ja huokaisi vastaamatta kysymykseeni.

Kun David oli maininnut minulle Mandystä ja tämän, ilmeisesti ongelmallisesta, tilanteesta Kuunsa kanssa, en ollut tiennyt mitä sanoa. Olin mennyt ihan hiljaiseksi noin kymmeneksi minuutiksi ja yritin tulkita pojan sanoja pääni sisällä. Mandylla oli siis Kuu, niin kuin totta kai kaikilla susilla, mutta, että hän oli tavannut Kuunsa jo, niin ainakin oletin. Olin katsellut kauan aikaa tytön sivuprofiilia, ja pohtinut uskaltaisinko kysyä asiasta? En tietenkään nyt, mutta myöhemmin? Oliko aihe kuinka arka hänelle?

Silloin olin huomannut Lorin, joka katseli meidän suuntaamme, kauempaa Mandyn takaa ja hymyilin hänelle pikaisesti ennen kuin käänsin katseeni pois ja tulin siihen tulokseen, että jos Mandy koki, että haluaisi puhua asiasta, niin hän puhuisi, enkä minä menisi turhaan utelemaan, kenties jo vanhoja asioita.

Ja tämän jälkeen olin viimeiset toiset kymmenen minuuttia yrittänyt saada selville, kuka David Kuu oli, tuloksetta. Eihän asia minulle millään tavalla kuulunut, mutta ehkä vain halusin, etten olisi ainoa, vieläpä pelkkä ihminen, jolla oli täällä Kuu. Ehkä ikään kuin halusin huomion pois itsestäni, koska minusta tuntui, että aina kun olin ihmissusiystävieni seurassa, kaikki katsoivat minua ja Coreya kuin kadehtien. Sitä ei huomannut helposti, mutta minä panin sen merkille, koska huomasin helposti aika huomaamattomia ilmeitä ja eleitä. Kukaan ei ikinä sanonut sitä meille, mutta näin, että muut olisivat halunneet olla meidän tilanteessa, Kuunsa kanssa. Vaikkei minulla ja Coreylla aina mitenkään hyvin mennyt ja se idiootti kävi jatkuvasti hermoon, mutta silti. Meillä oli silti toisemme ja meidän tunteemme olivat molemman puoleiset, toisin kuin ilmeisesti Davidillä ja hänen Kuullaan. Mieleeni juolahti myös se, että, koska David oli Devonin lauman kaikista yliluonnollisin olento, vaikkakin ihmissusi, hänellä oli se hieman karmiva kyky pyyhkiä toisten lähimuisti, minusta tuntui, että hän tunsi Kuustaan paljon enemmän. Ja sen takia minulla oli inhottava tunne siitä, että kuka tahansa hänen Kuunsa oli, hän taisi tuntea, kuinka se Kuu välitti josta kusta toisesta...

Pilli vihelsi pelin päättymisen merkiksi ja David ponkaisi hyvin nopeasti seisomaan, ilmeisesti saatuaan syyn lähteä karkuun minulta. Yritin etsiä reittiä takaisin Mandyn luokse hurraavien ihmisten lomitse, jotka olivat nousseet katsomossa seisomaan, me oltiin voitettu.

"No, sehän meni hyvin!" Mandy sanoi iloisesti ja nousi paikaltaan venytellen jalkojaan.

"Älä vielä sano." Tuhahdin hänelle hermostuneena ja vilkuilin ympärilleni. "Mulla on paljon parempi olo vasta, kun me päästään pois täältä."

Mandy vilkaisi minuun ja naurahti.

"Tarkoitin kyllä peliä, mutta joo, samaa mieltä."

Lähdimme alas katsomosta ja liityimme Lorin ja Nadeten seuraan, jotka odottelivat selvästi Brandenia ja Chazia. Chaz ilmaantui pian paikalle joukkueiden käteltyä ja ihmisten alettua purkautua pois kentältä. Hän syöksähti tyttöystävänsä luokse ja näin Lorin pyörittelevän silmiään minulle ja Mandylle.

"Joskus toivon, että nuo kaksi eivät sittenkään olisi kuin vain kavereita- Au!" Nadette oli tökännyt Loria kylkeen parhaan ystävänsä sanojen päätteeksi. Hymähdin heille ja yritin vilkuilla Coreyn suuntaan. Näin hänet vilaukselta juttelemassa professori Walkerille, joka oli toiminut taas erotuomarina. Mutta katseeni kiinnittyi johonkin muuhun ja löin käden suulleni. Chaz ja Nadette näyttivät huomanneen saman, koska molemmat haukkoivat yhtäkkiä henkeään. Ihmiset meidän ympärillämme alkoivat myös vähitellen jokainen kiinnittää huomiota poikaan, joka juoksi katsomoon.