Full Moon 2 ✔

chapter 24: wolf's blood

Yritin paniikissa miettiä mihin voisin mennä piiloon, kun Leonardon ääni lähestyi ovea. Juoksin äkkiä nurkan taakse, kun kuulin oven avautuvan. Hän puhui selvästi italiaa, isäni ääni hänelle vastaten. En tietenkään ymmärtänyt sanaakaan, vaan yritin hiljaa hiippailla pusikkoon ravintolan takana, jossa voisin laittaa viestin äidilleni. Pääsin kuin pääsinkin sinne ja kyykistyi pensaan juurelle. Kirjoitin nopeasti äidilleni viestiä kysyen missä hän oli. Vastaus tuli miltei heti, hän oli ravintolalla. Hän pyysi minua odottamaan muutaman seuraavan tunnin jossain muualla, koska ilmeisesti ravintolassa oli tällä hetkellä muitakin metsästäjiä kuin vain serkkuni. Hän pyysi, että menisin ostamaan itselleni aamupalaa, hän jättäisi roskiksien luokse minulle rahaa.

Mutta silloin minä olin huomannut oksien raosta Gustavin, ja jonkun jota en ollut ennen nähnyt.

Mies, hopein, geelillä taakse vedetyin hiuksin, astui takaovesta ulos ja muiden käytöksestä päätellen, mies oli korkeammassa asemassa kuin muut. Ikään kuin heidän pomonsa. Vetäydyin syvemmälle pensaaseen ja niin tehdessäni, tunsin jonkun kävelevän käsivarrellani.

Pieni hämähäkki kipitti kiireen vilkkaa kohti käärittyä hihan suutani ja ennen kuin ehdin miettiä yhtikäs mitään, refleksin ja inhotuksen omaisesti, läimäisin.

Miehet oven luona pysähtyivät ja sydämeni loikkasi kurkkuuni takomaan.

Parhaassa tapauksesssa he olisivat luuleet pensaikosta kuuluvia ääniä eläimen tekemiksi, mutta mikään eläin ei pidä sellaista ääntä, joka kuuluu kun kämmen läsähtää ihoa vasten. En uskaltanut hengittää, taikka siirtää kättäni pois liiskaantuneen hämähäkin päältä. Mutta silloin, kun yksi miehistä lähti tulemaan pensastani kohti muiden jatkaessa juttelua, mutta yhä vilkuillen suuntaani, pensas minun vieressäni kahahti.

Valkoinen kissa astui esiin ravintolan takapihalle ja juuri erottaen oksien väleistä, näin sen kipittävän minua tullutta miestä kohti ja alkoi kiehnätä miehen jalkaa vasten. Peruutin hitaasti kauemmas ja kuulin kun mies alkoi puhua kissalle italiaa ja silittämään sitä.

Kissa oli satavarmasti se sama, joka oli ennenkin liikkunut ravintolan lähettyvillä. Pääsin syvemmälle metsään pensaikosta ja en voinut muuta kuin tulla ajatelleekseni Coreya, kun tuo kissa oli tullut esiin. Muistin vielä elävästi kun hän oli silittänyt kissaa ravintolan edessä. Siitä tuntui silti olevan ikuisuus.

Silloin erotin vaimeina englannin kielisiä sanoja miesten puheesta, jotka kiersivät juuri ravintolan eteen:

"Gustav, tarvitsen sinut mukaani Nidoon. Testituloksia on tullut lisää."

Nido? Kohottauduin aavituksen verran, jotta näin kuin miehet astelivat kahteen autoon, jotka kaarsivat ravintolan eteen. Mikä kumma oli Nido? Salanimi? Tai kenties... oli kuulostanut siltä, että paikka liittyi heidän tuleviin suunnitelmiinsa. Ja minun täytyisi päästä sinne ja heidän peräänsä, mutten mitenkään pysyisi jalan autojen mukana.

Kurkistin puun taa. Autot lähtivät tietä pohjoiseen, siihen suuntaan, jossa asuin. Tai siis olin asunut.

Silloin jähmetyin aloilleni. Entäs jos...

Kun olin varmistanut, että reitti oli selvä kadulla ravintolamme edessä, juoksin bussipysäkille. Vilkuilin kännykkäni kelloa, seuraava tulisi kymmenen minuutin päästä, hitto.

Juuri silloin näin silmäkulmastani sen valkoisen kissan, joka tepasteli hiljaa luokseni. Kyykistyin sen tasolle ja silitin sitä hieman hymyillen.

"Taisit pelastaa juuri mun hengen." Mutisin sille, kissan kehrätessä. Vilkaisin kännykkääni uudestaan, viesti pompahti näytölle. Se oli Corey. Hän kysyi miten minulla meni. Silmäilin samalla näytön yläreunassa olevaa kellon aikaa, kun vastasin hänelle valehdellen, että olin yhä Evelynin luona ja, että kävimme läpi tarkemmin kaikkea samaa kuin ennenkin. Corey vastasi miltei heti, toivoen, että voisin jo pian tulla heidän luokseen Edmontoniin, hän kuulemma piti välimatkastamme hetki hetkeltä vähemmän.