Full Moon 2 ✔

chapter 26: the plan

Corey's POV

-

Sillä hetkellä kun olimme saapuneet koululle ja olin tunnistanut Natalien äidin, tiesin jo, että jokin oli vialla. Minulla oli ollut epämukava olo siitä asti kun erkaannuimme Natalien kanssa, mutta väitin itselleni ja sudelleni, että se johtui vain siitä kuinka paljon välitin hänestä. Ja vaikka olinkin tuntenut suteni olevan levoton parin viimeisen päivän aikana, mikään ei ollut voinut valmistaa minua siihen mitä Natalien äiti heitti ilmoille.

Suteni meni sekaisin.

En voinut kuin vain tuijottaa sielunkumppanini äitiä tyhjin silmin kun ajatukseni kulkivat kiireen vilkkaa. En edes tiedostunut kuinka David oli tarttunut käsivarteeni kuin pidelläkseen minua aloillani.

Natalien äiti alkoi selittää tilannetta vakavoituneelle Devonille.

Natalie ei ollut koskaan lähtenyt. Hän oli valehdellut minulle viesteillä pitkin viikkoa. Hän oli täysi idiootti ja lähtenyt selvittämään tätä kaikkea yksin. Vaikka kuinka tiesin, kuinka hän koki, että tämä kaikki oli hänen syytään, en olisi ikinä uskonut hänen menevän tällaiseen ääripäähän. Kuinka kauan hän oli oikein suunnitellut tätä?

Suteni käski minun juosta. Se käski minun juosta, ja tappaa joka ikinen metsästäjä, joka eteeni vain tulisi. En huomannut hengittäväni raskaasti, oloni oli sekava.

Silloin vasta tiedostin Davidin otteen ja yritin nykäistä itseäni irti.

"Rauhoitu." David mutisi. Devon kääntyi katsomaan meitä.

"Löydätte meidät Timin työhuoneesta, kun Corey on saanut sutensa hallintaan." Hän sanoi kireään sävyyn ja muut lähtivät sisälle. Näin Natalien äidin vilkuilevan minua varuillaan. Katse sai minua häpeämään, mutta suteni tahtoi saada vallan. Se tiesi, että sen sielunkumppani oli hengenvaarassa. Mikään muu vaisto ei toiminut, suteni tekisi mitä vain, jotta saisi Natalien turvaan. Mitä vain.

David oli jäänyt kanssani ulos, hän piti yhä minusta kiinni.

"Anna sen riehua hetki." Hän sanoi minulle. "Jos sä nyt lähdet ja juokset metsästäjien luokse, se on suora itsemurha. Natalien äiti mainitsi, että he eivät tee hänelle toistaiseksi mitään pahaa."

En osannut vastata. Tiesin, että hän oli oikeassa. Mutta vaikka kuinka yritin hillitä suttani, se alkoi ottaa yliotetta, se pakotti minua muuttumaan. Pudottauduin kyykkyyn ja painoin kädet korvilleni. Tunsin kulmahampaideni kasvavan, mutta yritin rauhoittua. David ei vieläkään päästänyt irti.

"Siirrytään koulun taakse." David sanoi ja veti minua ylös. En edes tajunnut, että olimme yhä päätien edessä.

Mutta matkalla koulun taakse, onnistuin rauhoittumaan sen verran, että muodonmuutos lakkasi. Se vaati vain David tiukentuneen otteen, joka tuotti tarpeeksi kipua. Suteni jäi kuitenkin ikään kuin kytemään takaraivooni valmiina sekoamaan millä hetkellä hyvänsä.

David istutti minut oven edessä oleville portaille.

"Istutaan hetki."

Huokaisin syvään, mutta tottelin ja ystäväni päästi vihdoin minusta irti. Painoin pään polviini. En voinut miettiä muuta kuin oliko Natalie kunnossa. Oliko hän edes jotenkin turvassa?

"Me saadaan hänet takaisin, jos keskitytään olennaiseen. " David tokaisi hiljaisuuteen. Kohotin katseeni ja annoin sen jäädä koulun takana olevaan metsään.

"Entä jos-" Ääneni kuitenkin katkesi. Ärähdin hiljaa.

"Älä mieti sitä. Keskity siihen, että energiasi riittää siihen mitä on tulossa." David jatkoi. Huokaisin.