Full Moon 2 ✔

epilogue - Full Moon 2

"... Ja me ei myydä enää annostakaan italialaista ruokaa." Lopetin naurahtaen Nadeten suun loksahtaessa aavistuksen auki.

"No, mutta onhan kaikki nyt hyvin?" Hän kysyi ja oli läikyttää juomaansa päälleni hänen nojautuessa edemmäs, jotta hänen äänensä kuului musiikin yli.

"Joo, saatinpahan pitää ravintola." Tokaisin ja kohautin olkiani. Isäni ja lauman lähdöstä oli kulunut kaksi viikkoa. En tiedä mitä äitini oli tehnyt vai oliko isäni viimeinen hyvitys meille ollut jättää ravintola haltuumme, mutta revittyämme Il Lupon nimet joka paikasta pois, olimme alkaneet viikko sitten remontoida sitä uuteen uskoon. Äitini, Stacyn avustuksella, totesivat, että italialainen ruoka saisi vaihtua Pohjois-Amerikkalaiseen, jonka he molemmat tunsivat paremmin.

Siihen oli mennyt oma aikansa, mutta juteltuani äidilleni useita tunteja, olimme molemmat onnistuneet alkaa hyväksymään sen, että isäni ei koskaan tulisi olemaan enää kuvioissa. Fiona oli ottanut yhteyttä kaksi päivää sitten ja huonolla englannilla kertonut, että kaikki olivat palanneet Italiaan ja tämä tulisi olemaan viimeinen kerta kun suku olisi yhteydessä meihin, koskaan.

"Kiitos, että sä kerroit meille." Lori sanoi Brandenin ja Chazin välistä. Hymyilin heille. Kesä oli jäänyt tietyistä syistä vähän lyhyeen heidän kanssaan enkä ollut osannut oikein selittää syytä, enkä halunnut valehdellakaan, mutta kerrottuani, että vanhempani olivat juuri kesän aikana eronneet, he eivät kyselleet sen enempää.

Mutta sentään kesän viimeisiä bileitä en voinut missata. Koulu alkaisi maanantaina, lukion toinen vuosi.

Vilkuilin Nadeten ohitse ja hymyilin huomaamattani itsekseni. Nadette huomasi sen ja nyökkäsi hymyillen tietäväisesti päällään katseeni suuntaan.

"Ala mennä."

Hyvästelin ystäväni ja astelin heidän ohitseen kohti poikaa, joka nauroi Nickin, ja nykyisin jopa Ashtonin, seurassa. Sitten hän huomasi minut. Corey laski tölkkinsä keittiön tasolle ja käveli minua vastaan.

"No?" Hän kysyi hymyillen.

"Mitä?"

"Haluatko jo lähteä?" Corey selvensi. Näin hänen silmistään mitä hän ajatteli. Hymähdin.

"Ehkä." Sanoin merkitsevästi ja tartuin pojan käteen.

-

Kesä illat olivat alkaneet jo viilentyä. Astelimme hiljaa pimeässä yössä kohti Coreyn kotia. Katselin taivaalle, joka tuikki täynnä tähtiä.

"Kuule," Aloitin ja vilkaisin Coreyyn, joka käänsi katseensa minuun kohottaen kulmakarvojaan kysyvästi. Käänsin katseeni takaisin taivaalle. "Luuletko, että... olemassa on muitakin yliluonnollisia olentoja meidän lisäksi?"

Syntyi hetken hiljaisuus ja kun käännyin katsomaan näin Coreynkin katseen taivaalla, josta se laskeutui minuun.

"Mä en tiedä." Hän aloitti kunnes hänen suupielensä kaartuivat hymyyn. "Ehkä yksisarvisia?"

"Hei!" Naurahdin ja työnsin hänet pois päin itsestäni. Corey nauroi ja tarttui minua äkisti vyötäisiltä ja nosti ylös. Katsoin alas häneen ja näin tähtien heijastuvan hänen silmistään, jotka tuntuivat aavistuksen verran välkkyvän kullan keltaisina. Tuuli heilutti hiljaa hiuksiani.

Hymähdin ja kumarruin suutelemaan häntä.

Enkä olisi voinut olla onnellisempi.

-

-

-

Tumma hahmo asteli pitkin pimeää polkua, korkeiden vuorten varjossa. Hän hohkasi niin väkevää, niin pimeää auraa, että metsän jokainen elävä olento kätkeytyi piiloon häneltä. Askeleet kaikuivat kun hahmo saavutti luolaa. Musta viitta hulmusi hänen perässään, kunnes hahmo pysähtyi juuri siihen kohtaan johon täysikuun valo vielä yletti ennen kuin luola avautui pimeään. Jokin piileksi varjoissa.

Sitten hahmo puhui, matalalla miehen äänellä, josta kuuli virneen hänen kasvoillaan:

"Löysin hänet. Löysin Stellan."

-

to be continued...

-

-

nonni.

nyt on toka osa virallisest purkissa. iso kiitos vielä teille jotka ootte täällä <3!!

huomenna tulee sitte kolmannen osan prologi!

- sofia