Full Moon 2 ✔

chapter 21: the attack

Ehdimme juuri ja juuri loikata sivuun kun jokin sähköisen sininen lensi ilman halki meitä kohti. Corey vetäisi minut mukanaan maahan.

Panos räjähti keskelle kenttää ja jätti siihen syvän savuavan kuopan.

Laumalaiset nousivat pikaisesti ylös ja alkoivat muuttua. Mutta metsästäjät eivät tehneet siitä helppoa. Loput heistä alkoivat laukoa nuolia kuin sankkana sateena meitä kohti. Vilkuilin hätääntyneenä maassa makaaviin ihmisiin. Entä jos heihin osuisi?

Mutta metsästäjät näyttivät tietävän mitä tekivät. Yksikään nuoli ei osunut ihmiseen ja minulle alkoi tulla vahvasti sellainen tunne, että se valkoinen savukaan ei ollut vaarallinen, he olivat vain pitäneet muut kaltaisensa poissa tieltä, kenties heidän näkökulmastaan, turvassa.

Sudet hyökkäsivät.

Nuolia jäi heidän käsiinsä, he repivät ne irti. Onneksi Tim oli antanut jokaiselle varmuuden vuoksi vastalääketabletin ennen pelin alkua.

Corey oli jäänyt muuntautuneena seisomaan eteeni. Näin hänen ilmeestään, että hän halusi mennä laumansa apuun, mutta piti ranteestani tiukasti kiinni.
Tarkemmin sanottua vasemmasta ranteestani.

En oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. En ollut muuttunut niinkuin muut joten ampuisiko kukaa heti minua? Mutta kun katselin susia jotka kävisivät metsästäjien kimppuun, kun katsoin metsästäjiä jotka ampuivat susia, en halunnut seisoa aloillani.

"Corey," Aloitin yrittäen saada ääneni kuulumaan tappelunäänien lävitse. "Entäs jos... mun isä on tuolla?"

Corey käänsi kullankeltaiset silmänsä minuun. Sitten hän katsoi tappelevaan joukkoon. Ja tiesin ettei meistä kumpikaan tiennyt mitä pitäisi tehdä, jos isäni olisi naamioiden takana.

Mutta silloin kuului kovaääninen ulvahdus. Näin kuinka hahmo suorastaan lensi ilman halki ja putosi tömähtäen maahan.

Kuulin kirkaisun.

Ja tajusin kuka ilmassa oli lentänyt.

Nick.

Mandy juoksi pikkuveljensä luokse, samoin minä ja Corey. Lauma alkoi perääntyä kohti maassa makaavan Nickin suojaksi.

Pojalla kulki rintakehän halki syvä, sininen, savuava haava. Eikä hän näyttänyt saavan kunnolla henkeä kun hän yski.

En pystynyt katsoa. Mandy itki veljensä vieressä lohduttomasti ja sopersi:

"Auttakaa häntä, auttakaa joku..."

Lauma kerääntyi vääntelehtivän Nickin ympärille. Yksi aikuisista, jonka hiusrajasta valui runsaasti seerumia kumartui pojan ääreen ja yritti selvästi kääntää häntä asentoon, jossa Nick saisi paremmin happea. Se auttoi jotenkin.

Silloin tunsin kuinka Corey nousi vierestäni. Katsoin häneen. Hänen kasvoillaan oli silkan raivon ja vihan sekainen ilme ja hän lähti juoksemaan kohti metsästäjiä joiden kanssa enää Devon tappeli, joka alkoi jäädä alakynteen.

"Ei, Corey, odota-" Yritin huutaa hänen peräänsä ja nousi itsekin ylös. Hän pääsisi hengestään jos menisi nyt tuonne. Tiesin, että hän oli raivoissaan Nickin puolesta, eikä siksi ajatellut selkeästi, mutta hänelle kävisi kohta samalla tavalla. Metsästäjiä oli pystyssä liikaa.

Juoksin hänen peräänsä ja yritin väistellä muutamia nuolia jotka suhahtelivat ilman halki. Silloin Devon huomasi minut, sekä Coreyn.

"Menkää pois täältä!" Hän sanoi sutensa kaiku raivostuneessa äänessään tappelun keskeltä ja taittoi juuri yhden varsijousen katki ja tyrmäsi metsästäjän, joka yritti lyödä häntä.